Elämäni koirat osa 2 Betty

Betty on se ensimmäinen minun toiveideni ja kriteerieni mukaan hankittu koira. Jos olisin täysin saanut itse päättää olisin hankinut ison koiran, mutta koska äidiltä tuli yksi kriteeri että koiran täytyy olla pieni, päädyin kääpiöpinseriin. Enkä ole valintaani katunut.

Alkukeväästä 2012 äiti tuli luokseni ja kertoi että hänen työkaverilleen on tulossa pentuja ja mahdollisesti syntyvä narttupentu etsisi sijoituskotia. Olin nähnyt pentueen isän ja kun todella tajusin yhdistelmän, ei päätöstä tarvinnut edes miettiä. Niin alkoi kuumeinen odotus ja kasvattajan nurkissa ravaaminen. 

Kesällä odotus päättyi ja unelmani kävivät toteen. Sain kaiken mitä odotin ja vielä paljon enemmän. Sain koiran joka ei pelkästään saanut paikkaa sydämmessäni vaan ryösti sen kokonaan. Sain maailman parhaan koiran.

Betty on ollut ovi koiraharrastusten maailmaan. Sen kanssa on kokeiltu ja harrastettu niin agilityä, tokoa, vetoa kuin jäljestämistäkin. Tuo pieni mutta pippurinen pinseri on avannut minulle ihan uuden maailman. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään harrastustykki, on se minulle silti maailman upein tokohiiri ja mestariopettaja. Kun käsissä on koira joka ei anna mitään ilmaiseksi, mutta on aina täysillä mukana on harrastaminen ihan älyttömän hauskaa ja antoisaa.

Tällä hetkellä Betty viettää mammalomaa pienen pienen prinsessan kanssa kasvattajalla. Jonka jälkeen se vihdoin on myös paperilla minun koirani. Olen kuitenkin enemmän kuin iloinen siitä että kasvattaja halusi käsiini luottaa tämän upean eläimen ja että sain olla todistamassa yhtä erittäin onnistunutta ja toimivaa sijoitussopimusta. Opin kasvattajalta paljon koirista, kasvatuksesta ja ylipäätänsä elämästä koirien kanssa. Sen lisäksi että sain upean koiran, sain siis myös paljon enemmän.

Tulevaisuus minihiiren kanssa näyttää valoisalta ja sisältää paljon suunnitelmia. Rajattomasti hauskanpitoa ja ehkä muutamat kisatki joskus. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo ja mennään sen mukaan. ♡

Jännitys tiivistyy

Bettyn astutuksesta on nyt kulunut 25 päivää. Olen elämäni aikana lukenut varmaan kaikki kirjastosta löytyvät kirjat jalostuksesta ja koiran kasvatuksesta. Tiineydestä, astutuksesta, aivan kaikesta. Jutellut kasvattajien kanssa ja päässyt seuraamaan muutaman pentueen kasvua hyvinkin tiiviisti ja läheltä. Silti nyt kun kyseessä on minun oma koirani, muuttuvat asiat entistäkin jännemmiksi ja mielenkiintoisemmiksi. 

On ollut ilo tarkkailla Bettyn käytöksessä ja olemuksessa tapahtuvia muutoksia. Huomata kuinka radikaalisti tällainen asia voi koiraa muuttaa. Ensimmäiset raskausviikot tirriäinen halusi lähinnä vetäytyä omiin oloihinsa. Yöksi se kyllä tuli nukkumaan peiton alle aivan kylkeen kiinni, mutta muuten päivittäinen kontakti koiran kanssa oli lähinnä lyhyitä silittely pusuttelu tuokioita ohimennen. Lenkeillä tuo on kyllä ihan normaalisti tahtonut ja joutunut käymään tähän asti.

Kolmannella raskausviikolla alkoi ilmetä pientä pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta aamuisin. Iltaruoan söi kuitenkin ihan normaalisti, joten mitään syytä huoleen ei ollut. Vastapainoksi huonovointisuudelle Bettyssä alkoi myös herätä sisäinen pentu. Se saa lähes päivittäin hulluja riekkumiskohtauksia ja repii leluja kuin mikäkin pikkupentu. Tässä kohtaa mainittakoon että Betty ei ole sisällä leikkinyt pentujen nähden enää pitkään aikaan. Treeneissä toki ihan eri juttu ja kun nuorempaa yleisöä ei ole katsomassa suostuu tirriäinen riekkumaan kotonakin. Nyt se kuitenkin saattaa kesken kaiken omia Biitin lelut ja leikkiä. 

Maha on myös kasvanut tasaista tahtia vähän. Eli joko meillä ollaan lihottu, tai sitten tukevasti paksuna. Varmistus saadaan vajaa viikon päässä ultrassa. Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin. Selkeitä merkkejä raskaudesta on kuitenkin ollut ja tää koira on ihan saakelin vaikea saada normaalisti lihomaan, että melko odottavaisilla mielin ollaan. 

Sitä kutsutaan kai syyslomaksi

Kulunut viikko on mennyt aika pitkälti nukkuessa. Tiistaina palauduttiin Tampereen reissulta ja siitä asti on oikeastaan vaan käyty perus remmilenkeillä ja nukuttu kotona. Keskiviikkona Biitti pääsi kyllä töihin mukaan, mutta muuten ei olla juuri kotitaloa pidemmäs lähdetty. 

Paljon oli suunnitelmia tällekin lomalle, mutta minkäs sille voi kun itse sairastelee ja partanaamakin onnistui jostain hankkimaan itselleen silmätulehduksen.. Omalta sairastelulta ei olla päästy vielä käymään lekurissa, mutta silmää on nyt huuhdeltu suolalioksella ja huomenna käydään lääkärillä katsomassa ettei ole mitään haavaa tms silmässä ja haetaan silmätipat niin saadaan toinen kuntoon. 

"Ai istu, eiku mä seison"

Jotta ei kuitenkaan ihan tylsäksi mene niin on tässä viikossa ollut paljon iloakin. Pikkutirriäinen nimittäin aloitti keskiviikkona juoksunsa ja lähtee ensi viikon perjantaina sulhonsa luo Tampereelle. Nyt vaan kaikki peukut pystyyn että astutus sujuu hyvin ja vuoden vaihteessa syntyy pienen pieniä rokkilapsia.

Jos joku ei vielä tiennyt niin Betty on siis sijoituskoira ja tuleva pentue syntyy ja kasvaa siis kasvattajan luona. Mun tehtävä on nyt vaan pitää huolta Bettyn peruskunnosta ja tarjota sille mahdollisimman stressitön ja onnellinen odotusaika. 

Pentukuumeiset siis huspois täältä blogista. Se tulee olemaan nimittäin tätä sitten aina sinne helmi-maaliskuulle asti jos kaikki menee hyvin.. 

Todistetusti idiootti

Mun kanssa enemmän aikaa viettävät ihmiset kuulevat mun usein haukkuvan mun koiria. Milloin ne on rumia, milloin idiootteja. Varsinkin kääpiöpinseriä rotuna mä tunnun "mustamaalaavan" hyvinkin usein. Ulkopuolisen suuhun ehkä kuulostaa etten arvosta mun koiria. Että ne olis mulle yhdentekevää paskaa. Mutta ei ne ole. Ne on ihan helkkarin hienoja idiootteja.

Todistusta Bettyn idiotismista käytiin hakemassa eilen Tuusulassa Valkoinenpaimenkoira ry:n luonnetestissä. Tuomareina toimivat kääpiöpinseriyhdistyksen luonnetestistä tuttu Jorma Lankinen ja mulle täysin tuntematon Maarit Salla. 

Leikki Testi alkoi mukavasti. Kääpiö leikki Maaritin kanssa jahtausleikkiä kepillä oikein innoissaan. Ei kuitenkaan purrut kiinni. Leikin itse koiran kanssa hetken kepillä jonka jälkeen leikki tuomarinkin kanssa kunnolla. Puri hyvin kiinni ja jatkoi leikkiä itsekseen iloisena tuomarin irroitettua otteen. Ei kuitenkaan enää syttynyt kun tuomari vaihtoi naruleluun. Oon kuitenkin todella iloinen että pinseri leikki, olin meinaan aika varma että se vaan heiluttelee keskisormea että leiki keskenäs. Mun kanssa se nyt leikkii aina mutta harvemmin vieraiden kanssa. Sitä ei vaan kiinnosta. 

Kelkka meni rehellisesti sanottuna ihan penkin alle. Reagoi kelkkaan voimakkaalla vahtihaukulla mutta pysytteli mun takana ja otti musta vähän tukea. Tätä jatkui niin kauan että kelkka pysähtyi mun viereen. Käännyin tuomarin käskystä kelkkaa päin, mutta koira pysyi noin metrin mun takana ja haukkui satunnaisesti. Kierrettiin kelkka, kyykistyin sen viereen, juttelin kelkalle, laitettiin kelkka maantasoon ja irroitettiin siltä pipo, mutta Betty ei suostunut edes haistamaan kelkkaa. Kyllä siitä huomasi että pieni kiinnostus kelkkaan oli, mutta luottamus oli menetetty. "Mähän en tuu lähellekään tota paskiaista."

Kun lähdimme kävelemään kelkalta pois sen tulosuuntaan ja takaisin tirriäisen häntä nousi salamana ylös ja alkoi heilua. "Jes mä voitin sen." Ei enää palattu kelkan luo, ei se olisi siihen ottanut kontaktia kuitenkaan. Kelkka oli fine kun sen annettiin olla. Ei se jäänyt koiralle päälle mitenkään, mutta siihen ei vaan yksinkertaisesti haluttu koskea. 

Uhka meni odotetusti. Seisoi alussa muutaman sekunnin mun edessä pörheänä, mutta kun uhka läheni siirtyi mun taakse jossa haukahti kerran. Lähinnä se tuijotti mua ja oli sillee "Hei mamma hoida sää tää jooko?" Meni kuitenkin ihan reippaana tuomarin matkaan ja tuli kutsuttaessa luokse nätisti häntä heiluen.

Haamuun reagoi säikähtämällä tottakai. Käännettiin haamulle selkä niin kaikki oli taas hyvin ja häntä heilui. Haamun ohi kulkiessa kuitenkin muisti sen vahvasti ja löi stopin päälle. Tuli kuitenkin ohjaajan pyynnöstä ohi, joskin tottakai mahdollisimman kaukaa. Kun haamu jäi taakse oli se taas unohdettu täysin. 

Tynnyrillä sama reaktio kun haamulla. Mutta tynnyrin luo palattiin ihan mielellään häntä heiluen mun perässä. Sitä haistettiin ja oltiin ihan kun mitään ei olisi ikinä tapahtunut. 

Pimeässä huoneessa käyttäytyi odotetusti. Tuli häntä hieman alhaalla huoneeseen, jossa eteni rauhallisesti mutta varmasti eteenpäin. Ei kuitenkaan tajunnut käyttää nenäänsä vaan pyöri jonkin aikaa mun edessä ennen kuin äkkäsi että helkkari toi emäntähän istuu tossa portailla ja vitsit oli iloinen pinseri. "Mä löysin sen!"

Seinällä olisin toivonut että Jorma olisi tehnyt uhan, sillä Betty ei oikein ottanut naistuomaria tosissaan. Katseli sitä häntä heiluen pitkään. Vasta kun tuomari oli melkein iholla haukahti kaksi kertaa ja väisti sivulle. Tuomari heitti raipan pois niin Betty otti tuomarin vastaan oikein iloisesti.

Laukaukset meni just niinkuin odotin. Korvat ja häntä nous pystyyn ekan laukauksen kohdalla. Toinen oli vaan semmonen aha se tuli uudestaan. Betty todellakin on laukausvarma koira. 

Pisteitä tuli seuraavanlaisesti:

Toimintakyky -1 Pieni

Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu +1 Pieni

Taitelutahto -1 Pieni

Hermorakenne +1 Hieman rauhaton

Temperamentti +3 Vilkas

Kovuus -2 Pehmeä

Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Loppupisteet +86

Pisteet oli päivän käytöksen mukaiset. Kyllä tuolta mun mielestä löytyy enemmänkin taistelutahtoa, puolustushalua ja toimintakykyä vaikkei niitä testissä näyttänytkään. Tyytyväinen olen joka tapauksessa. Ainoa mikä vähän harmittaa on ettei Hermorakenteesta tullut +2 Tasapainoista, vaikka tuomari vielä erikseen kehui että hyvät hermot ovat tämän koiran vahvuus.

Olisin myös ehkä olettanut että olisi kovuudesta saanut hieman pehmeä +1, mutta toisaalta ymmärrän että sai tuon -2, kun kelkkaa ei saatu loppuun ollenkaan. Ja toisaalta tuomarikin sanoi että arjessa pehmeys ei ehkä näy niin selkeästi, sillä koiran hyvä hermorakenne peittää tuota pehmeyttä paljon. 

Ja onhan noi kääpiöpinseri nartulle oikeasti hyvät pisteet. Ja kun katsoo Ranen luonnetta niin ai vitsit että odotan tulevaa pentuetta paljon. Tää pari täydentää toisiaan luonteen puolesta ihan täydellisesti. Melkein tekis mieli jättää yks pentu kotiin kasvamaan... 

Tottelee ne pienemmätkin!

" Enkä mä tiedä minne tieni vie,

mutta kanssasi voin mennä mihin vaan.

Oi rakkaani nyt ja tässä,

niin kovin kovin pienessä hetkessä,

on koko maailma ja ikuisuus. "

Heti alkuun pahoittelut ylitsepääsemättömän pitkästä postaustauosta ja ennen kaikkea siitä että olen pitänyt teitä monia ärsyttävässä tietämättömyyden tilassa Mersun suhteen. Tilanne vaan on vaatinut itseltä aikaa käsitellä tilanne perinpohjaisesti. Asiat ovat nyt kaikeksi onneksi ratkenneet varsin positiivisella tavalla. Kirjoittelen Mersun tilanteesta kuitenkin lisää vasta hieman myöhemmin, nyt katseet blogin pienempään sankariin, Bettyyn!

Tirriäinen oli nimittäin elämänsä ensimmäisissä tokokokeissa perjantaina. Nopeammat ovat facebookista meidän tuloksen jo bongannetkiin joten voinen heti mainita että kotiin tuomisina ALO3 135 pisteellä. Ei ehkä kuulosta kummoiselta, mutta meille tää on ihan lottovoitto! 

Lähtökohdat kokeeseen oli ihan surkeat, ilmoitin sen tuonne sellaisena ihmeen aivopieruna että pakko saada koiranettiin jotain harrastustodistusta meidän touhuilusta. Heh.. Niinhän se pitääkin mennä eikös? Aikaa piti olla ihan hyvin treenailla, mutta viimeisen kuukauden aikana tehdyt treenit on laskettavissa vähintään molempien käsien sormilla. Ja tähän lasken myös ne muutamat 10 minuutin paniikkitreenit. Eli treeniä oli alla ihan säälittävä määrä.

Kaiken lisäksi koe oli suhteellisen pitkällä nurmikentällä, joka siis on Bettylle se kaikista huonoin mahdollinen alusta tehdä hommia. (seliseli) Jokatapauksessa kokeesta selvittiin ja jopa yli odotusten. 100 pistettä oli tavoitteena joten tyytyväinen olen. Enemmänkin kuin tyytyväinen. Koira teki parhaansa ja itsekin uskalsin koiraan luottaa ja taisin kävellä edes suurinpiirtein oikeeseen suuntaan joka liikkeessä. 

Luoksepäästävyys 10 - Ei olisi oikeastaan paremmin voinut mennäkään. Koira pysyi kiltisti perustasennossa ja antoi tuomarin käydä moikkaamassa ilman mitään. Nousi kylläkin heti kun tuomari kääntyi pois, mutta treeniä niin eiköhän tästä päästä eroon.

Paikalla makaaminen 5 - Meni ensimmäisellä käskyllä maahan ja jäi hyvin skarppina odottamaan. Nousi kuitenkin istumaan n.15 sekunnin kohdalla. Karjasin maahan. Tuomarilta tuli kommentti että ei kaukokäskyjä, joten pysyin loppu paikkiksen hiljaa vaikka nousikin vielä kerran uudestaankin istumaan. Palasi kuitenkin ihan itekseen maahan parissa sekunnissa. Nousi perusasentoon nopeasti käskystä. Tuomarilta tuli paikkiksen jälkeen kommentti että hyvä kun karjasit uuden käskyn (kiellettyä, mutta tulevia kokeita ajatellen paras mahdollinen vaihtoehto tämän koiran kohdalla)

Seuraaminen kytkettynä 7 - Oli omaan makuun ihan kamalaa. Koira lähti liikkeelle kuin olis jäljelle menossa, kuono maassa. Ekassa perusasennossa meni hämilleen > hypähti mun taakse seisomaan. Juoksussa hyppelehti melko kaukana mutta seurasi kuitenkin. Loppu pätkässä seuruu oli lähinnä ruohonleikkurina toimimista, melkoinen monitoimipinseri kun kykeni kuitenkin siinä ruohon syömisen ohella seuraamaan ihan hyvässä kohtaa. Loput perusasennot ja täyskäännös onnistuneita.

Seuraaminen taluttimetta 8½ - Paaaaaaljon parempi kuin aiempi seuruu, mutta ei edelleenkään parasta Bettyä. Innokasta, mutta piti melko suuren välimatkan muhun sivusuunnassa. Myös perusasennot väljiä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 - Luulin kokeessa että jäi seisomaan mutta videolta (joka on niin huono laatuinen ettette sitä saa) selvisi että etuosa meni kyllä maahan, mutta takaosa ei. Ja nousi tästä kyllä melko nopeasti seisomaan ja jäi syömään ruohoa. Seuruu oli kuitenkin jo normaalia Betty tasoa tässä vaiheessa ja perusasennot kauniita. 

Luoksetulo 8 - Aiheutti kuulemma yleisössä wow-efectin kun pinseri pinkoi suoraan käskyn kuultuaan hurjaa vauhtia sivulle. Harmillisesti kuitenkin alun perusasento kesti ehkä sekunnin ja loppuajan käskyyn asti hengaili seisoaltaan, josta pistevähennykset.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 - Seuraaminen erinomaista, pysähtyi täpäkästi heti käskystä. Pistevähennys kaksoiskäskystä. Koira oli kenraali harkoissa unohtanut koko liikkeen, joten varmistin käsimerkillä. 

Estehyppy 8 - Täydellinen, ei valittamista. Tosin tästäkin täytyy se käsimerkki saada pois. En uskaltanut ilmankaan tehdä kun hurjat 2 kertaa tokohyppyä ehditty treenaamaan..

Kokonaisvaikutus 10 - Tuomari tykkäsi Bettyn innokkuudesta ja meidän yhteistyöstä. Hiottavaa on vähän kaikessa mutta mä kuulemma toimin koiran kanssa hyvin yksiin. Ja tuomarikin huomasi että pohja oli koiralle erityisen haastava. Mekun ei olla nurmella tehty tän koiran kanssa yhtään jos ei yhtä 10 minuutin takapiha-tokoa äidin luona lasketa.  

Tuomarina oli siis Juha Kurtti, jolle aivan varmasti mennään uudestaankin sitten joskus seuraavana vuonna. Nythän meille tulee pidempi tauko harrastelusta. Ensi viikolla luonnetesti ja sen jälkeen sitten odotellaankin juoksuja alkavaksi. Blogi tulee uudistumaan ulkoasun ja nimen osalta pikkuhiljaa tässä syksyn aikana. Tällaisia pidempiä postaustaukojakin saattaa valitettavasti tulla, mutta lupaan parantaa tapani viimeistään sitten kun pentujutut ovat ajankohtaisia.

Kääpiöpinseri siellä, toinen tuolla

Lauantaina vietettiin rentoa päivää kääkkäporukalla Järvenpään vanhankylänniemessä Open Shown merkeissä. Taino kääkkäporukalla plus Bea. Kaverin lappari tuli nimittäin hoitoon ainakin toistaiseksi. Mulla kun sattu olemaan hyvä tilanne toinen tänne ottaa kun Mersu meni vaihdossa kaverille juoksujen takia. 

Mutta kääpiöihin! Mukana oli siis meiltä Roipe ja Betty. Alkuun vähän pentutreffailua sisarusten kanssa, jonka jälkeen R pääsi riiviöluokkaan leikkimään showeläintä. Kahdeksan pikkumiehen joukosta Rojelio "sijoittui" viidenneksi. Onnittelut kakkoseksi sijoittuneelle velipojalle Sisulle ja hienosti meidän eteen neljännelle sijalle kiilanneelle velipoika Pontiacille! 

Kaunista päätä ja ilmettä häiritsee korvien asento, joka on turhan V. Hieman suora etuosa. Kuiva kaula, joka on hieman pysty. Hyvä reisi. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu edestä etujalkoja nostaen, muuten melko hyvin. Hyvä luonne. Hyvä häntä.

Reijo Latvala

Erittäin tyytyväinen oon pikkumieheen. Välissä meinas keskittyminen vähän loppua, mutta muuten esiinty oikein mallikkaasti. Ravi ei kyllä ollut parasta mahdollista, vaan etujalat lenteli vähän turhankin ylös, mutta treeniä treeniä. Luonnostaan tuolla kun on oikein nätti liike. Korvakommenttia naurettiin, pikkumies kun on saanut kehuja korvistaan, mutta ilmeisesti pöydällä seisominen oli tyyyyyyylsäää ja korvat valahti siinä sitten alas. Paras pikkumies se on jokatapauksessa sano tuomarit mitä vaan ♥

Myös Betty pääsi pitkästä aikaa kehäilemään. Tällä kertaa kuitenkin kasvattajan kanssa. Likka oli oikeen päheenä ja nätti oli arvostelukin. Joku klikki pöydässä vielä on, Betty  ei vaan tykkää. Mutta treeniä treeniä, kyllä me se pöytävarmuus vielä takasin saadaan. 

2 v. Siro narttumainen kokonaisuus. Oikea pään profiili. Riittävä pituus. Kuono saisi olla täyteläisempi silmien alta. Hyvö kaula sekä ylälinja. Riittävä rungon syvyys. Eturinta saa täyttyä. Pysty olkavarsi ja niukat kulmaukset edessä. Riittävästi takana. Liikkuu yhdensuuntaisesti hieman korkealla etuaskeleella. Hyvä black and tan väritys. Seistessä kauniit raamit. Esiintyy ja esitetään hyvin.

Teija Salmi-Aalto

Mukana menossa oli siis myös molempien koirien kasvattajat ja heidän koiriaan. Oli kiva nähdä varsinkin Ranea taas pitkästä aikaa. Vitsit että on jätkästä kasvanut upea mies! Puhe siis Bettyn tulevasta sulhosta. Mä niin odotan tota yhdistelmää. Varsinkin luonteet on molemmilla just niinkun pitää. Myös porukan nuorin rockaholisti oli menossa mukana, Bettyn siskopuoli Rockaholic Axelina Rose aka Siiri. Innolla odotan tämänkin typykän kasvua.

Nyt siis vaan metsästämään kaikki mahdolliset mätsärit ja treenimään molempien kääpiöiden kanssa. Ja Bettyn kanssa paaaaljon tokoa, asetin nimittäin meille tavotteeks että vähintään yksissä toko-kokeissä pitää käydä ennen pentuja. Alkaa nimittäin toko sujua aika kivaisasti tänkin kanssa. Vai mitä ootte mieltä?

 

Vastahan oli aamu ja nyt me jo mennään nukkumaan

Me ollaan viime viikot eletty eilisessä. Jotenkin aika vaan vilisee silmissä eikä me ehditä mukaan. Osa syynä varmasti ohjaajan sairastelut.. Oon nimittäin tehnyt ihan huolella kuolemaa milloin Lillin, milloin siskon sohvalla. Ah aina niin ihana kevätflunssa!

Mutta jotta ei ihan makoiluksi mene niin käytiinhän me viikko takaperin pilkkuporukalla roturacessa. Tiistaina puolestaan käytiin pitkästä aikaa Mersun kanssa Helenan tokossa toteamassa että saakelisti on menty eteenpäin mutta etuosa oireilee edelleen.. En mä tiedä mitä tolle pitäis tehdä mutta suoraan sanottuna mua ei innosta yhtään lähteä opettamaan tuolle hyppyä tai liikkeestä maahan kun koirasta selkeesti näkee näissä että jotain on vialla. 

Kyllä se tekee mutta ei niin kun se pitäis. Mä en vaan jaksa pelätä koska se hajoo käsiin... Ehkä me vaan jätetään tokoilutkin.. Harmi sinällään kun ton seuruu on nykyään aika mageeta katottavaa, luoksari sujuu viimeinkin niinkun pitää ja paikalla makuussa ei ikinä tarvii pelätä että koska se nousee. Ihan sama vaikka muut koirat juoksis rallia ympärillä niin Mersu pysyy.

Myös kääpiöt on päässy touhuilemaan. Betty on saanut leikkiä hoitotätiä ja leikittää belgipentuja minkä kerkeää. Hauska nähdä kun se oikeasti tykkää siitä hommasta, ainakin vielä kun pennut on sen kokosia. Katotaan muuttuuko mieli kuinka nopeesti kun karvapallot kasvaa.

Roipen kanssa puolestaan aloitettiin showura tänään Tuusulan mätsärissä. Pikkurotta hyppi ja pomppi minkä kerkesi mutta ainakin meillä oli kivaa ja osaahan se nyt saakeli pönöttää aika nätisti! Hurmuri luonne vetos tuomariin ja niin pikkujätkä vaan nappas punasen nauhan ja neljännen sijan. Ei hullumpi aloitus!

Nyt sitten reilu viikon verran vielä lomailua ja pentukuumeessa kieriskelyjä. Sen jälkeen meikäläinen aloittaakin kesätyöt Järvenpään Mustissa ja Mirrissä. Huippua! Josko vaikka unohtuis noi pentukuumeetkin pikkuhiljaa. Pikkasenko meinaan kiusais muutamat ens vuoden suunnitelmat ja muutamat faceseinällä hyppivät punaset...

Paljon onnea Betty!

Mistä meillä huomataan että kevät on tullut? No koirien synttäreistä tietenkin. Meillä kun tuppaa porukka oleen tämmösiä kevätlapsia kaikki. Tänään tuli ykkösrotalla 2 vuotta täyteen. Ens viikolla vietetään Lunan kolmevuotis synttäreitä ja siitä seuraavalla viikolla täyttää pilkullinenkin jo vuoden. 

Keskitytään nyt kuitenkin ihan täysin tähän tän päivän sankariin. Arvon ylhäisyys Rockaholic Betty Boop on saanut tänään erityiskohtelua. Me on nimittäin menty täysin Bettyn tahdon mukaan. Juostu pelloilla pää viidentenä jalkana, kiipeilty kallioilla, syöty jäätelöä, nukuttu päikkäreitä, riehuttu, hierottu ja syöty herkkuruokaa ja paljon nameja. Kääpiö sai myös uuden hienon ruokakipon ja taisinpa mennä lupaamaan tuolle uuden pannankin.. Katsotaan jos Tampere KV:sta löytyis joku kiva tai sitten tilaillaan mittatilauksella.

Nyt meikä lähtee kuitenkin takaisin palvelijanhommiin. Onnittelut vielä velipojille Rockaholic Brian Setzer, Rockaholic Billy Idol ja Rockaholic Bob Dylan!

Noissa pienissä on vaan sitä jotain

Kääpiöpinsereissä siis. Mersu lähti viime sunnuntain uimalakeissin jälkeen Lillille hoitoon. Lähinnä nyt opettelemaan että hei hoidossakin voi olla ja lisäks oli ideana että jos se nyt vaikka hyvällä tuurilla lihois kilon ennen Lahden näytelmiä kun olis vähän vähemmällä liikunnalla. Ei se laiha ole, mutta kilo tai kaks ei kyllä olis pahitteeksi.

Joka tapauksessa me ollaan nyt tää viikko saatu viettää ihan vaan pinseriporukalla. Ja kun on hyvät kelit niin mikäs siinä. Koulutettu toimiva koira jonka voi napata minne vaan mukaan ja yks rääpäle jonka voi aina sysätä Aleksille että hoida sää.

Ollaan tässä kerettykin tehdä vähän sitä sun tätä pikku tirriäis(t)en kanssa. Käytiin tutustumassa uusiin lenkkimaastoihin ja Bettyn kanssa juostiin ensimmäinen kunnon canicrosslenkki tänä keväänä. Käytiin siskon luona tallikoirailemassa ja moikkaamassa Maddea. Täytyy muuten sanoa että matukasta on kasvanut aika kivan näköinen koira. Täytyy laittaa tännekin karvaturrista kuvia kun saan niitä itselleni. 

Keskiviikkona käytiin Lillin luona kurkkimassa mitä Mersulle kuuluu ja kävästiin tasapainotunnilla. Mersu takas Lillille ja ruokailujen ja raakaruokavaraston täydennyksen jälkeen sitten taas kotiin kääpiöiden kanssa. Torstaina Hyvinkäälle ja Riksuun mätsäreihin. Taino kääpiöt jäi Hyvinkäälle ja mä lähin vaan Netan seuraks. Illalla sit vielä hallille treenailemaan pitkästä aikaa. Vähän aksaa Been kanssa ja Roi pääs ihan vaan leikkimään ja ihmettelemään maailman menoa.

Perjantai ja Lauantai otettiinkin sit ihan rauhassa kotona. Taino kävihän pieni punainen kuvattavana Hyvinkään Mustissa ja Mirrissä ja Bettyn kanssa tehtiin pikkasen tokoa, mutta muuten vaan makoiltiin kotona tekemättä yhtikäs mitään fiksua.

Huomenna sitten takas Hyvinkäälle kun meikäläinen pääsee ensimmäistä kertaa leikkimään mätsärituomaria. Luvassa on nimittäin NoDon mätsärit ja mä oon lupautunut x-rodulle tuomariks. Myös Lilli lupautu tuleen paikalle Bean ja Mersun kanssa. Pilkullinen pääsee siis toivonmukaan kehään ja varmaan jotain koirien juoksutusta luvassa mätsäröinnin jälkeen. Saa liittyä seuraan tai tulla nykimään hihasta jos meikäläisen tunnistaa!

Pentuja siellä, vaan ei täällä

Oma muisti ei enää riitä muistamaan mitä oon tänne Bettyn pennutuksesta selitellyt. Joka tapauksessa kaikki varmaan tietää että Betty on mulla sijotuksessa tai jos ei tiennyt niin tietää nyt. Ajatuksena oli astuttaa Betty nyt kevään juoksuista, mutta ajankohta ei olekaan ihan paras mahdollinen. Betty nimittäin alottelee juoksujaan parhaillaan ja kasvattajalla on vielä edellisiäkin pentuja kotona. 

Vaikka kesäpennut olis ollut enemmän kun jees, niin on tässä paljon hyviäkin puolia! Betty ja sovittu sulho on molemmat vielä nuoria koiria, joten ihan kivakin että saavat kasvaa vielä puolisen vuotta. Lisäksi saadaan nyt alkukesällä käytyä Bettyn kanssa siellä pitkään kaavaillussa luonnetestissä ja toivon mukaan (siis jos mulla on "ylimäärästä" rahaa) saan käytettyä ton virallisissa selkäkuvissakin vielä uudemman kerran nyt kun se maaginen kahden vuoden ikä tulee täyteen. 

Lisäksi tää lykkäys antaa meille mahdollisuuden treenata kesällä aktiivisesti ja kai sitä pitäis johonkin kisoihinkin uskaltautua. Tavoitteena olis suorittaa BH-koe, korkata tokon alokasluokka ja hankkia rally-tokosta vähintään koulutustunnus RTK1. Rally-Toko kisat meidän piti korkata molempien koirien kanssa 10.5 kuten kalenterista näkyy, mutta lähdetäänkin tuonne nyt vaan Mersun kanssa Bettyn juoksujen takia.

Jotta me oikeasti edistyttäiskin meidän treenailuissa, me tarvitaan paljon treeniseuraa ja häiriökoiria. Kesä vietetään siis mutsin luona Tampereella, joten kaikki sielläpäin heiluvat ottakaa yhteyttä niin lähdetään treenaamaan! Tokoa, rallya, aksaa, jälkeä, vetoa, viestiä mitä vaan!

Ja niin siitä pienestä pallosta kasvoi oikea koira

Nyt kun Bettyä voi jo pikku hiljaa alkaa pitään jo ihan aikuisena koirana, onhan tuo nyt jo 2kk vaille kaksi vuotias. Ajattelin koota teille pientä kasvutarinaa. Yläpuolella fyysinen kasvu 5 viikkoisesta pallerosta tähän päivään. Bettyä hankkiessani en ymmärtänyt koirien rakenteesta hölkäsen pöläystä. Kasvattaja sanoi että se on lupaava, mutten ymmärtänyt vielä silloin millä mittapuulla. näkeehän nuo suurimmat virheet jo tuosta 5 viikkois kuvastakin. Eli mitään näyttelyvoittajaa tuskin kasvattajakaan havitteli tästä pennusta. Tämä pentu oli lupaava ihan toisella tapaa.

Betty oli nimittäin ensimmäinen sen romanialaistuonti isän pentue ja toi mukanaan suomeen ihan uutta verta. Tästä syystä odotukset tämän pienen narttupennun suhteen olivat kovat. Siitä haaveiltiin suvun jatkajaa. Yhdistelmä antoi toivoa myös hyvää luonnetta ja terveyttä, joten sormet syyhyten lähdetiin kasvattajan kanssa seuraamaan pienen pennun kasvua. 

Ensimmäisinä kuukausina kun Betty asui luonani se oli mitä helpoin koira. Todellinen jääräpää, mutta se oppi asiat nopeasti ja tykkäsi tehdä asioita kanssani. Se oli minulla vapaana aina puolen vuoden ikään asti melkein kaikki lenkit. Tuli luokse ensimmäisestä käskystä ja toimi muutenkin kuin unelma. Ongelmat alkoivatkin sitten sen maagisen puolen vuoden iän jälkeen, kun pikkupennusta tuli teini.

Kuin sormia napsauttamalla se unohti kaiken oppimansa. Ei tullut enää käskystä luokse, veti hihnassa, alkoi äristä vastaantulijoille ja mikä ärsyttävintä se protestoi useimmiten kusemalla. Joskus noin kahdeksan kuukauden iässä se kusi sänkyyni lähes päivittäin. Alkoi sanaton valtataistelu. Välillä musta tuntui että en pärjännyt tolle pienelle koiralle ollenkaan. Että mä olen ihan älyttömän huono koiran omistaja kun häviän tuollaiselle pari kiloiselle rääpäleelle. Jostain sitä uskoa ja tahtoa sitten kuitenkin kaivettiin. Mä halusin voittaa tän sodan.

Lisäsin liikuntamäärää todella reilusti. Lenkkeilimme vähintään 10km joka ikinen päivä. Vaihdellen niin kävellen kuin juostenkin, hihnassa tai vapaana. Aloin vaatia koiralta enemmän. En sallinut enää yhtään hihnassa vetämistä. Välillä saatoimme seistä vesisateessa puolisenkin tuntia kun koira kiskoi kotiinpäin minkä kerkesi. Mutta minä en luovuttanut. Liikkeelle lähdettiin vasta kun koira luovutti, tuli viereeni rauhallisesti ja katsoi silmiin. Ruoan sai vasta kun istui ja odotti lupaa. Yksinolot joutui olemaan keittiössä ja sisällä leikkiminen kiellettiin kokonaan. Opeteltiin asioista luopumista ja rauhoittumista.

Pikkuhiljaa koira alkoi taas toimia. Aikaa ja paljon treeniähän toi vaati ja vasta puolitoista vuotiaana toi oli mulla hallussa niin hyvin kuin halusin. Se ei enää yrittänyt uhmata asemaani ja uskoi ensimmäisellä käskyllä. Bettyn kanssa ongelmana on kuitenkin se että se vaatii jatkuvaa käskyjen ylläpitoa ja kun sille ykköspalkka on vapaana juokseminen täytyy tuota harrastaa säännöllisesti. Muuten on turha huudella tota luokse, ei se tule kun se on "palkan" saanut. Nyt kun Mersu on mukana kuvioissa niin oon taas lipsunut ton pienemmän kanssa asioista ihan hirveästi. Hyväksyn luoksetulot toisella tai kolmannella käskyllä, en puutu hihnassa vetämiseen tarpeeksi ja joskus saatan antaa ruokakiponkin ilman odottamista. 

Tätä tekstiä kirjoittaessani päätinkin että nyt alkaa taas Bettyn kanssa natsikuri. Mä tiedän että toi on hieno ja toimiva koira tilanteessa kuin tilanteessa, mutta koska se on pieni ja voi tarvittaessa vaikka napata syliin sitä tulee lepsuiltua ihan huolella. Vaihteluksi Mersu-projektille etsinkin nyt pieniä ja isoja kavereita Bettylle. Vaikka me käydäänkin säännöllisesti agility treeneissä ja omatoimisesti harrastetaan Rally-tokoa ja vetojuttuja niin mä kaipaan lisää yksilöllistä aikaa tän pikku eläimen kanssa. Betty on mahtava olento ja se todellakin ansaitsee enemmän kuin mitä se nyt saa.

Harrastaminenhan me alotettiin pikku tirriäisen kanssa silloin pahimpaan teiniperseily aikaan. Mistä oli varmasti myös ihan hurjasti apua. Yhdessä tekeminen paransi mun ja koiran välistä suhdetta ja meillä oli oikeasti kivaakin, vaikka arki osaskin olla yhtä hel**ttiä välillä. Harrastuksissa kasvu ja edistys tapahtui oikeastaan samaa tahtia kuin arkikin alkoi parantua. Agilityharrastelua on takana nyt vuosi ja 2kk. Keppejä vaille ollaan kisavalmiita. Tokoa ajattelin aloitella ihan tosissaan tuon kanssa ja rally-tokosta pitää jossain vaiheessa kyllä hakea vähintään se RTK1. Ja saakeli kyllä me sinne BH-kokeeseen mennään tonkin kanssa. Mä lupaan!

Tällä hetkellä mulla on käsissä siis oikein kivaksi kasvanut ja kehittynyt pieni pinserityttö. Luonteen puutteesta ei voi valittaa ja sitä mun kaipaamaa sähkäkkyyttä löytyy. Vaikka Betty olikin ihan kamala teini se on silti mun mielestä erittäin hieno koira. Mä tykkään sen luonteesta kaikessa kusipäisyydessään ihan älyttömästi. Se on terve ja vaikka sillä on ulkonäöllisesti isojakin virheitä se on kuitenkin rotuisekseen tunnistettavissa ja omaan silmään kaunis. Yksi ja ainoa oikea Betty <3

Murtoja murron perään..

Nimittäin läpimurtoja! Facebookkia ja instagramia seuraavat onkin jo saanut hieman vihjeitä siitä että meillä edistytään asioissa ja lujaa! Tokossa edistytään, viestissä edistytään, esine-etsinnässä Mersu näyttää olevan joku luonnonlahjakkuus ja selkeästi mun haaveet vepe-kokeestakaan ei oo ihan mahdottomia!

Tiistaina tokotreeneissä tehtiin jääviä seiso, maahan ja istu zetan avulla (evl:n liike). Näissä on meillä vielä toooosi paljon treenattavaa, mutta se mitä mä pääsen hehkuttamaan on ton koiran pysyvyys. Kun se saa käskyn se kyllä pysyy siinä tasan niin kauan että saa vapautuksen. Ihan sama vaikka mä hyppisin pallon kanssa sen edessä tanssien macarenaa, pilkullinen ei petä! Seuruu edistyy myöskin ja siitä löytyy myös videomateriaalia facebookin puolelta joten halukkaat käy sieltä kurkkaamassa. Linkki tosiaan löytyy tuolta oikeasta sivupalkista alimmaisena.

Viesti on meillä ollut nyt tauolla tän säälittävän "talven" ajan. Ei nimittäin viitsi viedä tota lyhyttukkaista palelemaan tonne ulos, vaan pidetään se homma ennemminkin semmosena jeejeesuperkivaa -juttuna. Keskiviikkona kuitenkin käytiin aamupäivästä Netan kanssa metsässä. Pilkullinen pääsi siis juoksemaan ensimmäistä kertaa vähän vaikeampikulkuisessa maastossa ja niin ettei sillä ollut suoraa näköetäisyyttä mun ja Netan välillä. Ja pilkullinenhan juoksi! Kerran kun tein semmosen hämyreitin että kuljettiin koiran kanssa metsään ihan kunnon kiertoreittiä, niin meinasi aluksi mennä mun jälkiä takas, mutta pienen pohdinnan jälkeen valitsi sitten lyhyimmän reitin ja kirmaili netan luokse. Takaisin tuli joka kerta tosi kivasti vaikka meikäläinen alkoi pikkuhiljaa jopa mennä vähän piiloon etten ollutkaan enää ihan tismalleen samassa kohtaa kuin mistä koiran lähetin.

Samaisella metsäreissulla alotettiin myös ensimmäistä kertaa esine-etsintää. Se kun on yhtenä osana viestikoetta, niin pakkohan sekin on opetella. Esineinä oli kaksi koirien omaa lelua näin alkuun. Netta meni ensin Riesan kanssa jolle homma on edes jollain tasolla tuttua aiemmin ja sitten tuli meidän vuoro. Ilmeisesti pilkullinen oli riesaa katsomalla oppinut jotain sillä heti kun käsky kävi niin nenä meni maahan ja lelu haettiin tuossa tuokiossa! Ihan se ei mulle asti sitä palauta vaan tuo tohon metrin parin päähän, mutta eiköhän se siitä kun saadaan toi nouto muutenkin opetettua. Tehtiin muutamat toistot ja vikoilla kerroilla haki oikein kivasti molemmat lelut jo hieman pidemmältäkin, nenän käyttö on siis hallussa!

Metsäreissun jälkeen parin tunnin unet ja kohti Hyvinkään koirakylpylää! Varattiin nimittäin pitkästä aikaa taas allas käyttöön ja vietiin nelikko uimaan. Mukana oli siis Netalta Riesa ja Rio, sekä tottakai molemmat meikäläisen piskimykset. 

Videolta näettekin mikä läpimurto tällä uintireissulla tapahtui mutta jos olet uusi lukija tai et muuten vaan tajua niin a) Mersu noutaa veteen heitetyn lelun. (tähän kohtaan satatuhatta huutomerkkiä) b) se menee käskystä veteen. c) se hakee veteen jääneitä leluja ja d) se ui ilman liivejä. Ja jotta ei unohdeta tätä meidän pientä tummaa pikakiituria niin sekin tosiaan pääsi tällä kertaa uimaan ilman liivejä ja mikä parasta jos jätän sen rampille ja annan käskyn niin pienen empimisen jälkeen se menee veteen, ei kipitä pois rampilta! siis meidän pikku rotta joka vuosi sitten vihasi vettä yli kaiken! 

Jos jollekin jäi epäselväksi niin loppuun täytyy vielä ihkuttaa, mulla on maailman parhaat koirat ja mä oon niistä NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN ylpeä!♥

Koirakavereita ja kaverikoiria

©Laura Niska

Koska kaikkien todennäköisyyksien mukaan mun pitäis olla jo masentunut ja erakoitunut kotisohvalleni, päätin tällä viikolla sosialisoitua ihan kunnolla. Koirien kautta tottakai, kuinkas muutenkaan!

Meillä oli maanantaina Bettyn kanssa seuran aksatreenit. Tiistaina Mersun tokotreenit, Keskiviikkona Tasapainoa!-kehonhallintakurssi, Torstaina itsenäisesti treenailua kera erään nahkacollien ja tervueläimen, sekä illasta siskon ja Madden treenien kuvailua ja hieman tallikoirailua, Perjantaina lisää talleilua ja Niinun treenit. Tänään sitten koiramiittailua viikissä hieman isommalla porukalla.

Koirat on siis päässyt rälläämään ja treenamaan ihan kunnolla tällä viikolla. Eikä Mersun ihmissosiaalisuusongelmaakaan ole unohdettu vaan sitä treenataan samalla kokoajan. Minkä suhteen tänään tapahtuikin jotain ihan käsittämätöntä. Mersu otti nimittäin miitissä ihmisiin ihan ennen näkemättömän paljon kontaktia!  Kerjäsi nameja ja rapsutuksia, kerran jopa hyppäsi Lauraa vasten namien toivossa. Siis meidän Mersu joka normaalisti kuikuilee takavasemmalta ja pysyttelee kaukana tuntemattomista. Vissiin on nyt sit tähtien ja kuun asento ollut just eikä melkein oikein, ken tietää. Toivottavasti kuitenkin saadaan jatkossakin nähdä tälläistä sosiaalimersua.

©Laura Niska

©Laura Niska

Sen lisäksi että koirat on saaneet tavata koirakavereita ne ovat saaneet toimia jonkin asteisina kaverikoirina molemmat tällä viikolla. Me kun liikutaan julkisilla niin melkein joka reissulla joku yksinäinen mummo tai pieni lapsi tulee kysymään saako silittää. Ja kyllähän meikäläisen koiria saa, mikäli itsellä nyt ei vaan ole kauhea kiire tai tilanne muuten hankala. Betty onkin tällä viikolla hurmannut ennätyksellisen määrän kanssamatkustajia ja piristänyt muunmuassa yhden erityislapsen päivää hirmuisesti. Mersu ei ongelmansa kanssa ehkä ole niin ihanteellinen kaverikoira, mutta jostain syystä junassa viereen tai vastapäätä istuvat ovat useimmiten kelpuutettua rapsutteluväkeä ja tänäänkin pilkullinen melkein makasi vastapäätä istuvan miehen sylissä silmät puoliummessa nauttien rapsutuksista. 

Jotkut koiranäyttelyt siellä vissiin oli?

Me päästiin kuin päästiinkin viikonlopuksi Jyväskylään. Ja mikä kaikkein parasta Mersu koki perjantain aikana jonkun ihmeparantumisen ja päästiin lauantaina sen kanssa kehään. Liekö sitten ollut niitä paljon arvailtuja kasvukipuja tai joku venähdys, mutta joka tapauksessa säikähdyksellä selvittiin. Vielä otetaan kuitenkin ihan rennosti varmuuden vuoksi. Jätetään pidemmät lenkit, juoksemiset ja muut toistaiseksi ja keskitytään vaikkapa tokoon taas vähän enemmän.

Mutta joo takaisin asiaan! Lauantaina suunnattiin siiis näyttelypaikalle Mersun ja Riesan kanssa. Dallukehä oli reippaasti myöhässä joten päädyin esittämään Riesaa belgikehälle. Nähtiin Mersun veljeä Ricoa ja ja kierreltiin näyttelyalueella. Ihme ja kumma mitään ylimääräistä ei tarttunut mukaan, ainoastaan pussillinen nameja. Joskus kahden jälkeen alkoi sitten vihdoin lähestyä Mersunkin vuoro ja me pilkullisen kanssa jo odoteltiin omaa vuoroamme kehän laidalla. Kunnes vasenkäteni sanoi itsensä irti ja alkoi kipuilla todella voimakkaasti. Muutamat paniikkisoitot Netalle joka ei tietenkään vastannut pariin ensimmäiseen puheluun kun oli sakemannikehällä... Parin minuutin pakokauhu ja sain Netan kiinni. Sovittiin että mä esitän Mersun kokoomassa ja jos/kun mun käsi sen jälkeen ei toimi enää millään tasolla niin Netta vie ton yksilöarvosteluun. Kokooma meni ihan kivasti. Mersu ei väistänyt tuomaria ja seisoi ihan kivasti. Ainakin siihen nähden että handlerin käsi tärisi todella pahasti ja keskittyminen oli jossain ihan muualla kuin koirassa. Selvittiin kuitenkin hengissä pois kehästä ja sain koiran Netalle joka ei siis oo ikinä edes testannut esittää Mersua tai ylipäätänsä dalmatiankoiraa. Noh hengissä noi kehästä kuitenkin selvis. Mersu ei väistäny tuomaria ja esiinty muutenkin ihan kivasti. Okei juokseminen nyt oli vähän mitä oli kun meikäläinen unohtu istumaan kehän laidalle ja tottakai toi olis halunnu vaan kirmata suoraan mun syliin..... Pakenin siispä hetkeksi paikalta ja loppuseisotus menikin melkein kaksoishandlauksen piikkiin kun meikäläinen seisoo kehän laidalla tirskuen ja Mersu tuijottaa mua häntäheiluen. Mutta hei se seiso saakelin hienosti vaikka selkeesti oliskin halunnu tulla mun tykö. 

EH saatiin niinkuin velipoikakin. Erittäin tyytyväinen oon kuitenkin sillä ei todellakaan ollut mikään erimaattituomari ja Mersu kuitenkin just 9 kk täyttäny kesken kasvunen kakara. Arvostelu oli oikein kiva ja innolla odotankin tulevaisuuden näytelmiä varsinkin nyt kun näyttäis siltä ettei toi ainakaan kaikkia tuomareita väistä! 

Very good type. Quite narrow at the moment. Enough bones. Goos proportions. Narrow muzzle. Scissors bite. Quite high-set ears. Good neck and topline. Needs time to develope in chest. Enough angulations. Could show more power in movements. Good colour.

Irina Poletaeva

Ja koska jostain kumman syystä kääkät ja dallut oli eri päivinä johti tiemme sunnuntainakin näyttelypaikalle. Betty tuli kasvattajan kyydissä paikalle jo ennen yhdeksää, me Mersun kanssa vasta siinä kymmenen maissa. Jo heti aamulla Bettystä huomasi että nyt ei ollut hyvä päivä. Se ei ollut saanut aamuruokaa ja joku oli unohtanut leikata kynnetkin. Näyttelypaikalla kynsienleikkuu ei ainakaan parantanut pikkupinserin fiilistä vaan kehään mennessä tilanne oli jo lähes kaaoottinen. 

Me ei osattu seistä, ei ravata hihnassa.. Koko bettyn olemus huokui sitä kuinka se kulki keskisormipystyssä lällätellen mulle siitä että olin pistänyt sen hoitoon ennen näytelmiä. Tätä kun ei arvon neidille todellakaan saisi tehdä... Kaiken kukkuraksi tuo idioottivarma pöytäkoira meni ja väisti tuomaria, nostaen samalla päänsä ylös jolloin sen hampaat näkyi (Bettyllä siis näkyy hampaat jos se katsoo ylöspäin. Vähän turhan iso purukalusto tai jotain? :D) Joka tapauksessa arvon tuomari sitten otti tästä kunnolla nokkiinsa ja hypähti taaksepäin. Ilmeisesti luuli että Betty näytti sille hammasta. Saatiin H huonolla arvostelulla eikä tuomari viitsinyt edes sivuliikkeitä katsoa tuolta yksilöarvostelussa vaikka muilta katsoi.

Noh eihän siinä mitään sitten. Me räkätettiin kasvattajan kanssa tolle idioottipinserille joka kehän jälkeen yllättäen osaskin seistä kun tatti paikallaan ja antoi tuntemattomien kopeloida ja räplätä hampaita.. Bettyn kosto siis onnistui ja kostoonsa tyytyväisenä pikkupinseri kulki loppupäivän pää pystyssä kuin mikäkin voittaja. Täytynee siis käydä vielä ennen pentuja ainakin yksi ERI tai edes EH tuolle hakemassa, eihän tämmöseen kehtaa  lopettaa....Nyt tulee kuitenkin vähän pidempi näyttelytauko kun ainoastaan Tampere KV:seen on ilmot laitettu. Lahti KV on vielä mietinnässä mutta täytynee katsella sitä ja noita muita näytelmiä vielä tarkemmin.

Mitä sitten tapahtuu?

Taustatiedoksi voin tietämättömille kertoa että vasen jalkapöytäni on väärin rakentunut, jonka vuoksi olen koko ikäni kävellyt väärin ja kärsinyt jonkin asteisista jalkakivuista. Tänä vuonna "tauti" levisi myös käsiin ja heräsi kysymys onko jalkakivut puhtaasti tuon rakenteellisen vian syytä vai onka kyse isommistakin ongelmista. Vielä ei ole minkään näköistä diagnoosia löytynyt, joten kipujen kanssa koitetaan elellä mahdollisimman normaalisti. Koska en pysty koulua käymään on arki nyt melkoisen koirapainotteista.

Koirat vaikuttavat ihmisiin monella tasolla. Tutkimusten mukaan jo pelkkä koiran katsominen voi saada onnellisemmaksi. Koirien läsnäolo voi rauhoittaa ja lievittää stressiä. Koirat saavat ihmiset liikkumaan ja tuovat seuraa ja turvaa. Se miten koirat vaikuttavat minuun henkilökohtaisesti on kuitenkin ihan oma lukunsa.

Aloitetaan liikunnasta. Ennen kuin siirryin koiramaailmaan oli meillä kotona hevosia, omistin oman ponin ja ratsastin päivittäin. Tein myös paljon tallitöitä, joten liikuttua tuli ja paljon. Olin oikein hyvässä fyysisessä kunnossa. Ongelmat kuitenkin alkoivat heti kun lopetin talleilla käymisen ja luovuin ponistani. Lihakset alkoivat kadota ja jalkakivut muuttuivat sietämättömiksi. Mitä vähemmän liikuin sen kipeämpi olin. Osittain sen takia mutta ennen kaikkea siksi että saisin koiran kautta uuden harrastuksen meille kotiutui loppukesästä 2012 pieni kääpiösnautserin pentu. Aloin käydä fysioterapeutilla ja lenkkeillä koiran kanssa. Hitaasti mutta varmasti jalkakivut alkoivat helpottaa ja kuntoni kohota. Kun koirien määrä kasvoi ja varsinkin nyt kun kotoa löytyy tuo vähän isompi ja energisempi dalmatiankoira niin liikuttua tulee. Enkä voi ikinä olla tarpeeksi kiitollinen koirilleni siitä kuinka ne pakottavat lenkkeilemään huonollakin säällä ja pitävät minut jatkuvasti kunnossa.

Tutkimusten mukaan vahva suhde koiraan parantaa myös ihmissuhdetaitoja. Olen itse ollut ennen hyvinkin huono ihmissuhteissa. Minulla kesti todella pitkään löytää oma minuuteni ja seksuaali-identiteettini. Kun on omasta itsestäänkin niin sekaisin, on miltein mahdotonta ymmärtää muita ihmisiä. Ensimmäinen koirani Luna ei näihin taitoihin juuri auttanut. En ikinä saavuttanut tuon koiran kanssa vahvaa sidettä, en ole vielä tänäpäivänäkään saavuttanut. Sen sijaan Bettyn ja Mersun tultua mukaan kuvioihin olen ihan huomaamattani parantunut myös ihmissuhdeasioissa. Nykyään minulle on helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja tulen toimeen mitä erilaisempien ihmisten kanssa. Koirani ovat paitsi parhaita ystäviäni, myös valtava mahdollisuus tutustua aina vaan uusiin ihmisiin ja luoda lisää kontakteja. Ihmiset tulevat elämääsi ja lähtevät siitä kukin ajallaan. Koirasi ei kuitenkaan ikinä hylkää sinua, ei ennenkuin sen elämä päättyy.

Nyt kun kätenikin ovat alkaneet oireilla ja jouduin pidemmälle sairaslomalle olen jollain tasolla eristäytynyt ihmisistä. Tälläisinä hetkinä osaa arvostaa koirien tuomaa seuraa ihan uudella tavalla. Onhan minulla kavereita ja nyt sairauden edetessä onkin saanut huomata ketkä näistä ystävistä todella ovat niitä jotka välittävät. Parhainta on kuitenkin ollut huomata kuinka keskustelu koirapuistossa tuntemattoman kanssa piristää päivää ja kuinka koiraguruista muodostuu päässäni yhä suurempia idoleita. Ilman koiria makaisin sohvalla luultavasti päivät pitkät yksinäni, mutta nyt nuo nelijalkaiset tuovat automaattisesti ihmisiä minun luokseni. Tai oikeastaan minua ihmisten luokse. Jotenkin tämä sairastelu on vakuuttanut minut yhä enemmän että koirat on se mun juttu. Tavallaan tekisi mieli lopettaa koko koulu ja suunnata koira-alalle. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä kukaan ei tiedä kestääkö mun kroppa näin aktiivista liikuntaa vielä kymmenien vuosien päästä vai olenko mä sähköpyörätuolissa jo lähitulevaisuudessa.

Jokatapauksessa koirat tuovat mun elämään jotain sellaista mitä mikään muu ei kykene antamaan. Niiden seurassa ei edes ehdi murehtia liikoja. Sitä vaan nauttii siitä mitä mulla on. Kun ei voi suunnitella omaa tulevaisuuttaa, on ihanaa kun voi suunnitella sitä koirien kautta. Mitä minä haluan harrastaa ja kuinka pitkälle päästä. Mihin koiralla riittää rahkeet ja kuinka pystyn parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Kun mietin mitä haluan harrastaa koirien kanssa tai mitä treenaan tällä viikolla, en ikinä mieti omaa kuntoani. Teen sen minkä pystyn ja improvisoin. Jos jalat ei tänään tykkää agilityn tiukoista käännöksistä, käännetään harjoitus niin että koira suorittaa suurimman työn. Pidetään harjoitukset lyhyenä ja taukoillaan paljon yms. Ja pakko kai se on myöntää että välillä tulee mentyä myös ihan sillä kehossa virtaavan adrenaliinin voimalla. Yleensä se treenien jälkeinen positiivisuus voittaa kyllä siitä aiheutuneen kivun ja malttaa taas muutaman päivän pysyä poissa treenikentiltä. Onneksi liikunta kuitenkin tuo useimmiten vaan apua kipuihin, ei lisää sitä. Canicross on ehkä ainoa itselle tällähetkellä vähän kyseenalainen harrastuslaji. Halua olisi lajissa lähteä Mersun kanssa kisaamaan asti, mutta en vieläkään ota omasta kehosta selvää onko pidemmän matkan juokseminen hyväksi keholle vai ei. Välillä palaan juoksulenkiltä ilman mitään ongelmia, mutta välillä saatan joutua loppumatkan laajustamaan toista jalkaa keventäen.

Noh jos oma keho on arvoitus niin on kyllä tulevaisuuskin, itseni osalta. Koirien tulevaisuus näyttää oikein hyvältä ja suunnitellulta. Kolmisen vuotta takaperin olin jo valmis luovuttamaan ja kulkemaan pyörätuolissa, enää en. Nyt haluan ainakin yrittää parhaani ja panostaa niihin asioihin jotka minulle ovat tässä elämässä tärkeimpiä. Koiriin.

Pentumaista

Saatiin Hennalta haaste ja tottakai meikäläinen otti haasteen vastaan!

Ideana on laittaa kuvia koiran vauva-ajasta ja mahdollisesti kertoa millainen tapaus koiruus oli ikänsä suloisimmassa vaiheessa. Voit myös kertoa hassuja/hölmöjä tapoja mitä koira omisti pentuna, mistä se kasvoi yli ja mitkä tavat sillä ovat edelleen. Sitten haastetaan 3 muuta koiramaista blogia, joiden blogissa käydään henkilökohtaisesti ilmoittamassa haasteesta.

Yhteinen tarinamme Bettyn kanssa alkoi toukokuun toisella viikolla vuonna 2012. Kävin nimittäin tuolloin katsomassa pieniä 2 viikkoisia palleroita ensimmäisen kerran. En muista alkoiko se jo ensimmäisellä kerralla, mutta koska vierailin kasvattajan luona hyvin tiiviisti tuosta eteenpäin aloin jossain vaiheessa huomata että Betty alkoi jo silloin kiintyä minuun ja toi esiin kovan luonteensa. Kun istuin pentujen keskellä lattialla kiilasi pikku-tyttö nopeasti minun ja veljien väliin. Bettyn mielestä en olisi varmaan saanut edes hipaista veljiä vaan kaiken huomion piti mennä vaan ja ainoastaan hänelle. Edelleenkin tuo on vähän mustasukkainen jos rapsuttelen muita koiria tai treenaan toisen koiran kanssa, mutta uskoo kyllä ensimmäisellä käskyllä ja siirtyy taka-alalle.

Koko pikkupentuiän Betty oli mitä helpoin pentu. Erittäin kovaluonteinen ja itsepäinen, mutta helppo motivoida ja rakasti yhdessä tekemistä. Oppi uudet asiat nopeasti ja harvemmin kyseenalaisti minun käskyjäni. Sen sijaan äitiä tuo on kiusannut pienestä pitäen. Heilutellut keskisormea ja painellut menemään. Jo ihan pienenä siis tuli esiin se ihan mahdottoman suuri uskollisuus minua kohtaan. Betty on koko pienen ikänsä ollut mun koira henkeen ja vereen.

Pienenä Betty oli hyvin leikkisä. Se rakasti leikkiä erilaisilla leluilla ja ratkoa sille annettuja tehtäviä. Jostain syystä tää leikkimisinto kuitenkin katosi melko nopeasti, vaikka isä ja emä leikkivät vieläkin kuin pikkupennut. Nykyään ollaan opeteltu leikkimistä uudelleen ja pystyn jopa joissain tilanteissa palkkaamaan lelulla, mutta ei Betty enää leiki kuin harvojen ja valittujen kanssa ja silloinkin vaan vähän aikaa.

Ehdottomasti paras ja hauskin Bettyn pentuaikaisista tavoista on kuitenkin hymyily! Ja voi että olenkin iloinen että tämä tapa säilyi. Pistää meinaan itseäkin hymyilyttään kun vastassa on tämmönen pinseriotus.

Mutta Sitten Mersuun! Pilkullinenhan tuli mulle vasta 11 viikkosena. Eli ihan pikkupikku-pentuaika oli jo mennyt ohi. Ehdin mä kuitenkin kerran ennen Mersun kotiutumista käydä sitä katsomassakin, pari viikkoa takaperin. Tältä kerralta mieleen jäi kuitenkin enemmän ehkä vielä kasvattajan luona olleet velipojat kuin itse päätähti. Mersu nimittäin oli jo tuolloin se joka otti vieraaseen (eli minuun) vähiten kontaktia ja tuli vasta vähän myöhemmin veljien perässä katsomaan ja rapsuteltavaksi. Tämä kuitenkin vakuutti minut, sillä ainoa syy miksi alunperin epäröin ottaa dallua oli juurikin tuo ylisosiaalisuus ja rakastan kaikkia -asenne. Mullekun sopii paremmin nää vähän pidättyväiset koirat. Mutta onneksi tämä pidättyväisyys säilyi (tai harmi jos kasvattajalta kysytään :D) Tottakai kokoajan tehdään töitä että pilkullinen sietäis enemmän ja enemmän vieraiden kosketusta, mutta mulle sopii enemmän kuin hyvin ettei toi ole lähdössä vastaantulevien matkaan tai välitä vieraista ihmisistä treenikentällä.

Jo ihan pienenä Mersulla oli tapana kiivetä joka paikkaan. Nukkumaan piti aina päästä sohvalle tai sängylle, sillä eihän lattialla tai omassa pedissä voinut nukkua ollenkaan. Onneks meillä koirat saa tulla sohville ja sängyille, sillä olis voinu olla pikkunen työ yrittää saada tää apina pysymään lattiatasossa. 12 viikkoinen pikku-mersu keksi mm erittäin kivan tavan kiivetä ikkunalaudalle. Sieltä se sitten pällisteli maailmaa tyytyväisenä, kun omistaja kauhisteli että koska se ikkunalauta romahtaa alta.. Jossain vaiheessa tämä tapa jäi kuitenkin onneksi pois, mutta kyllä tuo kiipeilyhalu on vielä tallella, sillä pariin otteeseen on pilkkueläin lähtenyt agilityhallilla juokseen puomia ominpäin...

Istumatyyli on myös ollut neidillä tälläinen melko naisellinen ihan pienestä pitäen.. Voitte vaan kuvitella mikä vaiva oli opettaa toi koira istumaan suoraan perseellänsä kun silmänräpäyksessä oli jo asento tämä. Noh jos ei muuta niin ainakin huvitettiin tottiskouluttajaa... Ja tosiaan tämä tapa ei ole mihinkään kadonnut. Tottistreeneissä sentään alkaa pikkuhiljaa istua normaalisti, mutta kotosalla ja hallinlaidalla röhnötetään kyllä samaan vanhaan tapaan.

Helppo pentu on Mersu kuitenkin ollut tähän asti. Harmittavan paljon meille on tapahtunut kaikkea huonoa, kuten se irtokoira joka kävi päälle ja noi ruokatorvitulehdusjutut. Takapakkia on siis tullut monessa asiassa ja mikään helpoin lapsuus ei pilkullisella ollut, mutta nyt alkaa näyttää jo melkoisen valoisalta. Kauhulla odotetaan sitä alati lisääntyvää teiniperseilyä..

Ja koska haaste piti heittää eteenpäin, toivon että saan lähiaikoina selailla pentukuvia ja lukea pentukertomuksia seuraavista blogeista: Maailman Laidalla , Hirmuriesan matkassa ja Born To Be Beast