Kysymyspostaus osa 2

Mitä mieltä olet joidenkin vaarallisten koirarotujen maahantuonnin/kasvattamisen kieltämisestä?

Koira ei luonnostaan ole paha eläin. Ei edes ne "vaaralliseksi" luokitellut.  Mielestäni totaalikielto minkään asian suhteen harvemmin toimii. Sillä useimmiten kaikki kielletty houkuttelee ihmisiä. Katukauppa lisääntyy ja pentuja aletaan tuottaa kyseenalaisissa oloissa. Onhan se hyvä että näitä haastavampia koiria ei näin ehkä joudu ainakaan niin helposti ihmisille jotka eivät sellaisen koiran kanssa pärjää. Mutta mielummin silti vaatisin vaaralliseksi luokitellun koiran omistamiseen jonkun kokeen/testin enkä kieltäisi niitä kokonaan.

Mitä mieltä olet koirien jalostamisesta, esim englanninbulldoggi yms?

Lainaan vastauksessani kennelliiton sivuilta löytyvää tekstin pätkää:

Jalostus tarkoittaa eläinkannan laadun parantamista valinnan keinoin. Koirajalostuksessa laadulla tarkoitetaan tasapainoista ja rodunomaista luonnetta, hyviä käyttöominaisuuksia sekä terveyttä ja pitkäikäisyyttä. Koiran tulisi olla tunnistettavissa rotunsa edustajaksi, ja sen rakenteen pitäisi olla kestävä ja toiminnallinen, liioittelematta mitään rotumääritelmässä mainittua ominaisuutta.

Mikäli koirajalostus todellisuudessa olisi tätä ja silloin kun se sitä oikeasti on niin arvostan kasvattajia ihan älyttömän paljon. Teen mielelläni yhteistyötä mielestäni hyvien kasvattajien kanssa ja opiskelen koirajalostukseen liittyviä asioita jatkuvasti. Tavoitteenahan mulla on itsekin koiria tulevaisuudessa kasvattaa, joten kasvatustoiminta todella on lähellä sydäntä. 

Se että koirajalostuksessa on menty siihen pisteeseen että osa roduista on jo äärimmäisen sairaita ja överijalostettuja on mun mielestä sairasta. En ymmärrä miten kukaan ihminen pystyy hyvällä omalla tunnolla kasvattamaan koiria jotka eivät pysty itse lisääntymään tai jonka eliniän odote on reippaasti alle kymmenen vuotta. Itse henkilökohtaisesti kannatan sairaimpien rotujen jalostuskieltoa. Roturisteytyksiä ja rotuunottoja pitäisi myös lisätä ihan reippaalla kädellä, jotta tavoite eläinkunnan laadun parantamisesta olisi mahdollinen. Niin kauan kun vain tuotetaan lisää sisäsiittoisia sairaita koiria laatu on kyllä kaikkea muuta kuin ylöspäin.

Koirajalostuksessa ei kuitenkaan voi liikaa alleviivata kuluttajan vastuuta. Jokainen ostettu pentu tukee sen eteen tehtyä jalostustyötä. Jokaisen pennun ostajan olisikin hyvä kysyä itseltään millaista toimintaa tuen ostamalla juuri tämän pennun?

Onko päiviä tai hetkiä, jolloin kadut koirien ottamista/haluaisit taukoa koiristasi?

Nykyään kun oma terveys on vähän mitä on niin koiria osaa arvostaa ihan eri tavalla. Ainoastaan silloin kun jalka jumittaa ja kaatuu kesken agilityradan saattaa pienen murtosekunnin kirota että miks mulla on nää koirat, eipä olis ilman niitä tullut kaaduttua. Mutta sillä sekunnilla kun se koira tulee kattomaan mitä kävi niin ei voi muuta kun nauraa, kaapata nelijalkaisen pusukoneen kainaloon ja jatkaa eteenpäin. Taukoa mä uskon että kaipaa jokainen koiranomistaja välillä. Mulle riittää kuitenkin hyvin ihan parin tunnin tauko tai kerran vuodessa viikonloppureissu ilman koiria. Sen verran tärkeitä nuo on että viikko ilman ja on jo kamala ikävä.

Mitä rotua et voi missään nimessä edes harkita? Perustele.

Mitään överijalostettua rotua kuten geelisakemannia, englanninbulldogia, mopsia yms. Ihan puhtaasti siks etten puhtaalla omalla tunnolla pystyisi tukemaan sellaista kasvatustyötä mikä sen koiran eteen on tehty. En myöskään pystyisi ottamaan kyseisistä roduista kodinvaihtajaa, sillä kun koirasta näkee jo paljaalla silmällä että se kärsii ja sen koko olemus huokuu sitä kuinka se haluaisi elää tavallista koiran elämää mutta ei yksinkertaisesti pysty siihen, mun tekee pahaa.

Miksi halusit mieluummin pidättyväisen pennun kuin avoimen? Onko pidättyväisyydestä ollut hyötyä esim. julkisilla kulkiessa? Entä haittaa näyttelyissä/muissa tapahtumissa?

Mä tykkään koirassa sellasesta yhdelle ihmiselle/perheelle omistautumisesta täysin. Musta on ihanaa kun koiraa ei vois vähempää kiinnostaa muut ihmiset. Se ei harrastuksissa ota häiriötä vieraista ollenkaan, jos ne eivät tule ihan iholle asti ja se ei ole junassa tunkemassa muiden syliin vaan pysyy tyytyväisesti mun jaloissa. Se malttaa kaupungilla kulkea sun vierellä kun ei kokoajan ole tarvetta moikata jokasta vastaantulijaa. Ikinä ei tarvii pelätä että koira lähtis vastaantulijan matkaan ja kisoissakin koira keskittyy vaan ja ainoastaan suhun. Ei kehenkään muuhun.

Muutenkaan mä en koe pidättyväisyyttä missään nimessä negatiivisena juttuna. Ei koiran tarvitse näyttelyissäkään hypätä tuomarin syliin. Riittää että se hyväksyy kosketuksen ja antaa vieraiden käsitellä itseään. Ei sen tarvitse luottaa vieraisiin. Riittää että se luottaa muhun ja siihen että mä en vie sitä vaaraan. Mersun tapauksessa pentu-iän huonot kokemukset aiheutti sen että toi hypähti tuomareita karkuun ja käyttäytyi välillä kuin peura ajovaloissa. 

Turhan usein pidättyväisyys sotketaan arkuuteen ja sitä sen takia pidetään huonona asiana. 

Toivottavasti saitte itseänne mielyttävät vastaukset ja anteeksi kun tän julkaiseminen veny näin kauhean pitkälle. Onhan tää sentään lojunut tuolla luonnoksena jo monta viikkoa.. heh.

Vastauksia vastauksia!

Kysymyksiä on tullut tähän mennessä jo todella paljon joten ensimmäinen kysymyspostaus olkaa hyvät!

Miksi otit juuri ne rodut mitkä omistat? Miksi juuri se yksilö pentueesta? 

Aivan ensimmäinen koiranihan oli kääpiösnautseri Luna. Sen valintaan en kuitenkaan itse saanut juuri vaikuttaa. Vaan koira tuli mulle kun ilmotin äidille haluavani oman koiran. Lupa tuli, mutta ehtona että se on pieni ja sillä on parta. Noh näitä nyt ei montaa ollut. Ja itseasiassa mitä pidemmälle koiran hankinnassa päästiin niin lopulta äidin kriteerit muuttuivat jopa niin pitkälle että hän valitsee rodun ja yksilön. Niin tuli Luna. Ja kappas kummaa äidin valitsemasta koirasta kasvoi pala palalta äidin koira ja siellähän se nyt on tälläkin hetkellä vaikka papereilla mun koira onkin.

Pakko myöntää että molemmat kotona asuvat ovat ikäänkuin "vahingossa" valittuja. Ennen Bettyn saapumista taloon oli hakusessa kääpiösnautserin kaltainen, mutta vieläkin sähäkämpi ja aktiivisempi. Helppo turkkinen pieni koira. Mulle oli itseasiassa jo varattuna sekarotuinen jackrusselin- ja brasilianterrierin mixi, mutta kun äidin ystävä soitti ja tarjosi mulle Bettyä niin sinne lensi se varaus. Tiesin entuudestaan jo Bettyn isän ja emän nähtyäni olin jo täysin myyty. Siinä se oli, mun koira. Betty oli siis pentueen ainut narttu ja nartun halusin ehdottomasti joten valinnan varaa ei varsinaisesti ollut. Joka tapauksessa Bettyn ottaminen oli elämäni parhaita valintoja.

Olen aina halunnut myös yhden "koiran kokoisen koiran". Ja koska toi kääpiöpinseri oli hurmannut mut rotuna ihan täysiä lähdin ison koiran paikan vapauduttua etsimään vähän isompaa samankaltaista rotua. Kriteereinä että sen kanssa voi harrastaa miltein mitä tahansa, lyhyt turkki, itsenäinen ja sellainen ei niin helppo luonne. Halusin nimenomaan haastaa itseni, ottamalla ei niin perinteisen harrastuskoiran ja yrittää päästä sen kanssa korkealle ilman kisapaineita. Dallu oli pyörinyt mielessä jo useamman vuoden, mutta unohtunut kokonaan yhdessä vaiheessa. Viime kesänä sitten festareilla kaveri heitti että hei meillä olis vielä pentueen kaunein narttu vailla sijotuskotia. Siinä vaiheessa ajattelin että nääh ei kiinnosta, mutta kun aloin taas lueskella rodusta ja miettiä enemmän niin saakeli.. Viestiä kasvattajalle ja viikon päästä katsomaan pentuja. Ainoa asia mikä dalmatiankoirissa mua epäilytti oli se rakastan kaikkia luonne. Kun menin katsomaan pentuja ensimmäisen kerran Mersu ei tullutkaan heti luokseni. Rapsuttelin siinä vielä jäljelle jääneitä poikia ja vasta jonkin ajan kuluttua tyttönenkin uskaltautui tulla moikkaamaan. Tällöin tiesin että tämä se on! Ja niin tuli Mersu meille. Ja sen sain minkä halusin. Pidättyväisen dallun.

Oletko koskaan harkinnut paimenta tai muuten yleisempää harrastusrotua? Jos kyllä, mitkä olivat niiden plussat ja miinukset?

Kyllä olen miettinyt. Yhdessä vaiheessa pallottelin pitkään mudin ja kelpien välillä. Ja muutamaa muuta paimenta on myös mietitty. Kun luen paimenkoirien rotukuvauksia, ne näyttävät teoriassa täydellisiltä koirilta minulle. Nehän ovat mitä pätevimpiä harrastuseläimiä, uskollisia omistajalleen ja aina valmiita töihin. Silloin kun mietin paimenta itselleni, olin täysin vakuuttunut sellaisen sopivuudesta itselleni. Aloin tutustua erilaisten paimenkoirien omistajiin ja viettää aikaa heidän kanssaan. Pikku hiljaa kuitenkin huomasin etteivät nämä koirat olleet minua varten.

Koirien kanssa harrastamisessa on hienointa mulle ehkä se kun onnistuu saavuttamaan jotain minkä eteen on tehty paljon töitä. Kun harrastaa koiran kanssa jolle jo pelkkä perusasennon oppiminen on lottovoitto ja pelkkä oikean vireen pilkahdus saa mut kiljumaan riemusta, sen ilon saa nimenomaan siitä. Luultavasti jos harrastaisin paimenen kanssa jolla on automaationa se hyvä vire ja tekemisenhalu mä luultavasti kyllästyisin melko nopeasti. Mä kun en saa sitä hyvän olon tunnetta menestymisestä vaan enemmänkin niistä pienistä vauva askelista siellä treenikentällä.

En kuitenkaan sano etten ikinä paimenta ota ja itseasiassa on mulla yks paimenkoirarotu jonka saatan jossain vaiheessa kelpuuttaa itselleni, nimittäin australiankarjakoira. Niissä vain on sitä jotain, idiotismia. Mutta aika näyttää. Toistaiseksi pidättäydyn kuitenkin näissä idioottikoirissa. Plussia ja miinuksia en osannut varsinaisesti listata, mutta ehkä tämä sepustus selvensi edes jotain.

Mitä muita rotuja olet ajatellut?

Mietittyä on tullut kyllä niin monia rotuja etten edes tiedä. Mutta vakavissani olen ajatellut edellä mainittujen paimenten lisäksi boxeria, newfoundlandinkoiraa, landseeria, siperianhuskya, dobermannia, ja staffordshirenbullterrieriä.

Hyvin erityyppisiä rotuja on siis mielessä pyöritelty. Ongelma onkin siinä että haluaisin harrastaa ja ihan kisatakin niin vetolajeissa, pk-puolella, agilityssä, tokossa ja vesipelastuksessa. Ei vaan ole rotua joka sopisi kriteereihini ja sen kanssa voisi tavoitteellisesti harrastaa kaikkia näitä lajeja. Olenkin siis tullut lopputulokseen että kääpiöpinseri on mun se the rotu ja niitä tulee olemaan aina. Niiden lisäksi tulevaisuuteen varmaan mahtuu suurin osa yllämainituista roduista. Ihanne tilanne olis että voittaisin lotossa ja asuisin jossain maalla. Mulla olis oma huskyvaljakko. Pari canicross ja viestikoirina toimivaa dalmatiankoiraa, landseer vepekoirana, dobermanni pk-koirana, australiankarjakoira tokokoirana ja sitten lauma kääpiöpinsereitä agilitykoirina. Harmi kyllä tähän tarvittais kolme kertaa pidemmät vuorokaudet ja se lottovoitto.

Mitkä ovat tavoitteet ja haaveet koiriesi kanssa?

Tavoiteena mulla on yksinkertaisesti kokea koirieni kanssa niin paljon kuin mahdollista. En aseta itselleni varsinaisia kisatavoitteita. Parhaamme tehdään ja niin pitkälle mennään kuin päästään, aika näyttää minne sitten lopulta päädytään. Jos nyt jotain haaveita pitää sanoa niin olishan se ihan älyttömän kiva saada ainakin Mersulle jotain koulareita tokosta, rally-tokosta ja viestistä. Sekä tottakai suorittaa se BH hyväksytysti. Bettyn kanssa haaveena on päästä agilityssä kolmosluokkaan asti ja mainitaan se BH nyt sitten tämänkin koiran kohdalla.

Minkä rotuinen on mahdollisesti seuraava koira / Mikä olisi kolmas rotu joka sopisi joukkoonne?

Paimen kysymyksessä jo hieman väläyttelin vihreää valoa australiankarjakoiralle, joten se on yksi mahdollisuus. Hyvin suurella todennäköisyydellä seuraava on kuitenkin toinen kääpiöpinseri. 

Milloin kolmannen koiran hetki olisi?

Tällä hetkellä oon enemmän kuin tyytyväinen näihin kahteen mun koiraan. Papereillahan mulla on jo se kolme koiraa. Mutta seuraava täyspäiväseks hoidettavaks ja harrastettavaks tuleva koira ei tule ainakaan vielä tänä vuonna se on varma. Tuskin vielä seuraavanakaan. Eli joskus hamassa tulevaisuudessa sitten.

Mikä kääkän luonteessa on se juttu, miksi se on sulle oikea rotu?

Se on se kokonaisuus. Kompaktin kokoinen koiran näköinen koira varustettuna kovalla luonteella ja temperamentillä. Sellainen tietynlainen idiotismi. Jos betty on jotain mieltä se ei taatusti jää keltään huomaamatta. Sen eleet ja ilmeet ovat todella selkeitä. Kääpiöpinseri on myös aavistuksen kissamainen ja todella itsenäinen rotu loppupeleissä. Se on sellainen alkukantainen koira taskukoossa. Just täydellinen mulle.

Eroavatko kääkkä ja dalmatialainen luonteeltaan hirveästi?

Yleisluonteeltaan kyllä aika paljon. Jos siis oletetaan että käsissä on semmonen perus kaikkia rakastava pilkullinen ja kaikkia vihaava kääpiöpinseri. (ei kääkät kaikkia vihaa oikeesti, mutta ainakin mitä ite on tottunut niin ei nää mitään sylikoiria ole) Mutta jos verrataan ihan vaan mun koiria niin on noissa tosi paljon samaa. Ainoina eroina ehkä että Mersu on vähän häslempi siinä missä Betty tekee töitä hyvinkin totisesti. Mersu on myös paljon helpompi koirana noin yleisesti. Sille useimmiten riittää jostain asiasta se muutama huomautus kun taas bettyn kanssa sai varsinkin silloin teini-iässä tapella jostain asioista viikko kausia ennenkuin se meni kaaliin.

Onko ison ja pienen koiran kanssa liikkuminen hankalaa?

Ei todellakaan. Itseasiassa jaksan hehkuttaa hyvin usein sitä kuinka kätevää se on kun porukka antaa sulle hyvin tilaa kun mukana on toi vähän isompi koira, mutta kuitenkin mahtuu esim junassa myös varsin pieneenkin tilaan kun ottaa isomman jalkojen väliin istumaan ja pienempi syliin. 

Mietitkö muita rotuja kuin dalmatialaista ennenkuin Mersuun päädyit?

Tottakai sitä tuli punnittua kaikki mahdolliset vaihtoehdot mitkä edes jotenkinpäin survottuna sopivat kriteereihin. Mietittyä tuli vähän kaikkia lyhyt karvaisia aina tuolta kääpiöpinseristä boxeriin. Dallu kuitenkin istui tähän tilanteeseen parhaiten.

Millaiselle ihmiselle voisit suositella pinseriä tai dalmista?

Monesti mun suusta kuulee että saa olla jollain tavalla vinksahtanut ihminen kun kääpiöpinserin itselleen haluaa. On noi sen verran kahjoja eläimiä. Suosittelemaan mä lähden kääkkää ihmiselle joka haluaa ison koiran mutta jolla ei ole sellaiseen mahdollisuutta. Ihmiselle joka haluaa luonteikkaan ja koiran näköisen koiran. Dallua taasen suosittelen ihmisille joilta löytyy huumorintajua ja halua tehdä ja touhuta. Huipulle tähtäävälle dallu ei ole oikea valinta (Ellei sitten ole mun kaltainen idiootti). Ihmiselle jolla on paljon kiinnostusta eri koiralaijeihin tai on muuten aktiivinen liikkuja.

Onnellisimmat ja ylpeimmät hetkesi koiran omistajana?

Ehdottomasti kun sain bettyn veteen vapaa ehtoisesti ja kun sain sen opetettua repimään lelua kanssani. Mersun kanssa taas ne hetket kun sain sen ensimmäisiä kertoja rentoutumaan vieraan koiran tai ihmisen läsnäollessa irtokoira tapauksen jälkeen.

Oletko tyytyväinen rotu valintoihisi? Mitä hyviä ja huonoja puolia näissä roduissa mielestäsi on?

Olen ehdottoman tyytyväinen varsinkin Bettyn tapauksessa. Mersun tapauksessa oon enemmän tyytyväinen ehkä juurikin yksilövalintaan kuin rotuvalintaan, vaikkei rodussakaan mitään vikaa ole. Kääpiöpinseristä en edes ala listaamaan plussia ja miinuksia sillä samat asiat joita pidän rodussa plussana ovat toisessa tilanteessa miinuksia. En siis osaa sanoa mikä loppupeleissä on hyvää ja mikä ei. Rotu on mulle täydellinen piste. Dalluissa ainoo miinus on se monesti esille tullut rakastan kaikkia luonne. Muuten oikein näppärä rotu tämäkin. Aktiivinen joka paikan höylä.

Kirjoitit jotain kasvattajaksi ryhtymisestä, niin miten se edistyy? Kumpaa rotua alkaisit kasvattamaan (vai mahdollisesti molempia)?

Suunnitelman tasolla edistyy oikein kivasti. Tarkoituksena olisi siis hankkia kennelnimi luultavimmin ensi vuonna ja tänä vuonna syntyvästä Bettyn pentueesta sijoittaa tai myydä osaomistuksella yksi narttupentu kasvamaan mahdollisesti tulevaisuuden jalostuskäyttöä varten. (Pennun oli tarkoitus mennä eräälle ystävälleni, mutta tilanne onkin vielä epävarma joten jos jotain oikeasti kiinnostaa niin multa voi kysellä tulevasta yhdistelmästä enemmän.) Eli tarkoitus olisi siis ruveta noita idioottipinsereitä kasvattamaan, mutten sulje pois mahdollisuutta kasvattaa jonain päivänä myös dalmatiankoiria tai kenties jotain ihan muuta rotua.

Mitä piirteitä haet hyvässä harrastuskoirassa?

Mä uskon että melkein mistä tahansa koirasta saa harrastuskoiran. Tietysti jos koiralla on vahva metsästysvietti tai se on niin itsenäinen ettei sitä kiinnosta yhtään mitä omistaja tekee niin haastetta on, mutta kovalla työllä kyllä tälläisenkin koiran kanssa harrastaa. Kun itse etsin harrastuskoiraa mulle ykköskriteereinä ovat uskollisuus ja hyvä fyysinen rakenne. Näillä pääsee jo hyvin pitkälle. Loput on sitten vaan plussaa. Koiran olisi hyvä olla sen verran itsenäinen ja luonteeltaan kova, että se kykenee tekemään päätöksiä itse ja suorittamaan esimerkiksi agilityrataa ilman jatkuvaa saattamista. Sillä tulee olla taistelutahtoa ja hyvä itseluottamus. Sukua katsotaan sitten sen verran että olisi ainakin mahdollisimmat hyvät mahikset että pennustakin kasvais terve koira, erilaiset sairaudet ja viat kun aina vaikuttavat siihen harrastamiseen, pahimmillaan jopa estävät sen. Myös ahneus tai leikkisyys ovat hyviä piirteitä kun haetaan harrastuskoiraa, sillä tämä helpottaa motivointia ja palkkausta aika tavalla.

Mikäli vielä jäi jotain kysyttävää niin eikun kysymystä tulemaan! Vastailen kyllä kaikkiin parhaani mukaan. Ja muistutan vielä kaikkia lukijoita että käykäähän kommentoimassa vähintään se oma nimi ja sähköposti tonne alla olevaan arvontaan, niin olette mukana arvonnassa!