Koska on aika päästää irti?

Mun psyyke ei kestä kirjoittaa asiasta kunnolla ehkä ihan heti, mutta koska tiedän että monia kiinnostaa miten meillä meni tänään lääkärillä Mersun kanssa, niin kerrotaan asiat tiivistetysti.

Parin tunnin "nopea" lekurireissu venyikin päälle kuusi tuntiseksi hysteriaksi. Koiralta otettiin siis verikokeet ja magneettikuvat, jota ennen lekuri tottakai kopeloi ja tutki koiraa normaaliin tapaan. Verikokeissa kaikki ok. Magneettikuvat myös normaalit. 

Hyvät tulokset, eivät tällä kertaa kuitenkaan olleet järin hyviä.. Nyt hyvin vahvana epäilynä diagnoosiksi on käytöshäiriö. Yksinkertaisesti koiran keho ei toimi aivojen antamien ohjeiden mukaan kaikissa tilanteissa. Käytännössä koiran reaktioita on siis mahdotonta ennustaa etukäteen. Tämän vuoksi Mersua ei voi siis pitää lainkaan muiden koirien seurassa ilman tarkkaa valvontaa.

Saatiin lähete Helsingin Yliopistollisen eläinsairaalan käytösklinikalle. Ehdottomasti koira tulisi siis tarvitsemaan lääkityksen ja jonkinlaista "käytösterapiaa". On kuitenkin suhteellisen pieni todennäköisyys siihen että arki koiran kanssa saataisiin "normaaliksi". Jonkin verran apua käytösklinikasta voisi siis olla, mutta poistaisiko se koko ongelmaa? Ja kun koiralla on ongelmia myös etuosan kanssa. Olisiko sen elämä ikinä elämisen arvoista?

Valitettavasti koirat eivät osaa kertoa meille koska on niiden aika mennä. Mersu on täällä vielä toistaiseksi. Haluan konsultoida asiasta ihmisiä käytösklinikan takana ennen isompia päätöksiä. Fakta on kuitenkin että varsinkin kun koirillani on näin suuri kokoero, vaatisi Mersun "kuntouttaminen" minulta ehkä enemmän kuin voin sille ikinä antaa...

Mitä siellä sanottiin ja miten te nyt jatkatte?

Luustokuvissa siis. Sain eilen yli kymmeneltä tutulta ja vähän tuntemattomiltakin kyselyä miten Mersulla meni eilisissä luustokuvissa. Ihmisiä siis oikeasti kiinnostaa, hienoa! Mutta te joita ei kiinnosta niin pahoittelut kirjoitan siitä tänne silti. Sillä mun mielestä kaikki koirien terveyteen liittyvät asiat pitäisi olla julkisia ja niin tulee olemaankin, ainakin mun koirien kohdalla.

Meillä oli aika varattuna 9.45. Saavuttiin paikalle vähän puolen jälkeen ja annettiin koiran ja omistajan tiedot tiskille ja koira vaa'alle. Siinä 22,2kg tuon paino on ja pysyy. Ei oo meinaan pitkään aikaan liikkunut siitä oikein mihinkään suuntaan. 

Hetkeksi ehdittiin istahtaa odotustilaan odottelemaan kun Juha Kallio jo kävi huikkaamassa meidän vuoron. Eikun koira pöydälle ja Juhalle kilometristoorit koiran historiasta ja oireiluista. Eläinlääkäri taivutteli koiran, jossa ilmeni aristusta olkanivelen koukistuksessa ja ojennuksessa. Lihaksisto oli myös melko jumissa mikä oli todella yllättävää sillä viimeiseen 4 viikkoon koira ei ollut suurinpiirtein edes nähnyt treenikenttää tai hallia vaan liikutus oli tapahtunut hyvin suurelta osin vapaana metsässä, mutta myös ihan perus hihnalenkein. Noottia tuli myös koiran heikosta rakenteesta. Yksinkertaisesti tuon etukulmat ovat niin surkeat että se jo yksinään on melkoisen isokin ongelma.

Eikun koira röntgeniin. Eläinlääkäri ei nähnyt syytä kuvata selkää, joten kuvattiin vaan kyynärät, olat ja lonkat. Lonkatkin olisi periaatteessa voinut jättää kuvaamatta, olivat kuulemma jo tunnustellessa ihan selkeästi hyvät, mutta kun koira kerran nukutettiin niin samallapa nuo nappas niin saa sitten lähetettyä kennelliitolle virallistettavaksi. 

Sydän meinas hypätä kurkkuun kun Juha tuli näyttämään röntgenkuvia naama vakavana, mutta mitä vielä. Ensin näytölle ilmestyi lonkkakuvat johon Juha totesi että jos nää ei oo A/A niin ei sitten mikään! Katsottiin kyynärkuvat, jotka myöskin puhtaat eli selkeät nollat. Sitten niihin olkakuviin. Hyvältä näytti sielläkin. Itse nivel oli molemmissa kaunis ja puhdas, mutta vasemmassa olkanivelessä erottui pieni, todennäköisesti parantuneeseen osteokondroosiin viittaava, pieni tasoittuma olkaluun painoa kantavan nivelruston pinnalla. 

Nuo itsestään parantuvat osteokondroosit eli luun- ja rustonkehityshäiriöt ovat kuulemma yleisiä ja myöskin paranevat suhteellisen usein itsestään. Mersun tapauksessa epäilynä oli että rustossa on ollut pieni irtopala ontuman aikaan joka nyt on sitten sen jälkeen parantunut ihan nätisti itsekseen. 

Ohjeeksi saatiin nyt viedä koira hierottavaksi ja pyytää eläinfyssarilta jumppaohjeita. Lisäksi liikuntaan ja harrasteluun tulee nyt iso muutos hyvistä tuloksista huolimatta. Sen verran noottia tuli noista heikoista etukulmauksista, että eläinlääkäri suositteli miettimään onko tämän rakenteisella koiralla edes järkevää harrastaa niin aktiivisesti. Saatiin lupa jatkaa harrastamista, mutta koska fakta on se ettei näin "iso" koira tule noin heikolla etuosalla välttämättä kestämään sellaista harrastamista mihin omistajalla on intoa jatketaan tämän koiran kanssa nyt pääasiassa tokon ja rally-tokon parissa. Muita lajeja tehdään joskus ja sunnuntaina vaihtelun vuoksi mutta rankempi harrastelu jääkööt nyt tämän koiran osalta.

Perusliikuntaan sellainen iso muutos että koira pitäisi nyt saada ravaamaan ja paljon. Eli hihnalenkit hoidetaan lekurin ohjeiden mukaan pääosin pyörällä jolloin koira saa kulkea rentoa pitkää ravia, eikä sen tarvitse sipsuttaa omistajan vauhdilla tai pahimmassa tapauksessa peitsata. Muuten sitten tottakai entiseen tapaan monipuolista liikuntaa. Vetoakin silloin tällöin. 

Ihan tyytyväinen olen tuloksiin, vaikken nyt suinpäin lähtis hehkuttamaan kuinka mulla on terve koira. Onhan se papereilla sitä joo, mutta kun asiat ei aina ole niin mustavalkoisia. Olen nyt pidemmän aikaa pyörinyt facebookin australiankarjakoira ryhmässä jossa on hiljattain käyty keskustelua siitä kestäisivätkö nyky karjikset enää alkuperäisessä käytössä. En tiedä, mutta jotenkin mulla on sellainen tunne että suuri osa nykydalluista ei kestäisi alkuperäissä käytössä. Sillä vaikka ongelma on tiedostettu ja suoraa etuosaa yritetään jalostaa pois, edelleen näitä mersun kaltaisia edestä todella suoria koiria löytyy aivan liikaa.

Sinut on haastettu!

Viime vuoden lopulla bongasin Taikan & Iiriksen blogista haasteen. Kyseisen blogin lukijana päätin paitsi tarttua haasteeseen, myös haastaa omat lukijani! Aikojen saatossa ihminen on onnistunut jalostamaan koirasta erittäin monisairaan eläimen. Ja jotta tulevaisuuden pentueilla olisi entistä paremmat lähtökohdat terveeseen elämään rodusta riippumatta, meidän kaikkien on annettava panoksemme. Ei ole väliä omistatko kotikoiran, aktiivisen harrastuskoiran vai kenties potentiaalisen jalostuskoiran, sillä kaikkien panos on yhtä tärkeä.

Haastan siis teidät kaikki arvoisat lukijat viemään koiranne kuluvan vuoden aikana vähintään yhteen viralliseen terveystarkastukseen!

Itsehän olen Bettyn luuston käynyt jo virallisesti kuvauttamassa, mutta lisää terveystarkkeja on meillekin tulossa. Nyt alkuvuodesta Bettylle hankitaan MydogDNAn dna-passi ja Helmikuun alussa ollaan menossa virallisiin silmä- ja polvitarkkeihin. Mersulle olen myös tuota dna-passia miettinyt, mutta se ei ole vielä ihan varma, kun pilkullista ei jalostukseen kuitenkaan olla käyttämässä vielä vähään aikaan. Jossain välissä tänä vuonna käydään myös ottamassa välikuvat (lonkat, kyynärät, selkä), viralliset sitten kun täydellisen selkälausunnon saamiseen vaadittu 2 vuoden ikä on täynnä. Lisäksi suunnitelmissa on jossain vaiheessa käyttää molemmat virallisissa sydäntutkimuksessa. Mahdollisimman paljon siis tutkitaan molemmilta ja kaikki virallisena tottakai!

Mites teidän koirien terveystarkit? 

Epäonnea matkassa osa 2

Paraneminen lähti käyntiin mukavasti. Jo maanantai iltana jaloissa pyöri suhteellisen reipas pentu. Ruoka maistui ja ensimmäisenä yönä tuo nukkui tosi pitkään, vaikka oli iltapäivästä nukkunutkin jo useamman tunnin. Tiistai ja keskiviikko jatkui samaan malliin, ehdin jo melkein huokaista helpotuksesta kunnes keskiviikko iltana aloin ihmetellä miksei koira kakkaa ollenkaan. Hätä numero kakkosta ei siis oltu tehty maanantai illan jälkeen, ja vaikka koira söikin eläinlääkärin määräyksestä hyvin sulavaa keitettyä riisiä ja kanaa/tonnikalaa olisi jotain pitänyt tulla uloskin. Ajattelin kuitenkin odottaa vielä aamuun josko neiti silloin suvaitsisi tehdä tarpeensa.

Tämä aamu ei kuitenkaan alkanut ihan mallikkaasti. Olin viemässä koiraa ulos kun se alkoi kakoa voimakkaasti ja oksensi. Päästiin ulos ja koira oksensi uudemman kerran. Kakkaakaan ei tullut joten jätin kouluun menemisen sikseen ja päätin lähteä viemään koiraa jälleen eläinlääkärille. Saimme ajan yhdeksi ja Mersu pääsi lekurin pöydälle. Koska normaali röntgenkuva oli otettu jo viime viikolla päätimme lääkärin kanssa yhdessä että otetaan tänään varjokuvia. Mersulle siis syötettiin varjoainetta, jonka etenemistä ruuansulatuksessa sitten kuvattiin aina sopivin väliajoin röntgenissä. 

Päivä kului hiljalleen ja kuvia otettiin koirasta yhteensä 4 kappaletta. Ensimmäinen heti varjoaineen syötön jälkeen, toinen puolen tunnin kuluttua, siitä seuraava puolentoista tunnin päästä ja viimeinen vielä tunnin kuluttua. Jostain syystä varjo-ainetta tuppasi ensimmäisissä kuvissa jäämään ruokatorven alueelle, vaikka sen olisi kaiken pitänyt koiran niellessä mennä suoraan mahalaukkuun ja jatkaa siitä matkaansa. Tämä sitten herätti lääkäreiden mielenkiinnon ja ruokatorvestahan se syy tälläkertaa löytyikin. Koiralla todettiin äärimmäisen paha ruokatorven tulehdus.

Mersun sairasloma siis pitenee ja tiukentuu. Ensimmäiset 2 viikkoa ehdotonta lepoa, jonka jälkeen rasitusta lisätään vähitellen koiran paranemisen mukaan. Lääkkeitä saatiin lisää ja antibiootitkin vaihdettiin toisiin. Nyt ei siis auta muutakun pitää peukut pystyssä ja toivoa että koira paranee, eikä mitään komplikaatioita ilmene.

Nyt me kuitenkin tarvitaan kaikki tyhmätkin ehdotukset siitä miten saada tää koira oikeasti lepäämään ja ottamaan rauhassa. Ja millä tavoin purkaa se kaikki energia mitä tossa koirassa on. Seuraavista parista viikosta ei todellakaan tuu helppoo.

Epäonnea matkassa osa 1

Ei mennyt meidän edellis yö ihan putkeen. Pilkullinen aloitti yhdeksän maissa illalla oksennella. Päivälläkin oli muutaman kerran vaahtoa oksentanut, mutta ajattelin että se on vaa syönyt vähän liikaa ruohoa, mitä se tekee aina välillä jos ollaan ulkona pidemmän aikaa ja koiran ulottuvilla ruohoa on. Nyt jotain oli kuitenkin selkeästi vialla sillä koira oksenteli läpi yön 1-6 kertaa tunnissa. Välillä oksennusta ei edes tullut, mutta koira silti kakoi ja sillä oli selkeästi hyvin epämukava olla.

Oireet viittasivat hyvin pitkälti suolitukokseen joten lääkäriin lähdettiin heti aamusta ja saatiinkin päivän ensimmäinen aika eläinlääkärille kello kymmeneksi. Väsynyt ja kipeä pentu, joka kaiken lisäksi vielä väisti lääkäriä ei ollut helpoin tutkittava, mutta rauhallisilla ja päättäväisillä otteilla saatiin pentu pöydälle. Eläinlääkäri tunnusteli koiran mahaa, mutta ei löytänyt kipukohtia. Kuunteli sydämen ja hengityksen. Kaikki oli normaalia. Kuumetta pennulla oli himpun verran, mutta varsinainen ongelmakohta löytyi suusta. Koiran nielu oli todella pahasti ärtynyt ja jos ei muuta niin ainakin todella paha nielutulehdus tällä koiralla oli. 

Varmuuden vuoksi haluttiin kuitenkin vielä ottaa mahasta röntgenkuvat. Luojan kiitos siellä ei mitään näkynyt, mutta pitää kuitenkin muistaa että esimerkiksi pehmolelut ei röntgenkuvissa näy, joten riski on vielä olemassa. Koska paha nielutulehdus kuitenkin voisi yksinäänkin olla syy oksenteluun laitoimme oireet tällä kertaa sen piikkiin. Koiralle niskaan vielä pahoinvointilääke ja kotiin viemisiksi antibioottikuuri sekä mahaa tasapainottavia lääkkeitä.

Sairaslomaa Mersu joutuu nyt viettämään seuraavat 2 viikkoa ja jatkuvassa tarkkailussa pitää olla vielä ainakin tämä ja seuraava päivä, jotta varmasti huomataan jos koiran tila alkaa heiketä. Nyt ei kuitenkaan auta muu kun pitää kaikki peukut pystyssä ja toivoa että tästä selvitään tuolla yhdellä antibiootti kuurilla, eikä mitään suolitukosta tai muuta vakavaa ole.

Viikonlopun dalmatian koirien pentu- ja juniorinäyttely meiltä nyt jää välistä ja treenailuihin tulee totaalitauko. Mutta pääasia on että pentu saadaan kuntoon. Tuun myöhemmin tällä viikolla päivittelemään miten toipuminen on lähtenyt käyntiin, mutta tällä hetkellä mun vieressä makaa todella väsynyt pentu, joka nyt onneksi saa vihdosta viimein nukuttua kunnolla.