Hetki on kaunis ja missä sä oot siellä se on

Pentu on kotiutunut todella kivasti. Betty otti uuden tulokkaan vastaan loistavasti. Joku noissa parrakkaissa on mistä Betty tykkää, se nimittäin jopa leikkii Biitin kanssa mitä se ei yleensä isojen koirien kanssa tee. Ei se Mersunkaan kanssa leikkinyt kun ehkä joskus ja jouluna. Biitin kanssa se oikeasti saattaa rällästää menemään kunnolla koirapuistossa ja painikin onnistuu suuresta kokoerosta huolimatta näiltä kavereilta. 

Vajaa viikko on pyörähtänyt tällä kokoonpanolla ja joka päivä mä oon vaan tyytyväisempi ja tyytyväisempi valintaani. Biitti on kyllä just niin mun käteen sopiva elukka. Tuommonen ilonen häslä. Kämppäkaverin hermoja ehkä vähän koetellaan kun pentu käy vähän väliä tuuppaamassa kuonoa koneen näppäimistölle ja kantelee eteisestä milloin Aleksin kenkää, milloin nahkarukkasia. Osaa se kyllä onneks omillakin leluilla leikkiä ja luopuu kyllä kielletyistä esineistä ihan nätisti. 

Ekan viikon aikana ollaan keretty toihuilemaan jo kaikenlaista. Ollaan käyty ihmettelemässä maailman menoa, kuljettu junalla, oltu töissä, riekuttu koirakavereiden kanssa, käyty mätsäreissä ja treenailtu niin jäljen kun tottiksenkin alkeita. Sivulletulo on jo todella hyvällä mallilla, samoin eteentulo. Istu, maahan ja seiso käskyt menee jo pienillä käsimerkeillä. Jäljellä nenätyöskentely on hyvää ja idea alkaa aueta penskalle pikkuhiljaa, tekemistä on vielä kuitenkin paljon varsinkin vireenhallinnan kanssa, toistaiseksi tuppaa olemaan vähän liiankin hauskaa. Toisaalta onhan se kiva että toinen oikeasti tykkää siitä mitä me tehdään! 

Huomenna olis tarkoitus käydä Vantaalla ihmettemässä pilkkuotuksia ja illasta sitten suunnataan Tampereelle lomailemaan. Taino lomailemaan ja lomailemaan.. Lauantaille on ainakin suunniteltu monenmoista treenailua, mutta eiköhän me nukkuakin ehditä. :)

"Mä kuulin et se luopu siitä, koska siitä ei tullu kisatykkiä"

Päätin jo etten puutu ihmisten juoruihin tai puheisiin, mutta koska ajattelin pikkuhiljaa palauttaa blogia maan pinnalle selitetään nyt edes jotain täälläkin kun meidän tapausta ruoditaan jo niin lemmikkipalstoilla kuin facebookissakin.. Tehdään kuitenkin selväksi, että mun puolesta puhukoot ken tykkää, ne ketä oikeasti kiinnostaa tulkoot kysymään miten asian todellinen laita on. Kommentointi on tällä hetkellä sallittu ainoastaan blogin lukijoille, mutta jos on asiaa niin sähköpostia voi laitella osoitteeseen: salonentiia(at)hotmail.com

Suurin osa onkin varmaan huomannut tän meidän uusimman kohun aiheen eli lauman lisäyksen nimeltä Biitti. Virallisemmin hän on Gigabit Power Piece ja rodultaan suursnautseri. Ensinnäkin uusi pentu ei tullut millään tavalla korvaamaan Mersua. Dallu lähti koska sen käytös oli arvaamatonta, arki oli periaatteessa oikein toimivaa. Koira totteli ja oli lähes huomaamaton normaalissa arjessa. Yhtäkkiä se saattoi kuitenkin romahtaa täysin esimerkiksi kun vastaan tuli lenkillä toinen koira, lenkin muut kymmenen ohitettavaa koirakkoa eivät aiheuttaneet koirassa mitään reaktiota. Se saattoi myös yhtäkkiä käyttäytyä aggressiivisesti mikä sitten lopulta olikin viimeinen tikki siihen että koira lähti. Nyt myöhemmin ongelmakoirakouluttajalla on selvinnyt että koiran epävarma luonne yhdistettynä sen dominanssiin aikaan saa sen ettei tuota koiraa yksinkertaisesti ole mitään järkeä pitää yhdessä pienempien koirien tai lasten kanssa. Sillä se ikävä kyllä saattaa käyttäytyä arvaamattomasti ja käydä pienemmän päälle. Lisäksi koiran on parempi maalla, missä se saa elää stressittömämpää elämää. Sopii koiran luonteelle paremmin.

Siihen miksi uusi koira tuli näin nopeasti on suurin syy yksinkertaisesti se että sopiva yksilö sattui kohdalle, mutta asiaan vaikuttaa niin moni muukin seikka että ei siitä sen enempää. Ne kysyy ketä oikeasti kiinnostaa.

Blogi tosiaan koittaa tästä nyt pikkuhiljaa partanaaman myötä heräillä henkiin. Hetki menee että saan ulkoasun muokattua ja sopivan bloggausrytmin taas päälle, mutta täällä mä taas oon. Halusitte tai ette! ;)

Noissa pienissä on vaan sitä jotain

Kääpiöpinsereissä siis. Mersu lähti viime sunnuntain uimalakeissin jälkeen Lillille hoitoon. Lähinnä nyt opettelemaan että hei hoidossakin voi olla ja lisäks oli ideana että jos se nyt vaikka hyvällä tuurilla lihois kilon ennen Lahden näytelmiä kun olis vähän vähemmällä liikunnalla. Ei se laiha ole, mutta kilo tai kaks ei kyllä olis pahitteeksi.

Joka tapauksessa me ollaan nyt tää viikko saatu viettää ihan vaan pinseriporukalla. Ja kun on hyvät kelit niin mikäs siinä. Koulutettu toimiva koira jonka voi napata minne vaan mukaan ja yks rääpäle jonka voi aina sysätä Aleksille että hoida sää.

Ollaan tässä kerettykin tehdä vähän sitä sun tätä pikku tirriäis(t)en kanssa. Käytiin tutustumassa uusiin lenkkimaastoihin ja Bettyn kanssa juostiin ensimmäinen kunnon canicrosslenkki tänä keväänä. Käytiin siskon luona tallikoirailemassa ja moikkaamassa Maddea. Täytyy muuten sanoa että matukasta on kasvanut aika kivan näköinen koira. Täytyy laittaa tännekin karvaturrista kuvia kun saan niitä itselleni. 

Keskiviikkona käytiin Lillin luona kurkkimassa mitä Mersulle kuuluu ja kävästiin tasapainotunnilla. Mersu takas Lillille ja ruokailujen ja raakaruokavaraston täydennyksen jälkeen sitten taas kotiin kääpiöiden kanssa. Torstaina Hyvinkäälle ja Riksuun mätsäreihin. Taino kääpiöt jäi Hyvinkäälle ja mä lähin vaan Netan seuraks. Illalla sit vielä hallille treenailemaan pitkästä aikaa. Vähän aksaa Been kanssa ja Roi pääs ihan vaan leikkimään ja ihmettelemään maailman menoa.

Perjantai ja Lauantai otettiinkin sit ihan rauhassa kotona. Taino kävihän pieni punainen kuvattavana Hyvinkään Mustissa ja Mirrissä ja Bettyn kanssa tehtiin pikkasen tokoa, mutta muuten vaan makoiltiin kotona tekemättä yhtikäs mitään fiksua.

Huomenna sitten takas Hyvinkäälle kun meikäläinen pääsee ensimmäistä kertaa leikkimään mätsärituomaria. Luvassa on nimittäin NoDon mätsärit ja mä oon lupautunut x-rodulle tuomariks. Myös Lilli lupautu tuleen paikalle Bean ja Mersun kanssa. Pilkullinen pääsee siis toivonmukaan kehään ja varmaan jotain koirien juoksutusta luvassa mätsäröinnin jälkeen. Saa liittyä seuraan tai tulla nykimään hihasta jos meikäläisen tunnistaa!

Aprillia aprillia..

Vaan eipäs olekaan tällä kertaa.! Saanen esitellä uuden perheenjäsenemme Famini Run Escape. Tutummin Rojelio tai ihan vaan Roipe. Lauman ensimmäinen poika ja harmillisesti vain osittain allekirjoittaneen omistuksessa. Pentu nimittäin saapui kämppäkaverille, mutta on papereilla osittain myös mun koira. 

Alunperinhän mun ei pitänyt Aleksin koiranhankintoihin sekaantua, mutta kun lopulta tähän kasvattajaan ja yhdistelmään päädyttiin niin pakkohan se oli oma nokka mukaan tunkea ja niin siinä sitten kävi että ensimmäinen osaomistuskoira on tässä. Haaveina olisi että jos Roipesta hieno poika kasvaaa niin josko siitä sitten sulhoksi Bettyn tulevalle pennulle. Katsotaan katsotaan.

Tähän mennessä pikkumies on valloittanut kaikkien sydämet. Enkä voi muuta kuin sormet syyhyten odottaa kuinka tuosta nyt vajaa kaksi kiloisesta pikku marsusta kasvaa oikea koira. Luonne on ihan kymppiplus ja niin rennosti otti muutot ja muun lauman että ei täällä osata muutakuin huokailla herran täydellisyyttä. Ja kun se on niin saakelin komeakin vielä! 

Mersu ja Betty otti pienen tosi nätisti vastaan. Pilkullista vähän jänskätti että onko toi nyt marsu vai koira, mutta kun alkujännityksestä selvittiin niin nätisti jo leikkivätkin tuossa olkkarin matolla. Hyvin osaa Mersu varoa pienempää ja kyllä Roipestakin ääntä lähtee tarvittaessa sen verran että saa liian rajusti leikkivän kaverin perääntymään. Jokatapauksessa yksinolot pidetään varmuuden vuoksi kaikki koirat eri tiloissa kun sen verran on tuota kokoeroa ja nuoria koiria kaikki.

Tulevaisuudessa tää punainen paholainen tulee siis pyörimään kirjoituksissa mukana jonkin verran. Aleksin koirahan toi käytännössä ottaen on, mutta sen verran mitä mä sen kanssa pääsen harrastelemaan ja näyttelyissä käymään niin lupaan kyllä hurmurista tänne kirjoitella. 

Pentumaista

Saatiin Hennalta haaste ja tottakai meikäläinen otti haasteen vastaan!

Ideana on laittaa kuvia koiran vauva-ajasta ja mahdollisesti kertoa millainen tapaus koiruus oli ikänsä suloisimmassa vaiheessa. Voit myös kertoa hassuja/hölmöjä tapoja mitä koira omisti pentuna, mistä se kasvoi yli ja mitkä tavat sillä ovat edelleen. Sitten haastetaan 3 muuta koiramaista blogia, joiden blogissa käydään henkilökohtaisesti ilmoittamassa haasteesta.

Yhteinen tarinamme Bettyn kanssa alkoi toukokuun toisella viikolla vuonna 2012. Kävin nimittäin tuolloin katsomassa pieniä 2 viikkoisia palleroita ensimmäisen kerran. En muista alkoiko se jo ensimmäisellä kerralla, mutta koska vierailin kasvattajan luona hyvin tiiviisti tuosta eteenpäin aloin jossain vaiheessa huomata että Betty alkoi jo silloin kiintyä minuun ja toi esiin kovan luonteensa. Kun istuin pentujen keskellä lattialla kiilasi pikku-tyttö nopeasti minun ja veljien väliin. Bettyn mielestä en olisi varmaan saanut edes hipaista veljiä vaan kaiken huomion piti mennä vaan ja ainoastaan hänelle. Edelleenkin tuo on vähän mustasukkainen jos rapsuttelen muita koiria tai treenaan toisen koiran kanssa, mutta uskoo kyllä ensimmäisellä käskyllä ja siirtyy taka-alalle.

Koko pikkupentuiän Betty oli mitä helpoin pentu. Erittäin kovaluonteinen ja itsepäinen, mutta helppo motivoida ja rakasti yhdessä tekemistä. Oppi uudet asiat nopeasti ja harvemmin kyseenalaisti minun käskyjäni. Sen sijaan äitiä tuo on kiusannut pienestä pitäen. Heilutellut keskisormea ja painellut menemään. Jo ihan pienenä siis tuli esiin se ihan mahdottoman suuri uskollisuus minua kohtaan. Betty on koko pienen ikänsä ollut mun koira henkeen ja vereen.

Pienenä Betty oli hyvin leikkisä. Se rakasti leikkiä erilaisilla leluilla ja ratkoa sille annettuja tehtäviä. Jostain syystä tää leikkimisinto kuitenkin katosi melko nopeasti, vaikka isä ja emä leikkivät vieläkin kuin pikkupennut. Nykyään ollaan opeteltu leikkimistä uudelleen ja pystyn jopa joissain tilanteissa palkkaamaan lelulla, mutta ei Betty enää leiki kuin harvojen ja valittujen kanssa ja silloinkin vaan vähän aikaa.

Ehdottomasti paras ja hauskin Bettyn pentuaikaisista tavoista on kuitenkin hymyily! Ja voi että olenkin iloinen että tämä tapa säilyi. Pistää meinaan itseäkin hymyilyttään kun vastassa on tämmönen pinseriotus.

Mutta Sitten Mersuun! Pilkullinenhan tuli mulle vasta 11 viikkosena. Eli ihan pikkupikku-pentuaika oli jo mennyt ohi. Ehdin mä kuitenkin kerran ennen Mersun kotiutumista käydä sitä katsomassakin, pari viikkoa takaperin. Tältä kerralta mieleen jäi kuitenkin enemmän ehkä vielä kasvattajan luona olleet velipojat kuin itse päätähti. Mersu nimittäin oli jo tuolloin se joka otti vieraaseen (eli minuun) vähiten kontaktia ja tuli vasta vähän myöhemmin veljien perässä katsomaan ja rapsuteltavaksi. Tämä kuitenkin vakuutti minut, sillä ainoa syy miksi alunperin epäröin ottaa dallua oli juurikin tuo ylisosiaalisuus ja rakastan kaikkia -asenne. Mullekun sopii paremmin nää vähän pidättyväiset koirat. Mutta onneksi tämä pidättyväisyys säilyi (tai harmi jos kasvattajalta kysytään :D) Tottakai kokoajan tehdään töitä että pilkullinen sietäis enemmän ja enemmän vieraiden kosketusta, mutta mulle sopii enemmän kuin hyvin ettei toi ole lähdössä vastaantulevien matkaan tai välitä vieraista ihmisistä treenikentällä.

Jo ihan pienenä Mersulla oli tapana kiivetä joka paikkaan. Nukkumaan piti aina päästä sohvalle tai sängylle, sillä eihän lattialla tai omassa pedissä voinut nukkua ollenkaan. Onneks meillä koirat saa tulla sohville ja sängyille, sillä olis voinu olla pikkunen työ yrittää saada tää apina pysymään lattiatasossa. 12 viikkoinen pikku-mersu keksi mm erittäin kivan tavan kiivetä ikkunalaudalle. Sieltä se sitten pällisteli maailmaa tyytyväisenä, kun omistaja kauhisteli että koska se ikkunalauta romahtaa alta.. Jossain vaiheessa tämä tapa jäi kuitenkin onneksi pois, mutta kyllä tuo kiipeilyhalu on vielä tallella, sillä pariin otteeseen on pilkkueläin lähtenyt agilityhallilla juokseen puomia ominpäin...

Istumatyyli on myös ollut neidillä tälläinen melko naisellinen ihan pienestä pitäen.. Voitte vaan kuvitella mikä vaiva oli opettaa toi koira istumaan suoraan perseellänsä kun silmänräpäyksessä oli jo asento tämä. Noh jos ei muuta niin ainakin huvitettiin tottiskouluttajaa... Ja tosiaan tämä tapa ei ole mihinkään kadonnut. Tottistreeneissä sentään alkaa pikkuhiljaa istua normaalisti, mutta kotosalla ja hallinlaidalla röhnötetään kyllä samaan vanhaan tapaan.

Helppo pentu on Mersu kuitenkin ollut tähän asti. Harmittavan paljon meille on tapahtunut kaikkea huonoa, kuten se irtokoira joka kävi päälle ja noi ruokatorvitulehdusjutut. Takapakkia on siis tullut monessa asiassa ja mikään helpoin lapsuus ei pilkullisella ollut, mutta nyt alkaa näyttää jo melkoisen valoisalta. Kauhulla odotetaan sitä alati lisääntyvää teiniperseilyä..

Ja koska haaste piti heittää eteenpäin, toivon että saan lähiaikoina selailla pentukuvia ja lukea pentukertomuksia seuraavista blogeista: Maailman Laidalla , Hirmuriesan matkassa ja Born To Be Beast