Meidän talo tulvii hiekkaa

Aivot selkeesti jääny bloggaustauolle kun en oo muistanu tulla mitään kirjottelemaan. Hups, noh.. Yritän parantaa tapani!

Betty tosiaan lähti viime viikolla kasvattajan luokse miehiin, kun meikäläinen jäi kotiin jänskäämään. Sain onneks ryöstettyä kaverin ulkomaanmatkan takia yhden belgialaisen tänne Biitin ja mun seuraks. Riesasta ja Biitistä on tullut tosi hyvät kaverit. Ensikohtaaminen näillä kahdella oli vähän semmonen ou nou noi varmaan vihaa toisiaan, mutta nyt kun ne on joutuneet toisiaan kattelemaan enempikin niin taitaa ne toisistaan tykätä. Ei ne varmaan muuten samaa petiä suostuis jakamaan. 

Viikonlopun hakutreenejä lukuunottamatta me ei olla tehty yhtikäs mitään. Okei vähän odotustreenejä, niin istuen kuin maatenkin. Mutta ne nyt tulee meillä ihan normi arkielämässä, odotetaan ruokakippoa, odotetaan että ovi aukeaa, odotetaan että päästään puistoon jne..

Me ollaan vaan löhöilty kotona, koirat on juosseet puistossa ja hihnalenkkejäkin on tullut tehtyä. Vähän epäilin että mitä on lenkkeily yhden "JEEJEEIHANAAKATOTUOLLAMENEEORAVA" pennun ja yhden teinin kanssa, mutta hyvin sujuu! Biitti ottaa mallia vanhemmasta ja viisaamasta normikävelyssä ja Riesakin ohittaa oikein kivasti kun kaveriakaan ei paljon vastaantulijat kiinnosta. Kyllä mä silti tykkään ehkä enemmän siitä yksi pieni ja yksi iso asetelmasta, mutta tämmönen väliaikaratkasu on ihan jees.

Tänään sitten vapaapäivän kunniaks aattelin että väsytetään noi elukat nyt sit kunnolla, niin selvitään loppuviikostakin yhtä kivasti. Siispä viestiä kaverille ja porukalla metsään. Menossa mukana olivat siis Biitti, Riesa, Vixi ja Diana. Melko belgivoittoista, mutta hyvin pärjäs riiseni porukassa mukana. Käytiin me samalla reissulla vähän jotain pientä treenaamassakin ja töissä sovittamassa riisenille takkia kun toisesta tuleepi kalju viikon päästä. Vielä ei kuitenkaan tarttunut takkia matkaan.

En muuten varmaan maininnut vielä että hommasin Biitille ihka ensimmäiset vetovaljaat! Ihan näin alkuun siis vaan totutellaan valjaisiin ja pieneen paineen tunteeseen, siihen että mä tulen takana. Kasvatetaan nälkää ihan lyhkäsillä pikku spurteilla ja tehdään hommasta ihan superkiva juttu! Noi valjaat on tuolle pienet varmaan jo kuukaudessa, mutta se riittänee meille siihen että saadaan koiraa vähän sytyteltyä lajille. Sitten jäädään hinkkaamaan suuntia ja pysähtymistä, Mietitään sit ens vuonna uudestaan sitä varsinaista vetämistä.

Näkymätön vai näkyvissä?

Elämme vuoden pimeintä aikaa. Eikä tää pimeys välttämättä helpota vielä hetkeen. Huonolla tuurilla talvi tulee vasta esivuoden puolella ja saadaan siihen asti tallata noita pimeitä katuja. Tässä välissä onkin syytä tarkistaa kuinka hyvin sitä onkaan varustauduttu tähän vallitsevaan pimeyteen.

Mä myönnän itse olevani huono heijastimen käyttäjä. Kyllä mulla jokaisessa takissa se yksi pakollinen heijastin roikkuu ja treeniliivistä löytyy heijastinkanttaukset, mutta muuten omalta osalta näkyminen tuolla pimeydessä on lähinnä säälittävää. Sen sijaan koirien heijastautumiseen on herätty, ei tarvinnut käydä kun yksi iltalenkki ilman heijastimia ja kyllä juostiin ja lujaa hankkimaan sitä näkyvyyttä. Eihän noi mustat näy tuolla ulkona ollenkaan enää ilta kuuden jälkeen.

Aina kun on yhtään hämärää saavat koirat päällensä Rukka Flap huomioliivit ja kun mennän astetta pimeämpään syttyy molempien heijastinliiveihin kiinnitetyt orbilocit. Biitillä punainen, Bettyllä kirkas. Kaulassa molemmilla on Rukan Bliss Polar pannat, joissa heijastintikkaukset. Bettyllä lisänä Pro Dogin heijastava reflective talutin. Taluttajan mukavuuden takia Biitti kulkee mustassa nahkahihnassa.

Myös päivällä tykkään että koirilla on edes jotain heijastinta, koska ikinä ei tiedä mitä sattuu ja tapahtuu ja entä jos ei päästäkään takaisin kotiin ennen pimeän tuloa. Peruslenkeillä, aamuisin ja päivisin meillä kuljetaankin Betty tuossa normaalissa rukka-pannassa ja Pro Dogin taluttimessa, Biitti Julius-K9:n hyvin heijastetuissa powervaljaissa. 

Metsään lähtiessä puetaan heijastinliivit päälle myös päivän kirkkaimpaan aikaan ja yhtään tiheämmässä metsässä laitan orbilocin päälle ainakin Biitillä sillä tuota pää viidentenä jalkana kirmaavaa gasellia ei kyllä näe vähääkään tiheämmässä metsässä vaikka olisi kuinka valoisaa. 

Heijastimien ja valojen lisäksi pidän erittäin tärkeänä syksyn varusteena koirien kauloissa roikkuvia puhelinnumeroita. Kun valoa on vähän, pystyy ihminen normaalia heikommin reagoimaan ympäristön ärsykkeisiin, mitkä kuitenkin koirat saattavat havaita. Tästä syystä on tärkeää että koiralla on mukana omistajan yhteystiedot, jos se nelijalkainen ystävä nyt päättääkin rykästä hihnan irti ja juosta pupun perään.

Mites teidän näkyvyys? Onko heijastimia riittävästi, ovatko ne tarpeeksi uusia ja yhä heijastavia? Löytyykö valoja ja mites se hihnan toinen pää, löytyykös itseltä yhtään heijastinta?