Koska on aika päästää irti?

Mun psyyke ei kestä kirjoittaa asiasta kunnolla ehkä ihan heti, mutta koska tiedän että monia kiinnostaa miten meillä meni tänään lääkärillä Mersun kanssa, niin kerrotaan asiat tiivistetysti.

Parin tunnin "nopea" lekurireissu venyikin päälle kuusi tuntiseksi hysteriaksi. Koiralta otettiin siis verikokeet ja magneettikuvat, jota ennen lekuri tottakai kopeloi ja tutki koiraa normaaliin tapaan. Verikokeissa kaikki ok. Magneettikuvat myös normaalit. 

Hyvät tulokset, eivät tällä kertaa kuitenkaan olleet järin hyviä.. Nyt hyvin vahvana epäilynä diagnoosiksi on käytöshäiriö. Yksinkertaisesti koiran keho ei toimi aivojen antamien ohjeiden mukaan kaikissa tilanteissa. Käytännössä koiran reaktioita on siis mahdotonta ennustaa etukäteen. Tämän vuoksi Mersua ei voi siis pitää lainkaan muiden koirien seurassa ilman tarkkaa valvontaa.

Saatiin lähete Helsingin Yliopistollisen eläinsairaalan käytösklinikalle. Ehdottomasti koira tulisi siis tarvitsemaan lääkityksen ja jonkinlaista "käytösterapiaa". On kuitenkin suhteellisen pieni todennäköisyys siihen että arki koiran kanssa saataisiin "normaaliksi". Jonkin verran apua käytösklinikasta voisi siis olla, mutta poistaisiko se koko ongelmaa? Ja kun koiralla on ongelmia myös etuosan kanssa. Olisiko sen elämä ikinä elämisen arvoista?

Valitettavasti koirat eivät osaa kertoa meille koska on niiden aika mennä. Mersu on täällä vielä toistaiseksi. Haluan konsultoida asiasta ihmisiä käytösklinikan takana ennen isompia päätöksiä. Fakta on kuitenkin että varsinkin kun koirillani on näin suuri kokoero, vaatisi Mersun "kuntouttaminen" minulta ehkä enemmän kuin voin sille ikinä antaa...

He said to lose my life or lose my love. That's the nightmare I've been running from

Mersun tilanteesta on tullut kyselyitä ja valitettavasti mulla ei ole antaa hyviä uutisia. Osteopaatille oli tosiaan tarkoitus mennä, mutta se lykkääntyi juoksujen takia. Noh sainpahan aikaa tarkkailla koiraa ja seurailla oireiluja. 

Etuosan tilanne on sama mikä ennenkin, mutta mikä huolestuttavaa tämä jo alkukesälla alkanut "pään hajoaminen" on nyt mennyt ihan uusiin sfääreihin.. Jonka vuoksi suuntana on 6.8 eläinlääkäriasema Aisti ja neurologian erikoislääkäri. Magneettikuviin siis mennään, ykkösepäilynä valitettavasti aivokasvain.

Pennusta asti Mersun luonne on ollut melko omituinen jos näin voi sanoa. Perusluonteeltaan kuvaisin pilkullista hieman pehmeäksi. Hermorakenne voisi olla vähän parempi. On kuitenkin päiviä kun Mersu ilmentää suurtakin dominanssia ja tietyissä tilanteissa näen sen ennemmin kovana kuin pehmeänä koirana. Ja tottakai jotta ei liian helpolla päästäisi niin tuolla on myös päiviä kun se käyttäytyy todella arasti. Yksinkertaisesti selitettynä koira on hyvin "arvaamaton", ikinä ei voi tietää miten se reagoi mihinkin. 

Nyt viime viikkojen aikana koiran käytöksessä on kuitenkin tapahtunut huolestuttavia muutoksia. Se on välillä todella levoton ja dallumaiseen tapaan se saa sellaisia "ilopierukohtauksia", jotka eivät kuitenkaan tavalliseen tapaan lopu vaan kela jää ikään kuin jumiin ja koira saattaa itsekseen hykerrellä ja pyöriä "iloisena" helposti 5-10 minuuttiakin ilman mitään syytä tai että kukaan edes huomioi koiraa mitenkään. Lisäksi se saattaa yhtäkkiä vaan jumittaa paikalleen ja tuijottaa tyhjyyteen. Joskus se heiluttaa tyhjyydelle häntää, toisinaan taas haukkuu.. Se myös välillä alkaa pakkomielteisesti vahtimaan esimerkiksi vesikuppia tai lelua, murisee vaikka kukaan ei olisi lähelläkään.

Huolestuttavimpana kuitenkin eilen tapahtunut ilmeisesti kipukohtaus. Mersu ja hoitokoira Bea makasivat metrin etäisyydellä toisistaan kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä Mersu räjähti ja kävi suoraan Bean päälle. Onneksi satuin itse olemaan ihan vieressä ja sain napattua koirat heti irti toisistaan, ennenkuin kummallekaan sattui mitään. Tapauksen jälkeen Mersu oli vähintään yhtä hämillään tapahtuneesta kuin minäkin.

kuvat kesäkuulta

Toivotaan ettei vastaavaa enää pääse tapahtumaan. Varmuuden vuoksi Betty jatkaa kuitenkin hoitopaikassa oloa, Bea lähti takaisin kotiinsa ja Roipe ja Mersu pidetään pääosin erillään. Tarkan valvonnan alla saavat olla välillä samassa tilassa. Tässä tosin ei suurta muutosta entiseen, sillä eipä pikkumies Mersun kanssa muutenkaan saisi olla valvomatta nyt kun tuolla on juoksut.

Nyt siis jänskäillään. Pidetään sormet ristissä ja toivotaan parasta. Ei tässä muu auta. Helkkarin huolissani mä olen tuosta eläimestä. Se ei ole yhtään oma itsensä. Juoksut toki vaikuttaa jonkin verran, mutta ei puoliakaan oireiluista sen piikkiin voi laittaa varsinkaan kun nyt kun nekin on jo selkeästi loppumassa..

Mitä tehdä kun mikään ei mee niinkun suunniteltiin?

Oon viettänyt ihan liikaa unettomia öitä.. Miettinyt pääni puhki ja suurinpiirtein vääntänyt itkua. Mä en vaan tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Mikä on oikein.. Mikä on oikein ja kenelle?

Puhe siis Mersusta. Se on nyt ollut reilu kuukauden verran käytännössä pelkästään kotikoirana. Rallya ollaan tehty vähän, mutta kun tuntuu ettei toi koirakaan saa siitä mitään irti. Mä en osaa asennoitua siihen niinkun muihin "vakavempiin" harrastuksiin. Mä en saa omaa asennetta rally-tokoillessa siihen jamaan että saisin koirankin tekeen töitä mun kanssa. Nyt se lähinnä hengailee mukana, mutta mitä muutakaan se voi kun ohjaajan asenne ei oo yhtään sen parempi.

Muita lajeja en uskalla tehdä oikeastaan ollenkaan. Jäljellä toi jumiutuu, viestillä jumiutuu.. Vetohommia en uskalla edes kokeilla. Tokossa isoin ongelma on ohjaajan pää. Mä en vaan osaa olla ajattelematta ton oireilua. Se ei oireile enää yhtä aggressiivisesti. Saattaa olla viikko kun kaikki maahanmenot on siistejä, just niinkun on opetettu. Mutta sitten on päiviä kun se oireelee ja pahasti. Koirasta oikein huokuu kuinka se ei ole kunnossa, kuinka se ei yksinkertaisesti pysty. Näissä tilanteissa ohjaajalle sitten iskee jäätävä syyllisyys. Olisinko mä omalla toiminnallani voinut välttää tän?

Mä en vaan tiedä mitä mun sitten pitäis tehdä.. Koiralta alkaa pikkuhiljaa hajota pää. Se on tottunut tekemään asioita, treenaamaan, oppimaan uutta... Parhaani mukaan koitetaan opetella uusia temppuja ja lenkitän koirat eriaikaan, jotta Mersu saisi omaa yksilöllistä aikaa. Silti koirasta huomaa että jokin pilke sen silmäkulmasta on kadonnut.. 

Yritän ajatella asiaa koiran näkökulmasta, mutta palaan aina siihen ongelmaan että koko oireilu on loppujen lopuksi yksi iso mysteeri. Joo koiralla on heikko etuosa, mutta onko siellä jotain muutakin. Mä en tiedä, mutta sen mä tiedän että lisää tutkitaan, heti kun vaan saan päähäni mistä lähteä liikkeelle. 

Mä tiedän että näin ei voi jatkua pitkään. Luultavasti viimeistään syksyllä kun jatkan koulua ja Mersun saama yksilöllinen aika ja tekeminen vähenee, se flippaa totaalisesti. Jos ei niin tuskin se ainakaan parempaan päin menee kun näinkin lyhyessä ajassa toi muutos on huomattava. Oon nyt pyöritellyt päässäni muutamia vaihtoehtoja tulevaisuuden suhteen, mutta en silti todellakaan tiedä mitä mä ton koiran kanssa teen. Voisko tälläset päätökset ulkoistaa jotenkin..

Mitä siellä sanottiin ja miten te nyt jatkatte?

Luustokuvissa siis. Sain eilen yli kymmeneltä tutulta ja vähän tuntemattomiltakin kyselyä miten Mersulla meni eilisissä luustokuvissa. Ihmisiä siis oikeasti kiinnostaa, hienoa! Mutta te joita ei kiinnosta niin pahoittelut kirjoitan siitä tänne silti. Sillä mun mielestä kaikki koirien terveyteen liittyvät asiat pitäisi olla julkisia ja niin tulee olemaankin, ainakin mun koirien kohdalla.

Meillä oli aika varattuna 9.45. Saavuttiin paikalle vähän puolen jälkeen ja annettiin koiran ja omistajan tiedot tiskille ja koira vaa'alle. Siinä 22,2kg tuon paino on ja pysyy. Ei oo meinaan pitkään aikaan liikkunut siitä oikein mihinkään suuntaan. 

Hetkeksi ehdittiin istahtaa odotustilaan odottelemaan kun Juha Kallio jo kävi huikkaamassa meidän vuoron. Eikun koira pöydälle ja Juhalle kilometristoorit koiran historiasta ja oireiluista. Eläinlääkäri taivutteli koiran, jossa ilmeni aristusta olkanivelen koukistuksessa ja ojennuksessa. Lihaksisto oli myös melko jumissa mikä oli todella yllättävää sillä viimeiseen 4 viikkoon koira ei ollut suurinpiirtein edes nähnyt treenikenttää tai hallia vaan liikutus oli tapahtunut hyvin suurelta osin vapaana metsässä, mutta myös ihan perus hihnalenkein. Noottia tuli myös koiran heikosta rakenteesta. Yksinkertaisesti tuon etukulmat ovat niin surkeat että se jo yksinään on melkoisen isokin ongelma.

Eikun koira röntgeniin. Eläinlääkäri ei nähnyt syytä kuvata selkää, joten kuvattiin vaan kyynärät, olat ja lonkat. Lonkatkin olisi periaatteessa voinut jättää kuvaamatta, olivat kuulemma jo tunnustellessa ihan selkeästi hyvät, mutta kun koira kerran nukutettiin niin samallapa nuo nappas niin saa sitten lähetettyä kennelliitolle virallistettavaksi. 

Sydän meinas hypätä kurkkuun kun Juha tuli näyttämään röntgenkuvia naama vakavana, mutta mitä vielä. Ensin näytölle ilmestyi lonkkakuvat johon Juha totesi että jos nää ei oo A/A niin ei sitten mikään! Katsottiin kyynärkuvat, jotka myöskin puhtaat eli selkeät nollat. Sitten niihin olkakuviin. Hyvältä näytti sielläkin. Itse nivel oli molemmissa kaunis ja puhdas, mutta vasemmassa olkanivelessä erottui pieni, todennäköisesti parantuneeseen osteokondroosiin viittaava, pieni tasoittuma olkaluun painoa kantavan nivelruston pinnalla. 

Nuo itsestään parantuvat osteokondroosit eli luun- ja rustonkehityshäiriöt ovat kuulemma yleisiä ja myöskin paranevat suhteellisen usein itsestään. Mersun tapauksessa epäilynä oli että rustossa on ollut pieni irtopala ontuman aikaan joka nyt on sitten sen jälkeen parantunut ihan nätisti itsekseen. 

Ohjeeksi saatiin nyt viedä koira hierottavaksi ja pyytää eläinfyssarilta jumppaohjeita. Lisäksi liikuntaan ja harrasteluun tulee nyt iso muutos hyvistä tuloksista huolimatta. Sen verran noottia tuli noista heikoista etukulmauksista, että eläinlääkäri suositteli miettimään onko tämän rakenteisella koiralla edes järkevää harrastaa niin aktiivisesti. Saatiin lupa jatkaa harrastamista, mutta koska fakta on se ettei näin "iso" koira tule noin heikolla etuosalla välttämättä kestämään sellaista harrastamista mihin omistajalla on intoa jatketaan tämän koiran kanssa nyt pääasiassa tokon ja rally-tokon parissa. Muita lajeja tehdään joskus ja sunnuntaina vaihtelun vuoksi mutta rankempi harrastelu jääkööt nyt tämän koiran osalta.

Perusliikuntaan sellainen iso muutos että koira pitäisi nyt saada ravaamaan ja paljon. Eli hihnalenkit hoidetaan lekurin ohjeiden mukaan pääosin pyörällä jolloin koira saa kulkea rentoa pitkää ravia, eikä sen tarvitse sipsuttaa omistajan vauhdilla tai pahimmassa tapauksessa peitsata. Muuten sitten tottakai entiseen tapaan monipuolista liikuntaa. Vetoakin silloin tällöin. 

Ihan tyytyväinen olen tuloksiin, vaikken nyt suinpäin lähtis hehkuttamaan kuinka mulla on terve koira. Onhan se papereilla sitä joo, mutta kun asiat ei aina ole niin mustavalkoisia. Olen nyt pidemmän aikaa pyörinyt facebookin australiankarjakoira ryhmässä jossa on hiljattain käyty keskustelua siitä kestäisivätkö nyky karjikset enää alkuperäisessä käytössä. En tiedä, mutta jotenkin mulla on sellainen tunne että suuri osa nykydalluista ei kestäisi alkuperäissä käytössä. Sillä vaikka ongelma on tiedostettu ja suoraa etuosaa yritetään jalostaa pois, edelleen näitä mersun kaltaisia edestä todella suoria koiria löytyy aivan liikaa.

Sä tarviit kolme kertaa pidemmät päivät ja lottovoiton

Mä en tiedä oonko mä maailman ainoa ihminen jolla ei ole sitä "the-rotua" eikä "the-lajia". Mä koen hyvinkin monta rotua omakseni  ja uskon että saisin hyvinkin erityyppisistä koirista itselleni sen sopivan yksilön. Mä tykkään harrastaa ihan liian montaa lajia, niin montaa ettei mulla tasan riitä aika, jaksaminen eikä varsinkaan rahat. 

Miten tällänen tilanne sitten ratkaistaan. No ottamalla yks kahjo kääpiöpinseri ja kaikkeen sopiva dalmatiankoira. Tai niin mä ainakin luulin. Ei kuitenkaan tainnut mennä ihan putkeen kun nyt mulla on kyllä mitä parhain kääpiöpinseri aksailuun, rally-tokoiluun ja kai sen kanssa voi ihan kunnon tokoakin tehdä. Mutta mitä mä sitten sain tuosta pilkullisesta. Erittäin lupaavan harrastuskoiran lajiin kuin lajiin. Lupaavuus ei kuitenkaan riitä, ei ainakaan jos koira ei ole terve.

Tällä hetkellä Mersun tilanne on se että maahanmenot on totaali bannissa hyppyjen lisäksi. Kalenterissa lukee 16.5. luustokuvat, mutta käytännössä Mersun kohdalla kyseessä on hieman normaalia laajempi tutkimus. Jotain ton koiran terveydessä on nimittäin vialla. Se oireilut ei oo hävinnyt mihinkään, päin vastoin jopa ehkä vähän lisääntyneet. Suositulle eläinlääkärille on kuitenkin vaikea saada aikaa, joten kuukausi joudutaan vielä jännittämään. Noh saapahan ne kyynärät ja lonkat sitten virallisena samalla. 

Mitä mä sitten teen jos Mersusta ei oo harrastuksiin.. Mä en todellakaan tiedä. Oon miettinyt uuden harrastuskoiran hankkimistakin, mutta entä jos sen kanssa käy yhtä huono tuuri? Mitä sitten jos mulla on vuoden päästä betty + kaks harrastuskelvotonta koiraa. Huonolla tuurilla Sandrakin on jo menehtynyt siihen mennessä ja päälle tulee yks harrastuskelvoton Luna. Tällänen tilanne olis suoraan sanottuna ihan perseestä.

En kuitenkaan haluis koiraharrastusta lopettaa, varsinkaan nyt kun oon jo vähän päässyt palveluskoira- ja vetolajien maailmaan. Nyt kun mulla ihan oikeesti olis älyttömän paljon intoa harrastaa ja tehdä. Jotain oleellista vaan puuttuu, se koira. 

Mä oon hukassa. Mulla ei oo hajuakaan mitä tehdä jos Mersua ei pystytä parantamaan. Se on ollut kaikkea mitä mä toivoin ja enemmän. Maailman paras pilkkueläin. Rakastettu perheenjäsen ja innokas harrastuskaveri. Tää oireilu on kuitenkin jo nyt muuttanut niin paljon asioita, että mä en oikeastaan edes halua tietää mihin suuntaan me ollaan menossa..

Ei oo meidän elämää helpoks tehty

Fyssarikäynniltä ei kuvia muistettu ottaa, joten kuvituskuvat hausjärveltä saa kelvata.

Pari viikkoa takaperin pistin viestiä meidän vakkari fyssarille. Mersu oli alkanut vältellä maahanmenoja ja pari kertaa kieltäytyi peruuttamastakin, vaikka normaalisti se on tolle koiralle semmonen jeewausuperkivaa-juttu. Hälytyskellot alkoi soida päässä ja palasi toi Jyväskylä KV:ta edeltänyt ontumakin mieleen. Saatiin onneksi nopeasti aika ja pääs pilkullinen tutkittavaksi.

Niimpä Maria kurvaili pihaan viime perjantaina siinä yhdentoista kieppeillä. Katsottiin liikkeet ensin läpi ulkona ja siirryttiin sitten sisälle tutkimaan koiraa tarkemmin. Aloitettiin etuosasta. Jännittyi lievästi molempien etujalkojen kyynärnivelen koukistuksiin ja pientä lihaskireyttä löytyi molempien etujalkojen olkaniveltä tukevien lavan alueen lihaksista. Rintarangan alkuosassa pientä nikamajoustojen jähmeyttä. Ei kuitenkaan mitään mikä selittäisi ontuman tai muutokset käytöksessä.

Katsottiin loppu koira läpi. Lannerangassa lievää lihasperäistä aristusta rangan vasemmalla puolella. Takaosa erittäin hyvässä kunnossa. Mitään moitittavaa ei siis löytynyt. Tavallisia pieniä kireyksiä vaan. Pitäis vissiin olla iloinen, vaan kas kummaa enpäs olekaan.

Syytä käytöksessä tapahtuneisiin muutoksiin tai ontumaan ei siis löytynyt lihaksista tai pehmytkudoksista. Jumit ja jäykkyydet oli niin pieniä, että niistä on turha huolestua yhtään, eikä ne myöskään selitä yhtään mitään. Saatiinkin tästä syystä totaali hyppykielto luustokuviin asti ja suositus kuvata koko koira kirsusta hännänpäähän vuoden iässä. Nyt kun on vakavasti syytä epäillä että syy ontumiseen ja käytösmuutoksiin löytyy luustosta. Ja se että koira luuston takia ontuu tarkoittaa jo hieman isompaa ongelmaa.

Etukäteen stressailu ei auta yhtään, mutta mikäli nyt niin käy että luustokuvista jotain huolestuttavaa löytyy niin täytyy noita harrastusjuttuja sitten katsella uudelleen. Nyt tärkeintä on vaan pitää koira erinomaisessa lihaskunnossa. Eli uimassa käydään niin usein kun pystytään, vapaana juoksutusta vähintään kolme kertaa viikossa ja vetojuttuja alotellaan canicrossaamalla pikkuhiljaa nyt kun pilkullisella on ammattilaisen kanssa sovitetut valjaat. Mahdollisimman monipuolista liikuntaa siis, vältellen kuitenkin turhaa hyppimistä ja toispuoleisia juttuja. Vapaana saa rellestää ja hyppiä, minkä tahtoo mutta provosoitu hyppyyttäminen ehdottomasti kielletty. 

Kehonhallintaahan me treenaillaan jo ihan kurssillakin joka toinen viikko, mutta miellään jos sulla on heittää jotain vinkkejä miten monipuolistaa koiran saamaa liikuntaa tai erilaisia lihastreeni, venyttely yms neuvoja niin mielellään otamme vastaan!

Missä on meidän onni?

Mun oli alunperin tarkoitus koota sunnuntaina koko viikosta yksi postaus, mutta koska asiat harvemmin menee suunnitellusti kirjoittelen jo nyt. Joka tapauksessa viime lauantaina tuli pilkullisella 9 kk täyteen ja kuten sivusta löytyvästä kalenterista voitte päätellä junnuluokka oli tarkoitus korkata jo heti tulevana viikonloppuna. Mutkia tuli kuitenkin matkaan jälleen kerran, joten taitaa junnuluokan korkkaus siirtyä. Aloitetaan kuitenkin alkuviikon tapahtumista ja keskitytään huonoihin uutisiin vähän alempana.

Maanantaina käytiin Leppävaarassa moikkaamassa ensimmäistä Mersu projektiin avuksi tarjoutunutta henkilöä, Lauraa ja tämän Vilma labbista. Käytiin puistossa ja Mersu joutui kopeloitavaksi. Tosi nätisti pilkullinen kyllä antoi kopeloida kun oli saanut ensin jonkin aikaa seurailla Lauraa etäämmältä. Täytyy siis tulevaisuuden näyttelyihin suunnata aina hyvissä ajoin ja antaa Mersun tarkkaila tuomaria ennen kopeloitavaksi joutumista, sillä siitä selkeästi oli apua ainakin tällä kertaa.

Reilu tunnin puistoilun jälkeen alkoi omat jalat ja Mersun tassutkin palella niin lähdettiin pilkullisen kanssa kävelemään kohti kiloa. Mä pääsin auttelemaan siskoa tallitöissä ja Mersu sai pitkästä aikaa hengailla tallilla ja painia Madden kanssa. Pilkullinen käyttäytyi talleilla tosi nätisti niinkuin ennenkin. Hevoset sai olla rauhassa eikä niitä pelättykään enää yhtään. Muutamalle ihmiselle pöhistiin, kun tulivat yllättäen karsinasta tai nurkan takaa, mutta muuten otti ihmisetkin vastaan ihan nätisti. Ihan kelpo tallikoira tuo siis on.

Tiistaina vuorossa olikin sitten kaupunkireissu. Pilkullinen pääsi taas hihnanpäähän kun suunnattiin Helsingin keskustaan seurana tälläkertaa Miranda ja Eka sekä tottakai Netta ja Riesa. Tavattiin rautatieasemalla ja suunnattiin siitä sitten Kamppiin. Tarkoituksena lähinnä nyt vaan pyöriä koirien kanssa hälyssä ja treenata jotain pientä. Ja koska Netalla oli kamera mukana pitihän sitä todistusaineistoakin ottaa. Miranda pääsi myös kopeloimaan Mersua, mikä sujui yhtä kivasti kuin maanantainakin. Hyvillä mielin ja ennenkaikkea toiveikkaana odotan siis projektin jatkoa ja tuloksia.

Koska pennut otti kampissa olevan hälyn vastaan oikein kivasti, eikä kukaan stressaillut yhtään saatiin treenattua jopa vähän odotettua enemmän. Tehtiin muunmuassa Riesan ja Mersun kanssa 2 minuutin paikkamakuu. Molemmat pysy ihan superkivasti paikallaan vaikka meidän ja koirien välistä meni muutamat lastenrattaat ja erilaisia ihmisiä. Ihastelijoitakin saatiin kun pennut niiiiin nätisti pysyivät paikallaan. Ja jotta varmasti kukaan ei voisi sanoa että me ei treenata niin viideksi suunnattiin siitä sitten Hyvinkäälle tokotreeneihin, jossa molemmat teinit oli ihan ylipätevinä! Tehtiin seuruuta 90 asteen käännöksillä ja suoraan, ruutua, luoksetuloa ja jäävistä maahan ja seiso. Käskyjen nopeutta pitää meidän ainakin treenata, mutta muuten meni enemmän kuin hyvin. Miten toi pilkullinen onkin aina niin pätevänä tuolla ohjatuissa. Vaihtaako joku mun koiran välissä tai jotain?

Mahanhan ei tässä liikkeessä ole tarkoitus osua maahan, eihän?

Keskiviikkona oli tarkoitus myöskin suunnata kamppiin  häiriötreenailemaan ja kopeloitavaksi, mutta jäikin se reissu välistä. Nimittäin sekä seuralainen että minä ja Mersu oltiin kipeitä. Ite heräsin neljältä aamulta oksentaan ja aamulenkillä teki mieli itkeä kun huomasin että pilkullinen kulkee todella huonosti konkaten kolmella jalalla. Mitään hajua ei oo mistä tommonen yön aikana ilmestyny jalkavamma olis voinut tulla kun tiistai iltana oli kuitenkin ihan normaali. Keskiviikko maattiin siis pilkullisen kanssa molemmat koko päivä. Toivoen kokoajan että kyseessä olisi vaan joku pieni venähdys. Vielä illalla nukkumaan mennessä olo oli toiveikas sillä jo päivän sisällä tapahtunut parannus oli valtava vaikka kyllä koira vielä epäpuhtaasti liikkuikin.
Tänään aamulla kuitenkin totuus iski silmille. Jotain on vialla. Liike oli ehkä inan parempi kuin eilen, mutta varsinkin hitaassa ravissa ontuminen on todella selkeää. Soitin eläinlääkärille ja kyselin vähän mielipidettä että mitä kannattaisi tehdä. Saatiin ohjeeksi pitää totaalilevossa ja tarkkailla. Jos ei viikonloppuun mennessä oo liike puhdas niin maanantaina lääkäriin. Jos tulee yhtään takapakkia niin sitten pitää mennä lääkäriin jo aiemmin. Nyt siis ei auta muutakun pitää peukut pystyssä ja toivoa että mistään vakavammasta ei ole kyse.

Tilannetta hankaloittaa entisestään meidän Jyväskylän reissu. Meillä kun olis huomenna lähtö Jyväskylään ja lauantaina pitäis olla jo kehässä. Noh kuten varmaan arvaatte me ei kyllä kehässä lauantaina olla ellei jotain ihmeparantumista tapahdu. Jyväskylään kuitenkin lähdetään kun on matkat ja majotukset hoidettu ja sunnuntaina pitää Bettyn kanssa olla kehässä. Täytyy vaan selvittää Jyväskylän eläinlääkärit ja vaikka kannella tota pilkullista tarvittaessa ettei nyt joutuis yhtään ylimäärästä liikkumaan. Lauantaita täytyy vähän miettiä että miten toteutetaan. Tuleeko Mersu näyttelypaikalle häkkiin nukkumaan, vai jääkö majoituspaikkaan.

Nyt ei siis auta muu kuin toivoa parasta ja kirota tätä meidän ainaista huonoa tuuria tän eläimen kanssa. No josko tää täydellisen huonotuurinen ensimmäinen elinvuosi pilkullisen kanssa sitten takais onnellisen pitkän loppu elämän?

Mitä sitten tapahtuu?

Taustatiedoksi voin tietämättömille kertoa että vasen jalkapöytäni on väärin rakentunut, jonka vuoksi olen koko ikäni kävellyt väärin ja kärsinyt jonkin asteisista jalkakivuista. Tänä vuonna "tauti" levisi myös käsiin ja heräsi kysymys onko jalkakivut puhtaasti tuon rakenteellisen vian syytä vai onka kyse isommistakin ongelmista. Vielä ei ole minkään näköistä diagnoosia löytynyt, joten kipujen kanssa koitetaan elellä mahdollisimman normaalisti. Koska en pysty koulua käymään on arki nyt melkoisen koirapainotteista.

Koirat vaikuttavat ihmisiin monella tasolla. Tutkimusten mukaan jo pelkkä koiran katsominen voi saada onnellisemmaksi. Koirien läsnäolo voi rauhoittaa ja lievittää stressiä. Koirat saavat ihmiset liikkumaan ja tuovat seuraa ja turvaa. Se miten koirat vaikuttavat minuun henkilökohtaisesti on kuitenkin ihan oma lukunsa.

Aloitetaan liikunnasta. Ennen kuin siirryin koiramaailmaan oli meillä kotona hevosia, omistin oman ponin ja ratsastin päivittäin. Tein myös paljon tallitöitä, joten liikuttua tuli ja paljon. Olin oikein hyvässä fyysisessä kunnossa. Ongelmat kuitenkin alkoivat heti kun lopetin talleilla käymisen ja luovuin ponistani. Lihakset alkoivat kadota ja jalkakivut muuttuivat sietämättömiksi. Mitä vähemmän liikuin sen kipeämpi olin. Osittain sen takia mutta ennen kaikkea siksi että saisin koiran kautta uuden harrastuksen meille kotiutui loppukesästä 2012 pieni kääpiösnautserin pentu. Aloin käydä fysioterapeutilla ja lenkkeillä koiran kanssa. Hitaasti mutta varmasti jalkakivut alkoivat helpottaa ja kuntoni kohota. Kun koirien määrä kasvoi ja varsinkin nyt kun kotoa löytyy tuo vähän isompi ja energisempi dalmatiankoira niin liikuttua tulee. Enkä voi ikinä olla tarpeeksi kiitollinen koirilleni siitä kuinka ne pakottavat lenkkeilemään huonollakin säällä ja pitävät minut jatkuvasti kunnossa.

Tutkimusten mukaan vahva suhde koiraan parantaa myös ihmissuhdetaitoja. Olen itse ollut ennen hyvinkin huono ihmissuhteissa. Minulla kesti todella pitkään löytää oma minuuteni ja seksuaali-identiteettini. Kun on omasta itsestäänkin niin sekaisin, on miltein mahdotonta ymmärtää muita ihmisiä. Ensimmäinen koirani Luna ei näihin taitoihin juuri auttanut. En ikinä saavuttanut tuon koiran kanssa vahvaa sidettä, en ole vielä tänäpäivänäkään saavuttanut. Sen sijaan Bettyn ja Mersun tultua mukaan kuvioihin olen ihan huomaamattani parantunut myös ihmissuhdeasioissa. Nykyään minulle on helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja tulen toimeen mitä erilaisempien ihmisten kanssa. Koirani ovat paitsi parhaita ystäviäni, myös valtava mahdollisuus tutustua aina vaan uusiin ihmisiin ja luoda lisää kontakteja. Ihmiset tulevat elämääsi ja lähtevät siitä kukin ajallaan. Koirasi ei kuitenkaan ikinä hylkää sinua, ei ennenkuin sen elämä päättyy.

Nyt kun kätenikin ovat alkaneet oireilla ja jouduin pidemmälle sairaslomalle olen jollain tasolla eristäytynyt ihmisistä. Tälläisinä hetkinä osaa arvostaa koirien tuomaa seuraa ihan uudella tavalla. Onhan minulla kavereita ja nyt sairauden edetessä onkin saanut huomata ketkä näistä ystävistä todella ovat niitä jotka välittävät. Parhainta on kuitenkin ollut huomata kuinka keskustelu koirapuistossa tuntemattoman kanssa piristää päivää ja kuinka koiraguruista muodostuu päässäni yhä suurempia idoleita. Ilman koiria makaisin sohvalla luultavasti päivät pitkät yksinäni, mutta nyt nuo nelijalkaiset tuovat automaattisesti ihmisiä minun luokseni. Tai oikeastaan minua ihmisten luokse. Jotenkin tämä sairastelu on vakuuttanut minut yhä enemmän että koirat on se mun juttu. Tavallaan tekisi mieli lopettaa koko koulu ja suunnata koira-alalle. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä kukaan ei tiedä kestääkö mun kroppa näin aktiivista liikuntaa vielä kymmenien vuosien päästä vai olenko mä sähköpyörätuolissa jo lähitulevaisuudessa.

Jokatapauksessa koirat tuovat mun elämään jotain sellaista mitä mikään muu ei kykene antamaan. Niiden seurassa ei edes ehdi murehtia liikoja. Sitä vaan nauttii siitä mitä mulla on. Kun ei voi suunnitella omaa tulevaisuuttaa, on ihanaa kun voi suunnitella sitä koirien kautta. Mitä minä haluan harrastaa ja kuinka pitkälle päästä. Mihin koiralla riittää rahkeet ja kuinka pystyn parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Kun mietin mitä haluan harrastaa koirien kanssa tai mitä treenaan tällä viikolla, en ikinä mieti omaa kuntoani. Teen sen minkä pystyn ja improvisoin. Jos jalat ei tänään tykkää agilityn tiukoista käännöksistä, käännetään harjoitus niin että koira suorittaa suurimman työn. Pidetään harjoitukset lyhyenä ja taukoillaan paljon yms. Ja pakko kai se on myöntää että välillä tulee mentyä myös ihan sillä kehossa virtaavan adrenaliinin voimalla. Yleensä se treenien jälkeinen positiivisuus voittaa kyllä siitä aiheutuneen kivun ja malttaa taas muutaman päivän pysyä poissa treenikentiltä. Onneksi liikunta kuitenkin tuo useimmiten vaan apua kipuihin, ei lisää sitä. Canicross on ehkä ainoa itselle tällähetkellä vähän kyseenalainen harrastuslaji. Halua olisi lajissa lähteä Mersun kanssa kisaamaan asti, mutta en vieläkään ota omasta kehosta selvää onko pidemmän matkan juokseminen hyväksi keholle vai ei. Välillä palaan juoksulenkiltä ilman mitään ongelmia, mutta välillä saatan joutua loppumatkan laajustamaan toista jalkaa keventäen.

Noh jos oma keho on arvoitus niin on kyllä tulevaisuuskin, itseni osalta. Koirien tulevaisuus näyttää oikein hyvältä ja suunnitellulta. Kolmisen vuotta takaperin olin jo valmis luovuttamaan ja kulkemaan pyörätuolissa, enää en. Nyt haluan ainakin yrittää parhaani ja panostaa niihin asioihin jotka minulle ovat tässä elämässä tärkeimpiä. Koiriin.

Sinut on haastettu!

Viime vuoden lopulla bongasin Taikan & Iiriksen blogista haasteen. Kyseisen blogin lukijana päätin paitsi tarttua haasteeseen, myös haastaa omat lukijani! Aikojen saatossa ihminen on onnistunut jalostamaan koirasta erittäin monisairaan eläimen. Ja jotta tulevaisuuden pentueilla olisi entistä paremmat lähtökohdat terveeseen elämään rodusta riippumatta, meidän kaikkien on annettava panoksemme. Ei ole väliä omistatko kotikoiran, aktiivisen harrastuskoiran vai kenties potentiaalisen jalostuskoiran, sillä kaikkien panos on yhtä tärkeä.

Haastan siis teidät kaikki arvoisat lukijat viemään koiranne kuluvan vuoden aikana vähintään yhteen viralliseen terveystarkastukseen!

Itsehän olen Bettyn luuston käynyt jo virallisesti kuvauttamassa, mutta lisää terveystarkkeja on meillekin tulossa. Nyt alkuvuodesta Bettylle hankitaan MydogDNAn dna-passi ja Helmikuun alussa ollaan menossa virallisiin silmä- ja polvitarkkeihin. Mersulle olen myös tuota dna-passia miettinyt, mutta se ei ole vielä ihan varma, kun pilkullista ei jalostukseen kuitenkaan olla käyttämässä vielä vähään aikaan. Jossain välissä tänä vuonna käydään myös ottamassa välikuvat (lonkat, kyynärät, selkä), viralliset sitten kun täydellisen selkälausunnon saamiseen vaadittu 2 vuoden ikä on täynnä. Lisäksi suunnitelmissa on jossain vaiheessa käyttää molemmat virallisissa sydäntutkimuksessa. Mahdollisimman paljon siis tutkitaan molemmilta ja kaikki virallisena tottakai!

Mites teidän koirien terveystarkit?