keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Laumavietistä

Kävin viime lauantaina Juha Korrin pitämässä laumaviettiseminaarissa ja koska aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja herätti ajattelemaan asioita taas hieman uudelta kantilta ajattelin kirjoittaa asiasta ihan oman postauksensa. En lähde avaamaan liki 7 tunnin seminaaria kovin yksityiskohtaisesti, vaan kerron enemmän miten seminaari muutti ja muuttaa arkea ja treenailua meillä ja näiden koirien kanssa.


Laumavietti saattaa osalle kuitenkin olla vieras käsite, joten alkuun hieman teoriaa. Laumavietti on koiran yksi sisäsyntyisistä vieteistä ja se löytyy jokaiselta koiralta. Tätä viettiä kannattaisikin ehdottomasti hyödyntää, sillä se menee valintatilanteissa lähes aina muiden viettien edelle. Laumavietin käyttö ei kuitenkaan ole aina ihan yksinkertaista. On toki olemassa ihmisiä jotka ovat luonnostaan lahjakkaita johtajia, ihmisiä jotka ansaitsevat koiran kuin koiran kunnioituksen sormia napsauttamalla. Kaikki eivät kuitenkaan ole synnynnäisen lahjakkaita johtajia, vaan silloin tätä asiaa täytyy ajatella ja harjoittaa. Oppia olemaan hyvä johtaja.

Laumavietissä pelataan siis johtajan suosiolla.  Koira tekee väärin -> joutuu ohjaajan epäsuosioon tai toimii oikein -> pääsee ohjaajan suosioon. Jotta koira oppisi arvostamaan johtajan suosiota eli esimerkiksi kehuja täytyy johtajan ansaita paikkansa koiran silmissä. Toisaalta johtajan tulee myös olla uskottava, jotta koira todella tahtoo olla ohjaajan suosiossa, jolloin se välttää epäsuosiota ja tottelee.


Minulla on kaksi hyvin erilaista koiraa jos ajattelen koiriani laumavietin näkövinkkelistä. Betty omaa hyvinkin vahvan laumavietin mutta ei tippaakaan miellyttämishalua.  Sitten on Biitti jolla on palveluskoiraksi erittäin alhainen laumavietti mutta vahva miellyttämishalu. Molemmat on opetettu hyvin vahvasti palkalle, sillä en ole oikeasti osannut käyttää laumaviettiä hyväkseni. Nyt kuitenkin tiedän mitä lähteä työstämään ja toivonmukaan tulevaisuudessa meilläkin pelataan yhä enemmän ja enemmän laumavietillä.

Minä en ole luonnostaan hyvä johtaja, mutten onneksi ihan toivotonkaan tapaus. Ei siis muuta kuin harjoittelemaan. Käytännössä tämä tarkoittaa huomion kiinnittämistä ihan arjen pieniin asioihin. Koirieni tulee saada minun lupa ennen ruokakipolle menemistä, ennen ovesta kulkemista yms.. Ja tässä tulee olla tarkkana. Näissä tilanteissa haluan että koira oikeasti PYYTÄÄ minulta lupaa, ei vain opitusti lyö persettä maahan ja ota nopeaa katsekontaktia.

Tämän lisäksi opetetaan koira treenaamaan pelkällä laumavietillä. Tehdään useita kertoja viikossa erilaisia tempputreenejä pelkällä laumavietillä. Eli palkitaan koira ainoastaan kehuilla ja mahdollisesti rapsutuksilla. Pikkuhiljaa kun koira oppii treenikentän ulkopuolella työskentelemään laumavietillä, lähdetään yhdistämään tätä laumaviettiä tottiskentälle ja treeneihin, sinne missä koira on tähän asti saanut työskennellä ajatusmallilla NAKKINAKKINAKKI tai PALLOPALLOPALLO. Se on kuitenkin taas ihan oma lukunsa ja vaatii että siellä treeneissä ollaan jo oikeasti valmiita, joten ei siitä sen enempää.


Nyt mä lähden jatkamaan oppia kohti paremmaksi johtajaksi. Sillä se ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan vaatii aktiivista harjoittelua ja oikeaa asennetta 24/7 aina ja ihan joka paikassa.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kuinka monta?

Olen henkilökohtaisesti ollut aina sellainen "laumaihminen". En ole nähnyt yhtä koiraa oikeastaan edes vaihtoehtona. Vähintään kahden koiran laumassa on niin paljon plussia että se rökittää yhden koiran pitämisen mennen tullen.


Kun Betty oli mammalomalla ehdin kuitenkin nähdä mitä arki olisi vain yhden koiran kanssa ja alan jopa ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat vain sen yhden koiran. Itselle henk.koht lauma sopii paremmin, mutta onhan se kiva kun saa täysillä panostaa siihen yhteen koiraan. Sen yhden kanssa on aina helpompi liikkua kuin lauman kanssa ja koko suhde koiraan tuntuu erilaiselta kun koiria pyörii jaloissa vain se yksi.

Kuitenkin koira on laumaeläin. Kun haimme Bettyn takaisin kotiin ja näin kuinka laumasta tuli jälleen kokonainen en voinut kuin hymyillä. Molemmista koirista huomasi kuinka asiat olivat taas juuri niin kuin kuuluukin. Betty ja Biitti eivät ole ylimpiä ystäviä, mutta ne ovat lauma. Niillä on tietynlainen suhde toisiinsa. Molemmilla on laumassa omat roolinsa ja kun kumpikin pelaa täysillä mukana muodostavat ne mitä toimivimman lauman keskenään.


Sitä on vaikea selittää, mutta kun sen tajuaa ei paluuta ole. Mulla on kotonani tällä hetkellä kahden koiran lauma. Juuri tähän elämän tilanteeseen sopiva. Suunnitelmista huolimatta en voi oikeasti tietää mikä tilanne on tulevaisuudessa, mutta toivon että jokainen koirani saa joskus olla osa toimivaa laumaa. Oli se lauma sitten kahden koiran pari tai kahdenkymmenen koiran suurlauma.

Koiramäärä on sellainen asia, jota ei vain yksinkertaisesti voi määritellä. Yhdelle paras on se yksi koira. Toisen käteen sopii muutaman koiran lauma ja kolmannella on kotonaan kokonainen valjakko. Jokaisella voi olla oma täydellinen laumansa. Minulle tämän hetkinen ihanne on 2-4 koiran lauma, mutta taka-alalla haaveilen myös muutosta lappiin ja omasta valjakosta. Oikeasti isommasta koiramäärästä.


Aika näyttää miten meidän lauma muovautuu ja mihin se päätyy. Tällä hetkellä se toimii kuitenkin loistavasti näin, enkä kaipaa siihen mitään muutosta. Ehkä toisen kääpiöpinserin jossain vaiheessa, mutta ei vielä!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Elämäni koirat osa 4 Biitti

Keväällä 2014 kun Mersun kanssa alettiin mennä asioissa alamäkeä ja se sai tuomion ettei siitä ole harrastuskoiraksi, aloin taka-alalla miettiä pystyisinkö pyörittämään kolmen koiran laumaa. Olin päässyt sisälle koiraharrastusmaailmaan ja tiesin nyt mitä seuraavalta koiralta halusin. Rodut joita mietin tuossa vaiheessa olivat suursnautseri, australiankarjakoira ja dobermanni. Myös normikokoinen pinseri roikkui mukana, mutta jäi pois listalta pk-oikeuksien puuttuessa.


Löysin mitä kiinnostavimman suursnautseri pentueen, harmi kyllä pennut olivat tuossa vaiheessa jo 4 viikkoisia. Ei mulla ollut mitään tsäänssiä ottaa pentua siihen tilanteeseen. Kesän aikana olin jo hyväksynyt tosiasian etten saisi suursnautseria tuosta yhdistelmästä. Kun Mersu sitten syksyllä lähti, eksyin kuitenkin uudemman kerran suursnautserikerhon sivuille ja mitä näinkään. Tästä ihailemastani pentueesta oli vielä kaksi narttupentua vapaana.

Ei muuta kun sähköpostia kasvattajalle, parit puhelinsoitot ja katsomaan pentuja. Ne oli just niin upeita kun olin kuvitellutkin. Täytyy myöntää että ensimmäisen kasvattajalla vierailun jälkeen mua oikeesti pelotti että mitä jos kasvattaja ei myykään mulle pentua. Mun koirahistoria ei ollut järin kehuttava, Mersu oli vasta lähtenyt ja kyseessä olisi kaiken lisäksi mun ensimmäinen "kunnon harrastuskoira"... Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä tässä sitä nyt ollaan oma riiseni kainalossa.


Jälleen kerran mun odotukset ylitettiin. Sain paljon enemmän kuin osasin kuvitella. Ja sen verran on rotu vienyt mukanaan, että Biitti ei kyllä taatusti jää talon viimeiseksi riiseniksi. 

Tällä hetkellä Biitin tehtävänä on pitää ohjaaja niin fyysisesti kuin henkisestikin kunnossa. Ohessa tehdään pohjia eri harrastuslajeihin, jotta tulevaisuudessa mahdollisimman moni ovi olisi meille avoinna. Mä en oo ikinä ollut mikään järin kilpailuhenkinen ihminen, mutta täytyy myöntää että nyt kun on riisenin kanssa tullut touhuiltua, niin mulla on jopa herännyt pieniä kisatavoitteita ihan kummankin koiran kanssa. Katsotaan mihin kaikkialle tässä nyt päädytään.


Olen kasvattajalle älyttömän kiitollinen, että hän käsiini uskalsi luottaa tämän upean eläimen. Viimeiset 4 kuukautta ovat olleet aivan mahtavia, enkä millään malta odottaa kaikkia niitä upeita kokemuksia, joita taatusti tulen tämän koiran kanssa kokemaan tulevaisuudessa. ♡