vetovetoveto

Eilen päästiin vihdoin koeajamaan uudet valjaat. Asuintoveri mukaan palkkamieheksi ja eikun läheiselle kentälle treenaamaan. Ideana ottaa ihan vaan muutama lyhyt suora näkyvällä palkalla. Ekalla kerralla apukäsi hetsasi koiraa ja lelua jopa heitettiin hieman karkuun. Riiseni tajus heti jutun jujun, vähän jouduin ekoilla toistoilla luomaan lisävastusta himmailemalla, mutta vikat toistot meni jo ihan superisti. Lähtöjä joutuu toki treenaamaan, mutta on tällä saakeli nyt jo paremmat lähdöt kun Bettyllä jonka kanssa on kuitenkin juostu jo vuoden verran.

Näissä alkeistreeneissä meillä ei oo alla mitään menopeliä vaan mä juoksen vetovyön kanssa perässä. Mä oon nimittäin kokenut canicrossin parhaaksi aloitukseksi, sillä se on koiralle kevyempää kuin monet muut vetolajit ja itsellä on jalat maassa, niin vähän parempi hallinta kokemattomaan veturiin.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyi, tosin vaarallisuus johtui ihan omasta typeryydestä. Apukädelle vähän epäselvät ohjeet ja meni sitten potkaisemaan palkka palloa, koira tekee nopean käännöksen oikealle ja meikäläinen lentää kaaressa maahan.. Nyt on sit oikee jalka vähän kipeenä, mutta näillä mennään. Kyllä se juoksemista kesti tapaturman jälkeenkin, että ei tässä muuta kun pari päivää lepoa ja lisää treeniä.

Pikkuhijaa sit otetaan mukaan suuntia, jotka alkaa kyllä vetojuttujen ulkopuolella olla ihan hyvin hallinnassa. Piilotetaan palkka ja treenataan eri ympäristöissä. Matkaa me ei pidennetä vielä hetkeen. Saa pentu rauhassa kasvaa. Nyt vaan haetaan sitä intoa tähän touhuun niin voidaan ens vuonna sit ruveta ihan tosissaan harrastamaan.

Huippuhurtat

Lähestulkoon joka ikinen kerta kun nään Nettaa ja Riesaa, me jaksetaan yhdessä ihastella miten hienot koirat meillä onkaan. Mä en oikeastaan itsekään edes tajua miten on mahdollista, että mun koira on sekä kaunis, hyvä luontoinen ja erittäin pätevä ja monipuolinen harrastuskoira. Nyt puhe on siis tuosta pilkkueläimestä, mutta ei suinkaan unohdeta Bettyä. Kääkkäeläin on jo vienyt mun sydämeni täysin ja onkin saanut mun elämässä tittelin maailman paras koira.

Pilkullinen kuitenkin vakuutti mut tänään taas uudemman kerran ja osoitti jälleen valtavasti monipuolisuutta ja potentiaalia itsessään. Oltiin nimittäin Hyvinkäällä treenaamassa ensimmäistä kertaa ikinä vetoa ja jumankauta toihan veti! Messarista mukaan tarttunut vetovyö ja -liina pääsivät siis kokeiluun kun alotettiin lapsosten kanssa canicrossin alkeita. Ihan lyhyttä pätkää ja lopussa kunnon palkka. lähteminen on vielä vähän hankalaa, mutta kun vedon saa päälle niin kyllä muuten vetää ja hienosti!

Ja kuten videolta näkee me treenattiin tänään myöskin hieman viestiä. Netta on lupautunut mun vakkari kakkosohjaajaksi ja tänään päästiin ekaa kertaa kokeilemaan miten pilkullinen irtoaa Netan luokse ja tottakai myös se että miten sieltä tullaan takaisin. Jostain kumman syystä Netan luota mun luokse onkin pilkulliselle hankalampi ja saattaa esimerkiksi juosta matkan hieman rauhallisemmin tai vilkuilla sivuille. Joka kerta kuitenkin juoksi perille asti oli suunta mikä tahansa, joten mitään hätää meillä ei ole. Nyt vielä kun saadaan vaan siirrettyä itsemme metsään ja muualle hankalakulkuisempaan ja huonommalla näkyvyydellä varustettuun paikkaan niin kohtahan me ollaan jo viestin jäljestysosuutta vaille kisavalmiita. Vapiskaa muut kisaajat, ensi kesästä eteenpäin nämä kaksi koiraa kahmivat mitalit teidän nenien edestä!