Laumavietistä

Kävin viime lauantaina Juha Korrin pitämässä laumaviettiseminaarissa ja koska aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja herätti ajattelemaan asioita taas hieman uudelta kantilta ajattelin kirjoittaa asiasta ihan oman postauksensa. En lähde avaamaan liki 7 tunnin seminaaria kovin yksityiskohtaisesti, vaan kerron enemmän miten seminaari muutti ja muuttaa arkea ja treenailua meillä ja näiden koirien kanssa.

Laumavietti saattaa osalle kuitenkin olla vieras käsite, joten alkuun hieman teoriaa. Laumavietti on koiran yksi sisäsyntyisistä vieteistä ja se löytyy jokaiselta koiralta. Tätä viettiä kannattaisikin ehdottomasti hyödyntää, sillä se menee valintatilanteissa lähes aina muiden viettien edelle. Laumavietin käyttö ei kuitenkaan ole aina ihan yksinkertaista. On toki olemassa ihmisiä jotka ovat luonnostaan lahjakkaita johtajia, ihmisiä jotka ansaitsevat koiran kuin koiran kunnioituksen sormia napsauttamalla. Kaikki eivät kuitenkaan ole synnynnäisen lahjakkaita johtajia, vaan silloin tätä asiaa täytyy ajatella ja harjoittaa. Oppia olemaan hyvä johtaja.

Laumavietissä pelataan siis johtajan suosiolla.  Koira tekee väärin -> joutuu ohjaajan epäsuosioon tai toimii oikein -> pääsee ohjaajan suosioon. Jotta koira oppisi arvostamaan johtajan suosiota eli esimerkiksi kehuja täytyy johtajan ansaita paikkansa koiran silmissä. Toisaalta johtajan tulee myös olla uskottava, jotta koira todella tahtoo olla ohjaajan suosiossa, jolloin se välttää epäsuosiota ja tottelee.

Minulla on kaksi hyvin erilaista koiraa jos ajattelen koiriani laumavietin näkövinkkelistä. Betty omaa hyvinkin vahvan laumavietin mutta ei tippaakaan miellyttämishalua.  Sitten on Biitti jolla on palveluskoiraksi erittäin alhainen laumavietti mutta vahva miellyttämishalu. Molemmat on opetettu hyvin vahvasti palkalle, sillä en ole oikeasti osannut käyttää laumaviettiä hyväkseni. Nyt kuitenkin tiedän mitä lähteä työstämään ja toivonmukaan tulevaisuudessa meilläkin pelataan yhä enemmän ja enemmän laumavietillä.

Minä en ole luonnostaan hyvä johtaja, mutten onneksi ihan toivotonkaan tapaus. Ei siis muuta kuin harjoittelemaan. Käytännössä tämä tarkoittaa huomion kiinnittämistä ihan arjen pieniin asioihin. Koirieni tulee saada minun lupa ennen ruokakipolle menemistä, ennen ovesta kulkemista yms.. Ja tässä tulee olla tarkkana. Näissä tilanteissa haluan että koira oikeasti PYYTÄÄ minulta lupaa, ei vain opitusti lyö persettä maahan ja ota nopeaa katsekontaktia.

Tämän lisäksi opetetaan koira treenaamaan pelkällä laumavietillä. Tehdään useita kertoja viikossa erilaisia tempputreenejä pelkällä laumavietillä. Eli palkitaan koira ainoastaan kehuilla ja mahdollisesti rapsutuksilla. Pikkuhiljaa kun koira oppii treenikentän ulkopuolella työskentelemään laumavietillä, lähdetään yhdistämään tätä laumaviettiä tottiskentälle ja treeneihin, sinne missä koira on tähän asti saanut työskennellä ajatusmallilla NAKKINAKKINAKKI tai PALLOPALLOPALLO. Se on kuitenkin taas ihan oma lukunsa ja vaatii että siellä treeneissä ollaan jo oikeasti valmiita, joten ei siitä sen enempää.

Nyt mä lähden jatkamaan oppia kohti paremmaksi johtajaksi. Sillä se ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan vaatii aktiivista harjoittelua ja oikeaa asennetta 24/7 aina ja ihan joka paikassa.

Anna mulle koko maailma niin mä teen

Inspiroituneena Jennyn palkkauspostauksesta päätin itsekin kirjoittaa pitkästä aikaa hieman asiatekstiä. Taino asiaa ja asiaa, jotain omia pohdiskeluja palkkauksesta. 

Useimmat ihmiset ajattelevat palkkaukset olevan niinkin yksiselitteistä kuin nami ja lelut, mutta se ei ole. Palkkaus käsittää sisäänsä koko maailman, kaikki hajut, vietit, sosiaalisuuden. On täysin koira- ja tilannekohtausta miten koiraa kannattaa milloinkin palkata. Täytyy tuntea koira ja ajatella asiaa koiran näkökulmasta, jotta palkkauksessa onnistuttaisiin.

Mitkä asiat koiraa motivoivat, mistä se pitää, mitä se tekee kun saa itse vapauden päättää, mikä on sinun koirallesi maailman hienoin juttu ikinä?

Käytän esimerkkinä tuota pienempää idioottiani. Betty on onnellisimmillaan kun saa juosta pää viidentenä jalkana, syödä hyvää ruokaa, jahdata myyriä ja yksinkertaisesti tuntea olevansa paras.

Kun aloitin Bettyn kanssa agilityn keväällä 2013 meillä oli ongelmana, että Betty juoksi päättömästi ympäri hallia eikä malttanut keskittyä. Sen sijaan että olisimme masentuneet, käänsimme tilanteen voitoksemme. Koira rakasti juoksemista, ei sitä kiinnostanut tippaakaan ohjaajan namit tai lelut. Niinpä aloimme tehdä lyhyitä harjoituksia, koiraa pidettiin kiinni lähdössä ja käytännössä koiralta estettiin mahdollisuus juosta ympäriinsä. Heti kun koira teki töitä mulle se sai vapautus käskyn. Pikkuhiljaa harjoituksia voitiin pidentää, sillä koira tiesi, että joka kerta kun se tekisi mun kanssa töitä, se saisi tehdä sitä mitä se eniten rakastaa, juosta. 

Ajan kuluessa koira oppi että se saa juosta siellä radallakin, jolloin koko hommasta itsessään tuli koiralle todella motivoivaa. Ja koska tilanne muuttui täytyi muuttaa palkkaakin. Nykyään agilityradalla palkkaan koiraa vaihdellen iloisella putkirallattelulla, nami-, lelu- tai sosiaalipalkalla. Riippuen tilanteesta ja tehtävästä harjoituksesta. 

Nyt kun treenaamme Bettyn kanssa myös tokojuttuja täytyy palkkausta miettiä jälleen kerran ihan eritavalla. Ruokapalkka toimii, mutta jotta vire pysyisi parhaimpana mahdollisena haluan käyttää palkkaamiseen muutakin. Kääpiön synnynnäinen vietti jahdata on loistava apu palkkauksessa. Saataan kesken seuruun vaan pyrähtää juoksuun ja aivan taatusti perässä hyppii yksi onnesta soikea kääpiöpinseri. Tai vaihtoehtoisesti heitän maatapitkin lelun tai namin, jonka perään koira saa rynnätä.

Mainitsin ylenpänä myös koiran halun olla paras. Itsevarmuus on yksi erittäin hyvä asia huomioida palkkauksessa. Käytän tätä itseasiassa molempien kanssa jopa huomaamattani todella paljon. Käytännössä siis teen koirien kanssa jotain sellaista temppua tai liikettä jonka koira osaa vaikka silmät kiinni päällään seisoen. Jotain niin pommin varmaa, että se tulee jo alitajunnasta. Kun teemme koiran kanssa jotain sille todella helppoa, sen itsevarmuus kasvaa. Se saa luottoa itseensä ja usein silminähden rentoutuu ja sen viretila nousee. Se palkkaa itse itseään.

Toivonkin että jokainen teistä nyt miettii asiaa, omia koiriaan. Miten minä voin antaa koiralleni palkaksi koko maailman? Miten onnistua palkkauksessa vieläkin paremmin ja saada täten vieläkin parempia tuloksia. Oli kyse sitten hihnassa nätisti kulkemisesta, agilitystä, vedosta, tokosta.. mistä tahansa. 

Toisen koira palkkaantuu asioiden kantamisesta ja noutamisesta, toiselle ykköspalkka on toiset koirat ja niiden kanssa leikkiminen. Kolmas on onnesta soikea jo omistajan huomiosta ja rapsutuksista. Neljäs rakastaa vettä yli kaiken ja viides rakastaa käyttää nenäänsä. Sinun pitää vain keksiä mikä on sinun koirallesi se the juttu, valjastaa se käyttöösi ja palkata koirasi sen ansaitsemalla tavalla.