Mitä tapahtui joululomalla

Meikäläisen joululoma on nyt puolessa välissä, niin ajattelin hieman päivitellä tapahtuneita. Loma alkoi siis viime perjantaina ja suunnattiin Mersun kanssa Ohkolaan moikkaamaan velipoikaa, Masia. Käytiin ensin Metsässä lenkillä ja sen jälkeen lapsoset leikkivät vielä hieman pihalla.

Kovasti oli velipoika kasvanut. Sisaruksilla on nyt kokoeroa melkolailla tasan kymmenen kiloa ja sen kyllä huomaa. Mersu on tuommoinen siro pikku tytteli ja Masi jo oikein komea nuori mies.

Illasta suunnattiin sitten Hyvinkäälle Netan luo, missä Betty meitä jo odottikin oikein innokkaana. Melko hektistä oli meno perjantai iltana kun menossa mukana oli myös kaksi hoitokoiraa Belgianpaimenkoirat Frigi ja Artzi. Alkuillasta vaan hengailtiin ja kymmeneksi sitten hallille treenaamaan. Lähinnä agia, mutta myös hieman tottista ja loppu treeneistä saatiin myös yksi onnistunut 2 minuutin paikkamakuu pilkullisen kanssa.

Loppu viikonloppuna tehtiinkin sitten vähän kaikenlaista. Käytiin vedättämässä koiria, otettiin muutama viestipätkä, käytiin juoksuttamassa koiria pellolla ja ihan vaan hengailtiin Netan luona. 

Sunnuntaina poikettiin myös Hyvinkään Mustin ja Mirrin joulupäivillä. Pikku pinseri pääsi hierojan lihashuoltotarkastukseen. Mikä muuten tuli todellakin hyvään saumaan, nimittäin selästähän siltä sitten jumi löytyi. Nyt on parin viikon treenitauko ja sen jälkeen suuntaammekin koirafyssarille 

(hyviä fyssareita saa ehdottaa!)

Maanantai iltana sitten siskon kyydillä Tampereelle viettämään joulua. Jouluaatto vietettiin isän luona Nokialla mutta muuten tämä viikko eletään partanaamojen kanssa äidillä. Loppuviikkona tarkoitus vaan ottaa rennosti ja käydä paljon pitkillä metsälenkeillä. Meitä ei sadekelit lannista!

Hyvää joulua!

 

"hyi yök" vai miten se meni?

Joku vois tulla selittään mulle mitä tänään tapahtu. Mun pikku rotta nimittäin UI! Ja jopa ihan iloisesti häntä heiluen ja välillä oli ittekseenkin jo ihan menossa takaisin altaaseen. Siis mun pieni Betty joka vielä viime keväänä inhosi vettä yli kaiken. Vaihtoko joku mun koiran jossain välissä vai mitä ihmettä?

Kuten fiksut ihmiset kuvista huomaa me oltiin tänään siis uudemman kerran koira-uimalassa. Tällä kertaa kuitenkin hieman eri kokoonpanolla. Meille oli nimittäin varattu koko allas puoleksi tunniksi uittajalla., joten saimme ottaa mukaan viisi koiraa. Mukana menossa oli siis Mersu, Betty, Riesa, Rio ja James.

Suureksi yllätykseni ensikertalainen Betty tajusi jutun juonen hyvin nopeasti ja selkeästi jopa innostui hommasta. Hirmuista vauhtia pikku pinseri altaassa kiisi eteenpäin ja vieläpä heti alkuunsa erinomaisella tekniikalla. Mersu ui erinomaisesti niinkuin viimekin kerralla. Vähän vielä yhdestä rampista altaaseen menossa kaipaa mun apua, mutta kahdesta muusta rampista kuljetaan jo ihan pelkällä suullisella käskyllä. Myös kääntyminen onnistuu käskystä erittäin hyvin. Ehkä ensi kerralla voidaan ottaa jo lelutkin mukaan. Nouto alkaa nimittäin sujua kuivalla maalla jo oikein mallikkaasti!

Oli myöskin erittäin kiva huomata miten hyvässä kunnossa Betty on kun puolen tunnin uinnin jälkeen ei ollut edes kaikki virta pois tuosta pikkutirriäisestä, vaikka uittajakin sanoi että yleensä pienet koirat on puolen tunnin jälkeen jo ihan veto pois. Ja esimerkiksi Rio (harjakoira) lopetti uinnin jo 20 minuutin jälkeen kun voimat loppu. Mutta meidän pikkunen vaan polskutti menemään. Ja kyllä on omistaja nyt ylpeä! Tammikuussa sitten seuraavan kerran ja ehdottomasti aletaan käydä uimalassa nyt ihan säännöllisesti. Saa koirat hyvää lihastreeniä ja näyttää niillä ihan hauskaakin olevan!

Huippuhurtat

Lähestulkoon joka ikinen kerta kun nään Nettaa ja Riesaa, me jaksetaan yhdessä ihastella miten hienot koirat meillä onkaan. Mä en oikeastaan itsekään edes tajua miten on mahdollista, että mun koira on sekä kaunis, hyvä luontoinen ja erittäin pätevä ja monipuolinen harrastuskoira. Nyt puhe on siis tuosta pilkkueläimestä, mutta ei suinkaan unohdeta Bettyä. Kääkkäeläin on jo vienyt mun sydämeni täysin ja onkin saanut mun elämässä tittelin maailman paras koira.

Pilkullinen kuitenkin vakuutti mut tänään taas uudemman kerran ja osoitti jälleen valtavasti monipuolisuutta ja potentiaalia itsessään. Oltiin nimittäin Hyvinkäällä treenaamassa ensimmäistä kertaa ikinä vetoa ja jumankauta toihan veti! Messarista mukaan tarttunut vetovyö ja -liina pääsivät siis kokeiluun kun alotettiin lapsosten kanssa canicrossin alkeita. Ihan lyhyttä pätkää ja lopussa kunnon palkka. lähteminen on vielä vähän hankalaa, mutta kun vedon saa päälle niin kyllä muuten vetää ja hienosti!

Ja kuten videolta näkee me treenattiin tänään myöskin hieman viestiä. Netta on lupautunut mun vakkari kakkosohjaajaksi ja tänään päästiin ekaa kertaa kokeilemaan miten pilkullinen irtoaa Netan luokse ja tottakai myös se että miten sieltä tullaan takaisin. Jostain kumman syystä Netan luota mun luokse onkin pilkulliselle hankalampi ja saattaa esimerkiksi juosta matkan hieman rauhallisemmin tai vilkuilla sivuille. Joka kerta kuitenkin juoksi perille asti oli suunta mikä tahansa, joten mitään hätää meillä ei ole. Nyt vielä kun saadaan vaan siirrettyä itsemme metsään ja muualle hankalakulkuisempaan ja huonommalla näkyvyydellä varustettuun paikkaan niin kohtahan me ollaan jo viestin jäljestysosuutta vaille kisavalmiita. Vapiskaa muut kisaajat, ensi kesästä eteenpäin nämä kaksi koiraa kahmivat mitalit teidän nenien edestä!

häh kuka mitä missä?

Hyvää viikonloppua

Hehe onpa hauskaa..

Petsiessä on nyt ihan lähiaikoina käyty kiivaasti taistelua siitä tarvitseeko koiranomistaja huumorintajua. Esimerkiksi juuri dalmatiankoiria mainostetaan hyvinkin usein huumorintajuisten ihmisten koirina. Mitä se huumorintaju sitten oikein tarkoittaa ja tarvitaanko sitä oikeasti?

Minä itse henkilökohtaisesti miellän dallut erittäin huumorimielisiksi eläimiksi ja voin todellakin myydä dallua ihmisille koirana joka vaatii omistajaltaan rutkasti huumorintajua. Sanotaan että koira ei omaa huumorintajua, mutta en mä tiedä miksi sitä sitten pitäisi kutsua. Kyllä mä itse ainakin miellän Mersun aamuiset pusuhepuliherätykset ja sen kun se raahaa mun kengän mulle että lähdetään lenkille niin jonkin asteiseksi huumorintajuksi. Nokkeluus voisi olla parempi termi mutta sellaista huumorimielellä tekemistä se kuitenkin on. Ja jos mä en omistajana omistais yhtään huumorintajua niin tulisin varmaan hulluksi tuon eläimen kanssa kun mun olkkarin matolta löytyy kenkiä ja aamuisin saan vuorautua peiton alle mikäli haluan välttyä kuolaisilta aamupusuilta.

Toinen asia missä huumorintajua mun mielestä tarvitaan ihan arjen ulkopuolellakin on harrastukset. Mun mielestä rodut voi ihan puhtaasti jakaa tosikkoihin ja 'tehdäänjotainsinnepäin' koiriin. Esimerkiksi suuriosa paimenista tekee kaikkensa miellyttääkseen omistajaansa ja tekeminen on usein jonkin asteista pilkun viilausta niin koiran kuin ohjaajankin toimesta. Kun sitten taas vertaa näihin multakin löytyviin idioottikoiriin, joiden kanssa se harrastaminen pitää todellakin tehdä suuren ilon ja jotainsinnepäin -asenteen kautta.  Tottakai osaava ohjaaja voi saada dallustakin TOKO-koiran erikoisvoittajaluokkaan asti ja huono ohjaaja ei pääse bordercollien kanssa rally-tokon alokasluokkaa pidemmälle, mutta jos lähdetään yleistämään niin dallun kanssa ei välttämättä edes kannata lähteä hakemaan niitä kultamitalleja, vaan harrastaminen on järkevämpää pitää sellaisena yhteisenä hauskanpitona. Tottakai tavotteita saa ja pitää olla, mutta mikäli oikeasti haluaa sinne TOKOn erikoisvoittajaluokkaan tai voittaa agilityssä mm-kultaa niin silloin kannattaa ehkä miettiä rotuvalintaa siltäkin kantilta.

Kolmas asia mikä liittyy niin normaalin arkeen kuin harrastuksiinkin on palkkaus. Mikäli puhutaan koirasta joka ei omaa miellyttämisenhalua omistaja saa todellakin käyttää mielikuvitusta ja heittäytyä naurunalaiseksi saadakseen koiran tekemään halutut asiat. Se motivaatio siihen tekemiseen kun ei kaikilla koirilla synny ihan itsekseen tai pelkän lelun/namin voimalla. Jos tälläisen ei miellyttämishaluisen koiran omistajalle ei ole yhtään huumorintajua niin luuleeko joku oikeasti että hän syyttä surutta rupeaa kierimään koiran kanssa hallin lattialla tai heiluu ja ääntelee typerästi ties missä tilanteessa. Mä sanoisin että ei. Kyllä se on se tietty huumorintaju ja huumori pelkälteenkin mikä auttaa hyvin paljonkin erilaisten koirien kanssa elämistä. Tiettyjen rotujen kanssa sitä huumoria tarvitaan enemmän toisten vähemmän. Enkä nyt sano etteikö paimenten kanssa huumorintajua tarvittaisiin, se nyt vaan on ehkä hieman erilaista huumorintajua kuin mitä näiden "idioottikoirien" kanssa.

Ja ihan vaan koska joku tulee kohta kumoamaan mun kaikki väitteet ja sanoo ettei mitään huumorintajua ole olemassakaan niin kumoan väitteeni ensin itse. 

A) Kyllä koiran "hauskat" tavat ja temput eivät välttämättä ole huumoria vaikka itse ne siksi miellänkin. Tästä ei ole todistusaineistoa, enkä täten voi millään tavalla teoreettisesti todistaa koirieni ymmärtävän huumoria.

B) Koiran kanssa ei välttämättä tarvitse harrastaa yhtään mitään, jolloin voit suoraan skipata väitteeni kaksi.

C) Kyllä koiran voi periaatteessa kouluttaa pelkällä vahvalla auktoriteetilla ja tiukalla kurilla, jolloin omistajan ei tarvitse heittäytyä pelleksi saadakseen koiran tottelemaan. Eriasia on kuitenkin se että kuinka monelta ihmiseltä oikeasti löytyy tarpeeksi suuri auktoriteetti saadakseen koiran toimimaan kun ajatus.

Joka tapauksessa tahdon nyt toivottaa kaikille lukijoille oikein huumoririkasta viikonloppua (ja eilistä itsenäisyyspäivää)! Pitäkäähän hauskaa, niin me ainakin ajateltiin tehdä.