Meidän talo tulvii hiekkaa

Aivot selkeesti jääny bloggaustauolle kun en oo muistanu tulla mitään kirjottelemaan. Hups, noh.. Yritän parantaa tapani!

Betty tosiaan lähti viime viikolla kasvattajan luokse miehiin, kun meikäläinen jäi kotiin jänskäämään. Sain onneks ryöstettyä kaverin ulkomaanmatkan takia yhden belgialaisen tänne Biitin ja mun seuraks. Riesasta ja Biitistä on tullut tosi hyvät kaverit. Ensikohtaaminen näillä kahdella oli vähän semmonen ou nou noi varmaan vihaa toisiaan, mutta nyt kun ne on joutuneet toisiaan kattelemaan enempikin niin taitaa ne toisistaan tykätä. Ei ne varmaan muuten samaa petiä suostuis jakamaan. 

Viikonlopun hakutreenejä lukuunottamatta me ei olla tehty yhtikäs mitään. Okei vähän odotustreenejä, niin istuen kuin maatenkin. Mutta ne nyt tulee meillä ihan normi arkielämässä, odotetaan ruokakippoa, odotetaan että ovi aukeaa, odotetaan että päästään puistoon jne..

Me ollaan vaan löhöilty kotona, koirat on juosseet puistossa ja hihnalenkkejäkin on tullut tehtyä. Vähän epäilin että mitä on lenkkeily yhden "JEEJEEIHANAAKATOTUOLLAMENEEORAVA" pennun ja yhden teinin kanssa, mutta hyvin sujuu! Biitti ottaa mallia vanhemmasta ja viisaamasta normikävelyssä ja Riesakin ohittaa oikein kivasti kun kaveriakaan ei paljon vastaantulijat kiinnosta. Kyllä mä silti tykkään ehkä enemmän siitä yksi pieni ja yksi iso asetelmasta, mutta tämmönen väliaikaratkasu on ihan jees.

Tänään sitten vapaapäivän kunniaks aattelin että väsytetään noi elukat nyt sit kunnolla, niin selvitään loppuviikostakin yhtä kivasti. Siispä viestiä kaverille ja porukalla metsään. Menossa mukana olivat siis Biitti, Riesa, Vixi ja Diana. Melko belgivoittoista, mutta hyvin pärjäs riiseni porukassa mukana. Käytiin me samalla reissulla vähän jotain pientä treenaamassakin ja töissä sovittamassa riisenille takkia kun toisesta tuleepi kalju viikon päästä. Vielä ei kuitenkaan tarttunut takkia matkaan.

En muuten varmaan maininnut vielä että hommasin Biitille ihka ensimmäiset vetovaljaat! Ihan näin alkuun siis vaan totutellaan valjaisiin ja pieneen paineen tunteeseen, siihen että mä tulen takana. Kasvatetaan nälkää ihan lyhkäsillä pikku spurteilla ja tehdään hommasta ihan superkiva juttu! Noi valjaat on tuolle pienet varmaan jo kuukaudessa, mutta se riittänee meille siihen että saadaan koiraa vähän sytyteltyä lajille. Sitten jäädään hinkkaamaan suuntia ja pysähtymistä, Mietitään sit ens vuonna uudestaan sitä varsinaista vetämistä.

Hetki on kaunis ja missä sä oot siellä se on

Pentu on kotiutunut todella kivasti. Betty otti uuden tulokkaan vastaan loistavasti. Joku noissa parrakkaissa on mistä Betty tykkää, se nimittäin jopa leikkii Biitin kanssa mitä se ei yleensä isojen koirien kanssa tee. Ei se Mersunkaan kanssa leikkinyt kun ehkä joskus ja jouluna. Biitin kanssa se oikeasti saattaa rällästää menemään kunnolla koirapuistossa ja painikin onnistuu suuresta kokoerosta huolimatta näiltä kavereilta. 

Vajaa viikko on pyörähtänyt tällä kokoonpanolla ja joka päivä mä oon vaan tyytyväisempi ja tyytyväisempi valintaani. Biitti on kyllä just niin mun käteen sopiva elukka. Tuommonen ilonen häslä. Kämppäkaverin hermoja ehkä vähän koetellaan kun pentu käy vähän väliä tuuppaamassa kuonoa koneen näppäimistölle ja kantelee eteisestä milloin Aleksin kenkää, milloin nahkarukkasia. Osaa se kyllä onneks omillakin leluilla leikkiä ja luopuu kyllä kielletyistä esineistä ihan nätisti. 

Ekan viikon aikana ollaan keretty toihuilemaan jo kaikenlaista. Ollaan käyty ihmettelemässä maailman menoa, kuljettu junalla, oltu töissä, riekuttu koirakavereiden kanssa, käyty mätsäreissä ja treenailtu niin jäljen kun tottiksenkin alkeita. Sivulletulo on jo todella hyvällä mallilla, samoin eteentulo. Istu, maahan ja seiso käskyt menee jo pienillä käsimerkeillä. Jäljellä nenätyöskentely on hyvää ja idea alkaa aueta penskalle pikkuhiljaa, tekemistä on vielä kuitenkin paljon varsinkin vireenhallinnan kanssa, toistaiseksi tuppaa olemaan vähän liiankin hauskaa. Toisaalta onhan se kiva että toinen oikeasti tykkää siitä mitä me tehdään! 

Huomenna olis tarkoitus käydä Vantaalla ihmettemässä pilkkuotuksia ja illasta sitten suunnataan Tampereelle lomailemaan. Taino lomailemaan ja lomailemaan.. Lauantaille on ainakin suunniteltu monenmoista treenailua, mutta eiköhän me nukkuakin ehditä. :)

Koirakavereita ja kaverikoiria

©Laura Niska

Koska kaikkien todennäköisyyksien mukaan mun pitäis olla jo masentunut ja erakoitunut kotisohvalleni, päätin tällä viikolla sosialisoitua ihan kunnolla. Koirien kautta tottakai, kuinkas muutenkaan!

Meillä oli maanantaina Bettyn kanssa seuran aksatreenit. Tiistaina Mersun tokotreenit, Keskiviikkona Tasapainoa!-kehonhallintakurssi, Torstaina itsenäisesti treenailua kera erään nahkacollien ja tervueläimen, sekä illasta siskon ja Madden treenien kuvailua ja hieman tallikoirailua, Perjantaina lisää talleilua ja Niinun treenit. Tänään sitten koiramiittailua viikissä hieman isommalla porukalla.

Koirat on siis päässyt rälläämään ja treenamaan ihan kunnolla tällä viikolla. Eikä Mersun ihmissosiaalisuusongelmaakaan ole unohdettu vaan sitä treenataan samalla kokoajan. Minkä suhteen tänään tapahtuikin jotain ihan käsittämätöntä. Mersu otti nimittäin miitissä ihmisiin ihan ennen näkemättömän paljon kontaktia!  Kerjäsi nameja ja rapsutuksia, kerran jopa hyppäsi Lauraa vasten namien toivossa. Siis meidän Mersu joka normaalisti kuikuilee takavasemmalta ja pysyttelee kaukana tuntemattomista. Vissiin on nyt sit tähtien ja kuun asento ollut just eikä melkein oikein, ken tietää. Toivottavasti kuitenkin saadaan jatkossakin nähdä tälläistä sosiaalimersua.

©Laura Niska

©Laura Niska

Sen lisäksi että koirat on saaneet tavata koirakavereita ne ovat saaneet toimia jonkin asteisina kaverikoirina molemmat tällä viikolla. Me kun liikutaan julkisilla niin melkein joka reissulla joku yksinäinen mummo tai pieni lapsi tulee kysymään saako silittää. Ja kyllähän meikäläisen koiria saa, mikäli itsellä nyt ei vaan ole kauhea kiire tai tilanne muuten hankala. Betty onkin tällä viikolla hurmannut ennätyksellisen määrän kanssamatkustajia ja piristänyt muunmuassa yhden erityislapsen päivää hirmuisesti. Mersu ei ongelmansa kanssa ehkä ole niin ihanteellinen kaverikoira, mutta jostain syystä junassa viereen tai vastapäätä istuvat ovat useimmiten kelpuutettua rapsutteluväkeä ja tänäänkin pilkullinen melkein makasi vastapäätä istuvan miehen sylissä silmät puoliummessa nauttien rapsutuksista. 

Missä on meidän onni?

Mun oli alunperin tarkoitus koota sunnuntaina koko viikosta yksi postaus, mutta koska asiat harvemmin menee suunnitellusti kirjoittelen jo nyt. Joka tapauksessa viime lauantaina tuli pilkullisella 9 kk täyteen ja kuten sivusta löytyvästä kalenterista voitte päätellä junnuluokka oli tarkoitus korkata jo heti tulevana viikonloppuna. Mutkia tuli kuitenkin matkaan jälleen kerran, joten taitaa junnuluokan korkkaus siirtyä. Aloitetaan kuitenkin alkuviikon tapahtumista ja keskitytään huonoihin uutisiin vähän alempana.

Maanantaina käytiin Leppävaarassa moikkaamassa ensimmäistä Mersu projektiin avuksi tarjoutunutta henkilöä, Lauraa ja tämän Vilma labbista. Käytiin puistossa ja Mersu joutui kopeloitavaksi. Tosi nätisti pilkullinen kyllä antoi kopeloida kun oli saanut ensin jonkin aikaa seurailla Lauraa etäämmältä. Täytyy siis tulevaisuuden näyttelyihin suunnata aina hyvissä ajoin ja antaa Mersun tarkkaila tuomaria ennen kopeloitavaksi joutumista, sillä siitä selkeästi oli apua ainakin tällä kertaa.

Reilu tunnin puistoilun jälkeen alkoi omat jalat ja Mersun tassutkin palella niin lähdettiin pilkullisen kanssa kävelemään kohti kiloa. Mä pääsin auttelemaan siskoa tallitöissä ja Mersu sai pitkästä aikaa hengailla tallilla ja painia Madden kanssa. Pilkullinen käyttäytyi talleilla tosi nätisti niinkuin ennenkin. Hevoset sai olla rauhassa eikä niitä pelättykään enää yhtään. Muutamalle ihmiselle pöhistiin, kun tulivat yllättäen karsinasta tai nurkan takaa, mutta muuten otti ihmisetkin vastaan ihan nätisti. Ihan kelpo tallikoira tuo siis on.

Tiistaina vuorossa olikin sitten kaupunkireissu. Pilkullinen pääsi taas hihnanpäähän kun suunnattiin Helsingin keskustaan seurana tälläkertaa Miranda ja Eka sekä tottakai Netta ja Riesa. Tavattiin rautatieasemalla ja suunnattiin siitä sitten Kamppiin. Tarkoituksena lähinnä nyt vaan pyöriä koirien kanssa hälyssä ja treenata jotain pientä. Ja koska Netalla oli kamera mukana pitihän sitä todistusaineistoakin ottaa. Miranda pääsi myös kopeloimaan Mersua, mikä sujui yhtä kivasti kuin maanantainakin. Hyvillä mielin ja ennenkaikkea toiveikkaana odotan siis projektin jatkoa ja tuloksia.

Koska pennut otti kampissa olevan hälyn vastaan oikein kivasti, eikä kukaan stressaillut yhtään saatiin treenattua jopa vähän odotettua enemmän. Tehtiin muunmuassa Riesan ja Mersun kanssa 2 minuutin paikkamakuu. Molemmat pysy ihan superkivasti paikallaan vaikka meidän ja koirien välistä meni muutamat lastenrattaat ja erilaisia ihmisiä. Ihastelijoitakin saatiin kun pennut niiiiin nätisti pysyivät paikallaan. Ja jotta varmasti kukaan ei voisi sanoa että me ei treenata niin viideksi suunnattiin siitä sitten Hyvinkäälle tokotreeneihin, jossa molemmat teinit oli ihan ylipätevinä! Tehtiin seuruuta 90 asteen käännöksillä ja suoraan, ruutua, luoksetuloa ja jäävistä maahan ja seiso. Käskyjen nopeutta pitää meidän ainakin treenata, mutta muuten meni enemmän kuin hyvin. Miten toi pilkullinen onkin aina niin pätevänä tuolla ohjatuissa. Vaihtaako joku mun koiran välissä tai jotain?

Mahanhan ei tässä liikkeessä ole tarkoitus osua maahan, eihän?

Keskiviikkona oli tarkoitus myöskin suunnata kamppiin  häiriötreenailemaan ja kopeloitavaksi, mutta jäikin se reissu välistä. Nimittäin sekä seuralainen että minä ja Mersu oltiin kipeitä. Ite heräsin neljältä aamulta oksentaan ja aamulenkillä teki mieli itkeä kun huomasin että pilkullinen kulkee todella huonosti konkaten kolmella jalalla. Mitään hajua ei oo mistä tommonen yön aikana ilmestyny jalkavamma olis voinut tulla kun tiistai iltana oli kuitenkin ihan normaali. Keskiviikko maattiin siis pilkullisen kanssa molemmat koko päivä. Toivoen kokoajan että kyseessä olisi vaan joku pieni venähdys. Vielä illalla nukkumaan mennessä olo oli toiveikas sillä jo päivän sisällä tapahtunut parannus oli valtava vaikka kyllä koira vielä epäpuhtaasti liikkuikin.
Tänään aamulla kuitenkin totuus iski silmille. Jotain on vialla. Liike oli ehkä inan parempi kuin eilen, mutta varsinkin hitaassa ravissa ontuminen on todella selkeää. Soitin eläinlääkärille ja kyselin vähän mielipidettä että mitä kannattaisi tehdä. Saatiin ohjeeksi pitää totaalilevossa ja tarkkailla. Jos ei viikonloppuun mennessä oo liike puhdas niin maanantaina lääkäriin. Jos tulee yhtään takapakkia niin sitten pitää mennä lääkäriin jo aiemmin. Nyt siis ei auta muutakun pitää peukut pystyssä ja toivoa että mistään vakavammasta ei ole kyse.

Tilannetta hankaloittaa entisestään meidän Jyväskylän reissu. Meillä kun olis huomenna lähtö Jyväskylään ja lauantaina pitäis olla jo kehässä. Noh kuten varmaan arvaatte me ei kyllä kehässä lauantaina olla ellei jotain ihmeparantumista tapahdu. Jyväskylään kuitenkin lähdetään kun on matkat ja majotukset hoidettu ja sunnuntaina pitää Bettyn kanssa olla kehässä. Täytyy vaan selvittää Jyväskylän eläinlääkärit ja vaikka kannella tota pilkullista tarvittaessa ettei nyt joutuis yhtään ylimäärästä liikkumaan. Lauantaita täytyy vähän miettiä että miten toteutetaan. Tuleeko Mersu näyttelypaikalle häkkiin nukkumaan, vai jääkö majoituspaikkaan.

Nyt ei siis auta muu kuin toivoa parasta ja kirota tätä meidän ainaista huonoa tuuria tän eläimen kanssa. No josko tää täydellisen huonotuurinen ensimmäinen elinvuosi pilkullisen kanssa sitten takais onnellisen pitkän loppu elämän?

Haluatko sinä auttaa?

Hei te kaikki minulle tutut lukijat, täysin tuntemattomat ja immeiset jota me ei olle livenä vielä nähty. Nyt kaivattaisiin teidän apuanne! Kuten varmaan tiesitte Mersu on luonteeltaan melkoisen pidättyväinen yksilö eikä todellakaan nauti vieraiden kosketuksesta. Se ei vapaaehtoisesti ota vieraisiin juuri ollenkaan kontaktia ja saattaa jonkun mielestä olla jopa puhtaasti arkakin. Olen kuitenkin päättänyt tarttua härkää sarvista ja ainakin yrittää saada tuon koiran sietokykyä vieraita kohtaan paremmaksi. Sillä mä yhäkin jaksan uskoa, että jos me tarpeeksi paljon jaksetaan nähdä vaivaa koira pääsee peloistaan eroon. Mersun "arkuus" on kun vähän erilaista. Se on perusluonteeltaan oikein reipas ja rohkea, mutta tietyt tilanteet vaan ovat sille normaalia hankalampia.

Lähestyn ongelmaa kolmelta eri kantilta:

A. Miten koira suhtautuu ihmismassoihin?
B. Miten se suhtautuu siihen kohdistuvaan huomioon ja kosketuksiin?
C. Miten se suhtautuu ihmisiin jotka eivät sitä huomioi?

Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä että tulemme jatkossa tekemään kolmenlaisia harjoituksia, pikkuhiljaa vaikeuttaen. Kohta A. on meidän pienin murheemme. Mersu kulkee kaupungilla mukana ongelmitta jalan vieressä ja matkustaa metrossa ja junassa nätisti. Se ei kuitenkaan ole niin rento kuin haluaisin ja  se ottaa liikaa häiriötä ympäröivistä ihmisistä. Tästä edespäin pyrin siis käymään vähintään kerran viikossa Mersun kanssa jonkinlaisessa ihmishälyssä. Luultavimmin Helsingin keskusta tulee olemaan ykköstreenipaikkamme, mutta pyrimme käymään mahdollisimman monissa eri paikoissa ja erilaisessa häiriössä. Tämän osion treenit voimme hoitaa yksinkin, mutta parhainta olisi jos saisin ainakin välillä mukaan jonkun (Mersulle tutun) koirakon, joka on tottunut hälyyn ja osaa varmasti ottaa rauhassa. Tai jos joku haluaa ihan vaan vaikka tulla kahviseuraksi niin sekin sopii enemmän kuin hyvin.

B. Osioon kaipaamme ehdottomasti eniten apua. Tarvitsen siis kaikki tuntemattomat ja puolitutut kopeloimaan tuota koiraa minun ohjeideni mukaisesti. Ihmisestä riippuen nämä harjoituikset voivat kestää parista minuutista pariin tuntiin. Kenenkään ei kuitenkaan parin minuutin takia tänne tarvitse tulla vaan voidaan käydä samalla lenkillä, treenata jotakin tai viedä koiria riehumaan jonnekin. Tai sitten vaihtoehtoisesti voidaan sopia tapaaminen jonkun tapahtuman yhteyteen, ihan miten sinulle sopii.

Ihmiset jotka eivät Mersua huomioi, ovat pilkulliselle käytännössä yhdentekeviä. Haluaisin kuitenkin vahvistaa sitä että tuo uskaltaisi mennä moikkaamaan vieraita rohkeammin. Eli harjoituksissa C. lähdemme lisäämään koiran luontaista uteliaisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa yhdessä lenkkeilyä ja oleskelua, niin että aina kun Mersu vapaaehtoisesti ilmaan minkään näköistä painostusta ottaa vieraaseen kontaktia se saa tältä palkan. Koiran ehdoilla sitten pikkuhiljaa nostetaan kriteereitä mistä sen palkan saakaan. Tarkoituksena ei ole saada koirasta kaikkien syliin hyppivää pusukonetta, vaan yksinkertaisesti saada koira luottamaan itseensä ja muihin ihmisiin enemmän.

Me pyydetään Mersun kanssa kauniisti ja toivotaan että mahdollisimman moni on kiinnostunut auttamaan. Pääsääntöisestihän me heilutaan Järvenpäässä, mutta liikutaan Helsinki-Espoo-Hyvinkää välillä paljonkin ja silloin tällöin myös Tampereen suunnalla. Ja onhan meillä tulossa toi Jyväskylän keikkakin, joten kaikki kynnelle kykenevät ottakaanhan yhteyttä! Ja mikäli nyt käy niin hassusti että olisit kiinnostunut auttamaan, mutta asustelet jossain aivan julmetun kaukana niin hihkaise silti, ties vaikka eksyttäisiin joskus sinnekin suunnille.