keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Ei oo meidän elämää helpoks tehty

Fyssarikäynniltä ei kuvia muistettu ottaa, joten kuvituskuvat hausjärveltä saa kelvata.

Pari viikkoa takaperin pistin viestiä meidän vakkari fyssarille. Mersu oli alkanut vältellä maahanmenoja ja pari kertaa kieltäytyi peruuttamastakin, vaikka normaalisti se on tolle koiralle semmonen jeewausuperkivaa-juttu. Hälytyskellot alkoi soida päässä ja palasi toi Jyväskylä KV:ta edeltänyt ontumakin mieleen. Saatiin onneksi nopeasti aika ja pääs pilkullinen tutkittavaksi.

Niimpä Maria kurvaili pihaan viime perjantaina siinä yhdentoista kieppeillä. Katsottiin liikkeet ensin läpi ulkona ja siirryttiin sitten sisälle tutkimaan koiraa tarkemmin. Aloitettiin etuosasta. Jännittyi lievästi molempien etujalkojen kyynärnivelen koukistuksiin ja pientä lihaskireyttä löytyi molempien etujalkojen olkaniveltä tukevien lavan alueen lihaksista. Rintarangan alkuosassa pientä nikamajoustojen jähmeyttä. Ei kuitenkaan mitään mikä selittäisi ontuman tai muutokset käytöksessä.

Katsottiin loppu koira läpi. Lannerangassa lievää lihasperäistä aristusta rangan vasemmalla puolella. Takaosa erittäin hyvässä kunnossa. Mitään moitittavaa ei siis löytynyt. Tavallisia pieniä kireyksiä vaan. Pitäis vissiin olla iloinen, vaan kas kummaa enpäs olekaan.


Syytä käytöksessä tapahtuneisiin muutoksiin tai ontumaan ei siis löytynyt lihaksista tai pehmytkudoksista. Jumit ja jäykkyydet oli niin pieniä, että niistä on turha huolestua yhtään, eikä ne myöskään selitä yhtään mitään. Saatiinkin tästä syystä totaali hyppykielto luustokuviin asti ja suositus kuvata koko koira kirsusta hännänpäähän vuoden iässä. Nyt kun on vakavasti syytä epäillä että syy ontumiseen ja käytösmuutoksiin löytyy luustosta. Ja se että koira luuston takia ontuu tarkoittaa jo hieman isompaa ongelmaa.

Etukäteen stressailu ei auta yhtään, mutta mikäli nyt niin käy että luustokuvista jotain huolestuttavaa löytyy niin täytyy noita harrastusjuttuja sitten katsella uudelleen. Nyt tärkeintä on vaan pitää koira erinomaisessa lihaskunnossa. Eli uimassa käydään niin usein kun pystytään, vapaana juoksutusta vähintään kolme kertaa viikossa ja vetojuttuja alotellaan canicrossaamalla pikkuhiljaa nyt kun pilkullisella on ammattilaisen kanssa sovitetut valjaat. Mahdollisimman monipuolista liikuntaa siis, vältellen kuitenkin turhaa hyppimistä ja toispuoleisia juttuja. Vapaana saa rellestää ja hyppiä, minkä tahtoo mutta provosoitu hyppyyttäminen ehdottomasti kielletty. 

Kehonhallintaahan me treenaillaan jo ihan kurssillakin joka toinen viikko, mutta miellään jos sulla on heittää jotain vinkkejä miten monipuolistaa koiran saamaa liikuntaa tai erilaisia lihastreeni, venyttely yms neuvoja niin mielellään otamme vastaan!


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Ja arvonnan voittaja on....

Pahoittelen reilu viikon hiljaiseloa. Ollut nyt monenmoista epäonnea matkassa vähän kaikilla perheenjäsenillä ja itellä ei oikein tahdo voimat riittää tänne kirjotella. Mutta juttua on tulossa perjantain fyssarikäynnistä, kuvasaastetta studiokuvauksista ja onpas mulla teille pikkunen salaisuuskin kerrottavana.


Pakko oli kuitenkin tulla sen verran kirjottelemaan kun lupasin tuon arvonnan tänään suorittaa. Ja niinhän me se suorittettiinkin valvovan silmän alla. Arpaonni suosi tänään nimimerkkiä Sk! Onnea paljon voittajalle. Sähköpostia on voittajalle laitettu ja paketti lähtee pikapuoliin postiin. Kiitos paljon kaikille osallistujille. Paljon tuli kivoja kysymyksiä ja kommentteja. Ulkoasuun onkin tulossa muutosta teidän toiveiden mukaan. Eli pikkasen lisää väriä ja pikku fixailuja. Nyt meikä lähtee kuitenkin nukkumaan ja huomenna taas sairaalaan. Kalenterissa siis hieman virheellistä tietoa, meikäläistä ei huomisen epiksistä löydä valitettavasti.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Ja niin siitä pienestä pallosta kasvoi oikea koira


Nyt kun Bettyä voi jo pikku hiljaa alkaa pitään jo ihan aikuisena koirana, onhan tuo nyt jo 2kk vaille kaksi vuotias. Ajattelin koota teille pientä kasvutarinaa. Yläpuolella fyysinen kasvu 5 viikkoisesta pallerosta tähän päivään. Bettyä hankkiessani en ymmärtänyt koirien rakenteesta hölkäsen pöläystä. Kasvattaja sanoi että se on lupaava, mutten ymmärtänyt vielä silloin millä mittapuulla. näkeehän nuo suurimmat virheet jo tuosta 5 viikkois kuvastakin. Eli mitään näyttelyvoittajaa tuskin kasvattajakaan havitteli tästä pennusta. Tämä pentu oli lupaava ihan toisella tapaa.

Betty oli nimittäin ensimmäinen sen romanialaistuonti isän pentue ja toi mukanaan suomeen ihan uutta verta. Tästä syystä odotukset tämän pienen narttupennun suhteen olivat kovat. Siitä haaveiltiin suvun jatkajaa. Yhdistelmä antoi toivoa myös hyvää luonnetta ja terveyttä, joten sormet syyhyten lähdetiin kasvattajan kanssa seuraamaan pienen pennun kasvua. 


Ensimmäisinä kuukausina kun Betty asui luonani se oli mitä helpoin koira. Todellinen jääräpää, mutta se oppi asiat nopeasti ja tykkäsi tehdä asioita kanssani. Se oli minulla vapaana aina puolen vuoden ikään asti melkein kaikki lenkit. Tuli luokse ensimmäisestä käskystä ja toimi muutenkin kuin unelma. Ongelmat alkoivatkin sitten sen maagisen puolen vuoden iän jälkeen, kun pikkupennusta tuli teini.

Kuin sormia napsauttamalla se unohti kaiken oppimansa. Ei tullut enää käskystä luokse, veti hihnassa, alkoi äristä vastaantulijoille ja mikä ärsyttävintä se protestoi useimmiten kusemalla. Joskus noin kahdeksan kuukauden iässä se kusi sänkyyni lähes päivittäin. Alkoi sanaton valtataistelu. Välillä musta tuntui että en pärjännyt tolle pienelle koiralle ollenkaan. Että mä olen ihan älyttömän huono koiran omistaja kun häviän tuollaiselle pari kiloiselle rääpäleelle. Jostain sitä uskoa ja tahtoa sitten kuitenkin kaivettiin. Mä halusin voittaa tän sodan.

Lisäsin liikuntamäärää todella reilusti. Lenkkeilimme vähintään 10km joka ikinen päivä. Vaihdellen niin kävellen kuin juostenkin, hihnassa tai vapaana. Aloin vaatia koiralta enemmän. En sallinut enää yhtään hihnassa vetämistä. Välillä saatoimme seistä vesisateessa puolisenkin tuntia kun koira kiskoi kotiinpäin minkä kerkesi. Mutta minä en luovuttanut. Liikkeelle lähdettiin vasta kun koira luovutti, tuli viereeni rauhallisesti ja katsoi silmiin. Ruoan sai vasta kun istui ja odotti lupaa. Yksinolot joutui olemaan keittiössä ja sisällä leikkiminen kiellettiin kokonaan. Opeteltiin asioista luopumista ja rauhoittumista.

Pikkuhiljaa koira alkoi taas toimia. Aikaa ja paljon treeniähän toi vaati ja vasta puolitoista vuotiaana toi oli mulla hallussa niin hyvin kuin halusin. Se ei enää yrittänyt uhmata asemaani ja uskoi ensimmäisellä käskyllä. Bettyn kanssa ongelmana on kuitenkin se että se vaatii jatkuvaa käskyjen ylläpitoa ja kun sille ykköspalkka on vapaana juokseminen täytyy tuota harrastaa säännöllisesti. Muuten on turha huudella tota luokse, ei se tule kun se on "palkan" saanut. Nyt kun Mersu on mukana kuvioissa niin oon taas lipsunut ton pienemmän kanssa asioista ihan hirveästi. Hyväksyn luoksetulot toisella tai kolmannella käskyllä, en puutu hihnassa vetämiseen tarpeeksi ja joskus saatan antaa ruokakiponkin ilman odottamista. 

Tätä tekstiä kirjoittaessani päätinkin että nyt alkaa taas Bettyn kanssa natsikuri. Mä tiedän että toi on hieno ja toimiva koira tilanteessa kuin tilanteessa, mutta koska se on pieni ja voi tarvittaessa vaikka napata syliin sitä tulee lepsuiltua ihan huolella. Vaihteluksi Mersu-projektille etsinkin nyt pieniä ja isoja kavereita Bettylle. Vaikka me käydäänkin säännöllisesti agility treeneissä ja omatoimisesti harrastetaan Rally-tokoa ja vetojuttuja niin mä kaipaan lisää yksilöllistä aikaa tän pikku eläimen kanssa. Betty on mahtava olento ja se todellakin ansaitsee enemmän kuin mitä se nyt saa.


Harrastaminenhan me alotettiin pikku tirriäisen kanssa silloin pahimpaan teiniperseily aikaan. Mistä oli varmasti myös ihan hurjasti apua. Yhdessä tekeminen paransi mun ja koiran välistä suhdetta ja meillä oli oikeasti kivaakin, vaikka arki osaskin olla yhtä hel**ttiä välillä. Harrastuksissa kasvu ja edistys tapahtui oikeastaan samaa tahtia kuin arkikin alkoi parantua. Agilityharrastelua on takana nyt vuosi ja 2kk. Keppejä vaille ollaan kisavalmiita. Tokoa ajattelin aloitella ihan tosissaan tuon kanssa ja rally-tokosta pitää jossain vaiheessa kyllä hakea vähintään se RTK1. Ja saakeli kyllä me sinne BH-kokeeseen mennään tonkin kanssa. Mä lupaan!

Tällä hetkellä mulla on käsissä siis oikein kivaksi kasvanut ja kehittynyt pieni pinserityttö. Luonteen puutteesta ei voi valittaa ja sitä mun kaipaamaa sähkäkkyyttä löytyy. Vaikka Betty olikin ihan kamala teini se on silti mun mielestä erittäin hieno koira. Mä tykkään sen luonteesta kaikessa kusipäisyydessään ihan älyttömästi. Se on terve ja vaikka sillä on ulkonäöllisesti isojakin virheitä se on kuitenkin rotuisekseen tunnistettavissa ja omaan silmään kaunis. Yksi ja ainoa oikea Betty <3

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Vastauksia vastauksia!

Kysymyksiä on tullut tähän mennessä jo todella paljon joten ensimmäinen kysymyspostaus olkaa hyvät!



Miksi otit juuri ne rodut mitkä omistat? Miksi juuri se yksilö pentueesta? 

Aivan ensimmäinen koiranihan oli kääpiösnautseri Luna. Sen valintaan en kuitenkaan itse saanut juuri vaikuttaa. Vaan koira tuli mulle kun ilmotin äidille haluavani oman koiran. Lupa tuli, mutta ehtona että se on pieni ja sillä on parta. Noh näitä nyt ei montaa ollut. Ja itseasiassa mitä pidemmälle koiran hankinnassa päästiin niin lopulta äidin kriteerit muuttuivat jopa niin pitkälle että hän valitsee rodun ja yksilön. Niin tuli Luna. Ja kappas kummaa äidin valitsemasta koirasta kasvoi pala palalta äidin koira ja siellähän se nyt on tälläkin hetkellä vaikka papereilla mun koira onkin.

Pakko myöntää että molemmat kotona asuvat ovat ikäänkuin "vahingossa" valittuja. Ennen Bettyn saapumista taloon oli hakusessa kääpiösnautserin kaltainen, mutta vieläkin sähäkämpi ja aktiivisempi. Helppo turkkinen pieni koira. Mulle oli itseasiassa jo varattuna sekarotuinen jackrusselin- ja brasilianterrierin mixi, mutta kun äidin ystävä soitti ja tarjosi mulle Bettyä niin sinne lensi se varaus. Tiesin entuudestaan jo Bettyn isän ja emän nähtyäni olin jo täysin myyty. Siinä se oli, mun koira. Betty oli siis pentueen ainut narttu ja nartun halusin ehdottomasti joten valinnan varaa ei varsinaisesti ollut. Joka tapauksessa Bettyn ottaminen oli elämäni parhaita valintoja.

Olen aina halunnut myös yhden "koiran kokoisen koiran". Ja koska toi kääpiöpinseri oli hurmannut mut rotuna ihan täysiä lähdin ison koiran paikan vapauduttua etsimään vähän isompaa samankaltaista rotua. Kriteereinä että sen kanssa voi harrastaa miltein mitä tahansa, lyhyt turkki, itsenäinen ja sellainen ei niin helppo luonne. Halusin nimenomaan haastaa itseni, ottamalla ei niin perinteisen harrastuskoiran ja yrittää päästä sen kanssa korkealle ilman kisapaineita. Dallu oli pyörinyt mielessä jo useamman vuoden, mutta unohtunut kokonaan yhdessä vaiheessa. Viime kesänä sitten festareilla kaveri heitti että hei meillä olis vielä pentueen kaunein narttu vailla sijotuskotia. Siinä vaiheessa ajattelin että nääh ei kiinnosta, mutta kun aloin taas lueskella rodusta ja miettiä enemmän niin saakeli.. Viestiä kasvattajalle ja viikon päästä katsomaan pentuja. Ainoa asia mikä dalmatiankoirissa mua epäilytti oli se rakastan kaikkia luonne. Kun menin katsomaan pentuja ensimmäisen kerran Mersu ei tullutkaan heti luokseni. Rapsuttelin siinä vielä jäljelle jääneitä poikia ja vasta jonkin ajan kuluttua tyttönenkin uskaltautui tulla moikkaamaan. Tällöin tiesin että tämä se on! Ja niin tuli Mersu meille. Ja sen sain minkä halusin. Pidättyväisen dallun.



Oletko koskaan harkinnut paimenta tai muuten yleisempää harrastusrotua? Jos kyllä, mitkä olivat niiden plussat ja miinukset?

Kyllä olen miettinyt. Yhdessä vaiheessa pallottelin pitkään mudin ja kelpien välillä. Ja muutamaa muuta paimenta on myös mietitty. Kun luen paimenkoirien rotukuvauksia, ne näyttävät teoriassa täydellisiltä koirilta minulle. Nehän ovat mitä pätevimpiä harrastuseläimiä, uskollisia omistajalleen ja aina valmiita töihin. Silloin kun mietin paimenta itselleni, olin täysin vakuuttunut sellaisen sopivuudesta itselleni. Aloin tutustua erilaisten paimenkoirien omistajiin ja viettää aikaa heidän kanssaan. Pikku hiljaa kuitenkin huomasin etteivät nämä koirat olleet minua varten.

Koirien kanssa harrastamisessa on hienointa mulle ehkä se kun onnistuu saavuttamaan jotain minkä eteen on tehty paljon töitä. Kun harrastaa koiran kanssa jolle jo pelkkä perusasennon oppiminen on lottovoitto ja pelkkä oikean vireen pilkahdus saa mut kiljumaan riemusta, sen ilon saa nimenomaan siitä. Luultavasti jos harrastaisin paimenen kanssa jolla on automaationa se hyvä vire ja tekemisenhalu mä luultavasti kyllästyisin melko nopeasti. Mä kun en saa sitä hyvän olon tunnetta menestymisestä vaan enemmänkin niistä pienistä vauva askelista siellä treenikentällä.

En kuitenkaan sano etten ikinä paimenta ota ja itseasiassa on mulla yks paimenkoirarotu jonka saatan jossain vaiheessa kelpuuttaa itselleni, nimittäin australiankarjakoira. Niissä vain on sitä jotain, idiotismia. Mutta aika näyttää. Toistaiseksi pidättäydyn kuitenkin näissä idioottikoirissa. Plussia ja miinuksia en osannut varsinaisesti listata, mutta ehkä tämä sepustus selvensi edes jotain.

Mitä muita rotuja olet ajatellut?

Mietittyä on tullut kyllä niin monia rotuja etten edes tiedä. Mutta vakavissani olen ajatellut edellä mainittujen paimenten lisäksi boxeria, newfoundlandinkoiraa, landseeria, siperianhuskya, dobermannia, ja staffordshirenbullterrieriä.

Hyvin erityyppisiä rotuja on siis mielessä pyöritelty. Ongelma onkin siinä että haluaisin harrastaa ja ihan kisatakin niin vetolajeissa, pk-puolella, agilityssä, tokossa ja vesipelastuksessa. Ei vaan ole rotua joka sopisi kriteereihini ja sen kanssa voisi tavoitteellisesti harrastaa kaikkia näitä lajeja. Olenkin siis tullut lopputulokseen että kääpiöpinseri on mun se the rotu ja niitä tulee olemaan aina. Niiden lisäksi tulevaisuuteen varmaan mahtuu suurin osa yllämainituista roduista. Ihanne tilanne olis että voittaisin lotossa ja asuisin jossain maalla. Mulla olis oma huskyvaljakko. Pari canicross ja viestikoirina toimivaa dalmatiankoiraa, landseer vepekoirana, dobermanni pk-koirana, australiankarjakoira tokokoirana ja sitten lauma kääpiöpinsereitä agilitykoirina. Harmi kyllä tähän tarvittais kolme kertaa pidemmät vuorokaudet ja se lottovoitto.



Mitkä ovat tavoitteet ja haaveet koiriesi kanssa?

Tavoiteena mulla on yksinkertaisesti kokea koirieni kanssa niin paljon kuin mahdollista. En aseta itselleni varsinaisia kisatavoitteita. Parhaamme tehdään ja niin pitkälle mennään kuin päästään, aika näyttää minne sitten lopulta päädytään. Jos nyt jotain haaveita pitää sanoa niin olishan se ihan älyttömän kiva saada ainakin Mersulle jotain koulareita tokosta, rally-tokosta ja viestistä. Sekä tottakai suorittaa se BH hyväksytysti. Bettyn kanssa haaveena on päästä agilityssä kolmosluokkaan asti ja mainitaan se BH nyt sitten tämänkin koiran kohdalla.

Minkä rotuinen on mahdollisesti seuraava koira / Mikä olisi kolmas rotu joka sopisi joukkoonne?

Paimen kysymyksessä jo hieman väläyttelin vihreää valoa australiankarjakoiralle, joten se on yksi mahdollisuus. Hyvin suurella todennäköisyydellä seuraava on kuitenkin toinen kääpiöpinseri. 

Milloin kolmannen koiran hetki olisi?

Tällä hetkellä oon enemmän kuin tyytyväinen näihin kahteen mun koiraan. Papereillahan mulla on jo se kolme koiraa. Mutta seuraava täyspäiväseks hoidettavaks ja harrastettavaks tuleva koira ei tule ainakaan vielä tänä vuonna se on varma. Tuskin vielä seuraavanakaan. Eli joskus hamassa tulevaisuudessa sitten.

Mikä kääkän luonteessa on se juttu, miksi se on sulle oikea rotu?

Se on se kokonaisuus. Kompaktin kokoinen koiran näköinen koira varustettuna kovalla luonteella ja temperamentillä. Sellainen tietynlainen idiotismi. Jos betty on jotain mieltä se ei taatusti jää keltään huomaamatta. Sen eleet ja ilmeet ovat todella selkeitä. Kääpiöpinseri on myös aavistuksen kissamainen ja todella itsenäinen rotu loppupeleissä. Se on sellainen alkukantainen koira taskukoossa. Just täydellinen mulle.



Eroavatko kääkkä ja dalmatialainen luonteeltaan hirveästi?

Yleisluonteeltaan kyllä aika paljon. Jos siis oletetaan että käsissä on semmonen perus kaikkia rakastava pilkullinen ja kaikkia vihaava kääpiöpinseri. (ei kääkät kaikkia vihaa oikeesti, mutta ainakin mitä ite on tottunut niin ei nää mitään sylikoiria ole) Mutta jos verrataan ihan vaan mun koiria niin on noissa tosi paljon samaa. Ainoina eroina ehkä että Mersu on vähän häslempi siinä missä Betty tekee töitä hyvinkin totisesti. Mersu on myös paljon helpompi koirana noin yleisesti. Sille useimmiten riittää jostain asiasta se muutama huomautus kun taas bettyn kanssa sai varsinkin silloin teini-iässä tapella jostain asioista viikko kausia ennenkuin se meni kaaliin.

Onko ison ja pienen koiran kanssa liikkuminen hankalaa?

Ei todellakaan. Itseasiassa jaksan hehkuttaa hyvin usein sitä kuinka kätevää se on kun porukka antaa sulle hyvin tilaa kun mukana on toi vähän isompi koira, mutta kuitenkin mahtuu esim junassa myös varsin pieneenkin tilaan kun ottaa isomman jalkojen väliin istumaan ja pienempi syliin. 

Mietitkö muita rotuja kuin dalmatialaista ennenkuin Mersuun päädyit?

Tottakai sitä tuli punnittua kaikki mahdolliset vaihtoehdot mitkä edes jotenkinpäin survottuna sopivat kriteereihin. Mietittyä tuli vähän kaikkia lyhyt karvaisia aina tuolta kääpiöpinseristä boxeriin. Dallu kuitenkin istui tähän tilanteeseen parhaiten.

Millaiselle ihmiselle voisit suositella pinseriä tai dalmista?

Monesti mun suusta kuulee että saa olla jollain tavalla vinksahtanut ihminen kun kääpiöpinserin itselleen haluaa. On noi sen verran kahjoja eläimiä. Suosittelemaan mä lähden kääkkää ihmiselle joka haluaa ison koiran mutta jolla ei ole sellaiseen mahdollisuutta. Ihmiselle joka haluaa luonteikkaan ja koiran näköisen koiran. Dallua taasen suosittelen ihmisille joilta löytyy huumorintajua ja halua tehdä ja touhuta. Huipulle tähtäävälle dallu ei ole oikea valinta (Ellei sitten ole mun kaltainen idiootti). Ihmiselle jolla on paljon kiinnostusta eri koiralaijeihin tai on muuten aktiivinen liikkuja.



Onnellisimmat ja ylpeimmät hetkesi koiran omistajana?

Ehdottomasti kun sain bettyn veteen vapaa ehtoisesti ja kun sain sen opetettua repimään lelua kanssani. Mersun kanssa taas ne hetket kun sain sen ensimmäisiä kertoja rentoutumaan vieraan koiran tai ihmisen läsnäollessa irtokoira tapauksen jälkeen.

Oletko tyytyväinen rotu valintoihisi? Mitä hyviä ja huonoja puolia näissä roduissa mielestäsi on?

Olen ehdottoman tyytyväinen varsinkin Bettyn tapauksessa. Mersun tapauksessa oon enemmän tyytyväinen ehkä juurikin yksilövalintaan kuin rotuvalintaan, vaikkei rodussakaan mitään vikaa ole. Kääpiöpinseristä en edes ala listaamaan plussia ja miinuksia sillä samat asiat joita pidän rodussa plussana ovat toisessa tilanteessa miinuksia. En siis osaa sanoa mikä loppupeleissä on hyvää ja mikä ei. Rotu on mulle täydellinen piste. Dalluissa ainoo miinus on se monesti esille tullut rakastan kaikkia luonne. Muuten oikein näppärä rotu tämäkin. Aktiivinen joka paikan höylä.

Kirjoitit jotain kasvattajaksi ryhtymisestä, niin miten se edistyy? Kumpaa rotua alkaisit kasvattamaan (vai mahdollisesti molempia)?

Suunnitelman tasolla edistyy oikein kivasti. Tarkoituksena olisi siis hankkia kennelnimi luultavimmin ensi vuonna ja tänä vuonna syntyvästä Bettyn pentueesta sijoittaa tai myydä osaomistuksella yksi narttupentu kasvamaan mahdollisesti tulevaisuuden jalostuskäyttöä varten. (Pennun oli tarkoitus mennä eräälle ystävälleni, mutta tilanne onkin vielä epävarma joten jos jotain oikeasti kiinnostaa niin multa voi kysellä tulevasta yhdistelmästä enemmän.) Eli tarkoitus olisi siis ruveta noita idioottipinsereitä kasvattamaan, mutten sulje pois mahdollisuutta kasvattaa jonain päivänä myös dalmatiankoiria tai kenties jotain ihan muuta rotua.

Mitä piirteitä haet hyvässä harrastuskoirassa?

Mä uskon että melkein mistä tahansa koirasta saa harrastuskoiran. Tietysti jos koiralla on vahva metsästysvietti tai se on niin itsenäinen ettei sitä kiinnosta yhtään mitä omistaja tekee niin haastetta on, mutta kovalla työllä kyllä tälläisenkin koiran kanssa harrastaa. Kun itse etsin harrastuskoiraa mulle ykköskriteereinä ovat uskollisuus ja hyvä fyysinen rakenne. Näillä pääsee jo hyvin pitkälle. Loput on sitten vaan plussaa. Koiran olisi hyvä olla sen verran itsenäinen ja luonteeltaan kova, että se kykenee tekemään päätöksiä itse ja suorittamaan esimerkiksi agilityrataa ilman jatkuvaa saattamista. Sillä tulee olla taistelutahtoa ja hyvä itseluottamus. Sukua katsotaan sitten sen verran että olisi ainakin mahdollisimmat hyvät mahikset että pennustakin kasvais terve koira, erilaiset sairaudet ja viat kun aina vaikuttavat siihen harrastamiseen, pahimmillaan jopa estävät sen. Myös ahneus tai leikkisyys ovat hyviä piirteitä kun haetaan harrastuskoiraa, sillä tämä helpottaa motivointia ja palkkausta aika tavalla.



Mikäli vielä jäi jotain kysyttävää niin eikun kysymystä tulemaan! Vastailen kyllä kaikkiin parhaani mukaan. Ja muistutan vielä kaikkia lukijoita että käykäähän kommentoimassa vähintään se oma nimi ja sähköposti tonne alla olevaan arvontaan, niin olette mukana arvonnassa!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Arvonta!

Lupailin arvontaa muistaakseni ensimmäisen kerran jo tammikuun ekalla viikolla. Kiirettä on pitänyt ja asiat ovat muuttuneet, mutta nyt se on täällä! Enkä aivan sattumalta pistä arvontaa käyntiin juuri tänään, kahdeksas maaliskuuta. Tänään on nimittäin naistenpäivä! Meidän neidit viettävät naistenpäivää rauhallisissa merkeissä kotona syöden herkkuja ja pistävät jakoon tämmöisen hieman tyttömäisemmän paketin. 


Palkintona on siis 2kpl Rukan tassupyyhkeitä, pienempäänkin suuhun sopiva Pro Dogin patukka ja tottakai kaikille maistuvia Trick&Treat koulutusnameja!

Arvonta on avoin vain lukijoille, sillä tarkoituksena on ensisijaisesti kiittää teitä kaikkia ihania jotka jaksatte mun turinoita ja näiden kahden koiran matkaa seurailla ja olla mukana. Blogi on ollut pystyssä noin puolisen vuotta ja nyt lukijoita on kertynyt jo huimat 65! Iso kiitos teille ja onnea arvontaan! Voittaja valitaan arpomalla 22.3 ja arpoja voit saada maksimissaan kolme kappaletta. 

1. Ensimmäisen arpa on sinulla jo valmiiksi jos seuraat blogia. Kerro kommentissasi siis millä nimellä blogia luet.
2. Toisen arvan saat kommentoimalla blogin ulkoasua tai sisältöä rakentavasti, mistä pidät, mitä voisi parantaa , mikä on huonoa yms. (huom! ethän toista samoja asioita kuin edelliset)
3. Kolmannen arvan saat jättämällä toivepostaus idean tai kysymyksen kysymyspostausta varten.

Muistathan laittaa kommenttiin sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden mikäli onnetar suosii sinua. Onnea arvontaan!

torstai 6. maaliskuuta 2014

Murtoja murron perään..

Nimittäin läpimurtoja! Facebookkia ja instagramia seuraavat onkin jo saanut hieman vihjeitä siitä että meillä edistytään asioissa ja lujaa! Tokossa edistytään, viestissä edistytään, esine-etsinnässä Mersu näyttää olevan joku luonnonlahjakkuus ja selkeästi mun haaveet vepe-kokeestakaan ei oo ihan mahdottomia!

Tiistaina tokotreeneissä tehtiin jääviä seiso, maahan ja istu zetan avulla (evl:n liike). Näissä on meillä vielä toooosi paljon treenattavaa, mutta se mitä mä pääsen hehkuttamaan on ton koiran pysyvyys. Kun se saa käskyn se kyllä pysyy siinä tasan niin kauan että saa vapautuksen. Ihan sama vaikka mä hyppisin pallon kanssa sen edessä tanssien macarenaa, pilkullinen ei petä! Seuruu edistyy myöskin ja siitä löytyy myös videomateriaalia facebookin puolelta joten halukkaat käy sieltä kurkkaamassa. Linkki tosiaan löytyy tuolta oikeasta sivupalkista alimmaisena.

Viesti on meillä ollut nyt tauolla tän säälittävän "talven" ajan. Ei nimittäin viitsi viedä tota lyhyttukkaista palelemaan tonne ulos, vaan pidetään se homma ennemminkin semmosena jeejeesuperkivaa -juttuna. Keskiviikkona kuitenkin käytiin aamupäivästä Netan kanssa metsässä. Pilkullinen pääsi siis juoksemaan ensimmäistä kertaa vähän vaikeampikulkuisessa maastossa ja niin ettei sillä ollut suoraa näköetäisyyttä mun ja Netan välillä. Ja pilkullinenhan juoksi! Kerran kun tein semmosen hämyreitin että kuljettiin koiran kanssa metsään ihan kunnon kiertoreittiä, niin meinasi aluksi mennä mun jälkiä takas, mutta pienen pohdinnan jälkeen valitsi sitten lyhyimmän reitin ja kirmaili netan luokse. Takaisin tuli joka kerta tosi kivasti vaikka meikäläinen alkoi pikkuhiljaa jopa mennä vähän piiloon etten ollutkaan enää ihan tismalleen samassa kohtaa kuin mistä koiran lähetin.

Samaisella metsäreissulla alotettiin myös ensimmäistä kertaa esine-etsintää. Se kun on yhtenä osana viestikoetta, niin pakkohan sekin on opetella. Esineinä oli kaksi koirien omaa lelua näin alkuun. Netta meni ensin Riesan kanssa jolle homma on edes jollain tasolla tuttua aiemmin ja sitten tuli meidän vuoro. Ilmeisesti pilkullinen oli riesaa katsomalla oppinut jotain sillä heti kun käsky kävi niin nenä meni maahan ja lelu haettiin tuossa tuokiossa! Ihan se ei mulle asti sitä palauta vaan tuo tohon metrin parin päähän, mutta eiköhän se siitä kun saadaan toi nouto muutenkin opetettua. Tehtiin muutamat toistot ja vikoilla kerroilla haki oikein kivasti molemmat lelut jo hieman pidemmältäkin, nenän käyttö on siis hallussa!


Metsäreissun jälkeen parin tunnin unet ja kohti Hyvinkään koirakylpylää! Varattiin nimittäin pitkästä aikaa taas allas käyttöön ja vietiin nelikko uimaan. Mukana oli siis Netalta Riesa ja Rio, sekä tottakai molemmat meikäläisen piskimykset. 


Videolta näettekin mikä läpimurto tällä uintireissulla tapahtui mutta jos olet uusi lukija tai et muuten vaan tajua niin a) Mersu noutaa veteen heitetyn lelun. (tähän kohtaan satatuhatta huutomerkkiä) b) se menee käskystä veteen. c) se hakee veteen jääneitä leluja ja d) se ui ilman liivejä. Ja jotta ei unohdeta tätä meidän pientä tummaa pikakiituria niin sekin tosiaan pääsi tällä kertaa uimaan ilman liivejä ja mikä parasta jos jätän sen rampille ja annan käskyn niin pienen empimisen jälkeen se menee veteen, ei kipitä pois rampilta! siis meidän pikku rotta joka vuosi sitten vihasi vettä yli kaiken! 

Jos jollekin jäi epäselväksi niin loppuun täytyy vielä ihkuttaa, mulla on maailman parhaat koirat ja mä oon niistä NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN ylpeä!♥


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Koirakavereita ja kaverikoiria

©Laura Niska

Koska kaikkien todennäköisyyksien mukaan mun pitäis olla jo masentunut ja erakoitunut kotisohvalleni, päätin tällä viikolla sosialisoitua ihan kunnolla. Koirien kautta tottakai, kuinkas muutenkaan!

Meillä oli maanantaina Bettyn kanssa seuran aksatreenit. Tiistaina Mersun tokotreenit, Keskiviikkona Tasapainoa!-kehonhallintakurssi, Torstaina itsenäisesti treenailua kera erään nahkacollien ja tervueläimen, sekä illasta siskon ja Madden treenien kuvailua ja hieman tallikoirailua, Perjantaina lisää talleilua ja Niinun treenit. Tänään sitten koiramiittailua viikissä hieman isommalla porukalla.


Koirat on siis päässyt rälläämään ja treenamaan ihan kunnolla tällä viikolla. Eikä Mersun ihmissosiaalisuusongelmaakaan ole unohdettu vaan sitä treenataan samalla kokoajan. Minkä suhteen tänään tapahtuikin jotain ihan käsittämätöntä. Mersu otti nimittäin miitissä ihmisiin ihan ennen näkemättömän paljon kontaktia!  Kerjäsi nameja ja rapsutuksia, kerran jopa hyppäsi Lauraa vasten namien toivossa. Siis meidän Mersu joka normaalisti kuikuilee takavasemmalta ja pysyttelee kaukana tuntemattomista. Vissiin on nyt sit tähtien ja kuun asento ollut just eikä melkein oikein, ken tietää. Toivottavasti kuitenkin saadaan jatkossakin nähdä tälläistä sosiaalimersua.

©Laura Niska
©Laura Niska

Sen lisäksi että koirat on saaneet tavata koirakavereita ne ovat saaneet toimia jonkin asteisina kaverikoirina molemmat tällä viikolla. Me kun liikutaan julkisilla niin melkein joka reissulla joku yksinäinen mummo tai pieni lapsi tulee kysymään saako silittää. Ja kyllähän meikäläisen koiria saa, mikäli itsellä nyt ei vaan ole kauhea kiire tai tilanne muuten hankala. Betty onkin tällä viikolla hurmannut ennätyksellisen määrän kanssamatkustajia ja piristänyt muunmuassa yhden erityislapsen päivää hirmuisesti. Mersu ei ongelmansa kanssa ehkä ole niin ihanteellinen kaverikoira, mutta jostain syystä junassa viereen tai vastapäätä istuvat ovat useimmiten kelpuutettua rapsutteluväkeä ja tänäänkin pilkullinen melkein makasi vastapäätä istuvan miehen sylissä silmät puoliummessa nauttien rapsutuksista.