Muut koirat

Blogissa heiluu aika ajoittain muitakin nelijalkaisia. Tämä sivu toivonmukaan helpottaa teitä lukijoita hieman hahmottamaan kuka nyt oli kuka ja mikä tää meidän kuvio nyt on. Pientä esittelyn poikasta siis näistä useimmin tavatuista koirista.


Eisern la Luna
"Luna"

Rotu: Kääpiösnautseri

Mun ensimmäinen oma koirani, joka jo alusta asti päätti että äiti on se ykköstyyppi. Erinäisten sattumusten kautta päätyikin sitten asumaan vakituisesti äitini luokse. On kuitenkin satunnaisesti mulla hoidettavana ja aina kun Tampereella enemmän pyörin niin jotain pientä tulee harrasteltuakin.

Lumikuono Pandera Madera
"Madde"

Rotu:Schapendoes

Siskon koira. Asuu Tuijan kanssa Tampereella, jossa parhaamme mukaan koitetaan vierailla karvaturria ihmettelemässä. Lupaava harrastuskoiran alku, joka toivon mukaan pääsee meidän seuraksi kisakentillekin ainakin tokon osalta.

Kassandra
"Sandra"

Rotu: Vehnäterrieri

Äitini ja koko perheen ensimmäinen koira. Nyt jo kymmenen ikävuoden paremmalle puolelle päässyt vehnäterrieri vanhus. Leppoisa vanha mummeli, joka yhä jaksaa juosta nuorempien mukana metsälenkillä, eikä ikinä kyllästy rantavedessä kahlailuun. Pettämätön pihavahti ja maailman paras perhekoira.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti