lauantai 30. marraskuuta 2013

Meidän tuleva vesipelastaja

Äitipuolen nöffi herra Mosse
Kuten jotkut on saattanut ehkä huomata, mä olen ihan hulluna vesipelastukseen. Jos lajin harrastusmahdollisuudet olis edes vähän paremmat ja mä asuisin jossain muualla kun kerrostalossa, mulla luultavimmin olis jo se mun ikuisuushaaverotu nöffi. Koska nöffi ei kuitenkaan sovi mun muihin harrastustoiveisiin eikä varsinkaan mun elämäntapaan tälllähetkellä yhtään mitenkään päin, on syytä odottaa vielä monia vuosia ennen tämän haaveen toteutumista. 

Mutta koska meikäläisellä on tapana olla hieman suuruudenhullu, mun tavoitteisiin ihan oikeasti kuuluu tulevaisuudessa käydä Mersun kanssa vähintään yhdessä vepe-kokeessa. Vahvasti epäilen että me ei sieltä mitään menestystä ikinä haeta, mutta jos mä saan kaikki vesipelastuskokeen osa-alueet tuolle opetettua niin saakelin ylpeä mä itestäni sen jälkeen olen. Ja koirasta tottakai myös!

Kesällä Mersu osoitti jo selkeää kiinnostusta luonnonvesiä kohtaan. Pilkullinenhan ui jo ensimmäisellä rantareissullamme 10 viikon ikäisenä vesselinä. Koska loppukesästä järvivesien lämpotila alkoi laskea melko nopeasti, jäi meidän luonnonvesissä uinnit melko vähäisiksi näin ensimmäisenä kesänä. Mutta koska omistaja todellakin haluaa päästä vahvistamaan tuota koiran luontaista halua uida, saimme torstaina vihdosta viimein suunnattua tiemme Hyvinkään Koirakylpylän pentu-uintiin.


Näin ensimmäisellä kerralla tärkeintä oli saada koira rentoutumaan ja oppimaan turvallinen kulku veteen ja pois sieltä ramppien kautta. Vähän jänskäähän tuo uimahallitoiminta Mersulle oli, mutta kyllä huomas että oikeassa elementissä oltiin, kun muiden vuoroilla pilkullinen vispasi häntää ja olisi malttamattomasti halunnut takaisin veteen. Puolen tunnin vuorolla ehdittiin uimaan todella paljon, vaikka meidän lisäksi paikalla oli paraskaveri Riesa, sekä yksi berni- ja amstaffipentu.




Mersu sai uintitekniikastaan paljon kehuja ja etenkin altaasta poistuminen ramppien kautta sujui oikein mallikkaasti heti ekasta kerrasta lähtien. Altaaseen menossa on vielä parannettavaa, mutta enää ei siinäkään tarvita uittajan apua ollenkaan.

Nyt muutaman viikon tauko ja annetaan pilkullisen tottua ajatukseen allasvesistä. Sitten meille onkin varattuna omatoimivuoro uittajalla. Tarkoituksena ottaa silloin mukaan myös Betty. Tavoitteena että ensikerralla Mersun voisi jo vapaasti päästää uimaan altaaseen ja että pikku tirriäinen nyt suostuu ylipäätänsä uimaan. Nyt meillä kuitenkin alkaa noutojen tehotreeni ensin ihan näin kuivalla maalla ja pikkuhiljaa koitetaan siirtää sitä noutoa tuonne veteenkin. Kyllä siitä vielä vepe-koira tulee!

lauantai 23. marraskuuta 2013

Mersustako Rally-Tokovalio?




Herätyskello soi tänään aamulla vaatimattomasti kuudelta, jotta ehdin pakata ja käyttää koirat kunnon lenkillä (tai lähinnä nyt ton hoitokoiran, joka mulle tuli eilen illalla) ennen lähtöä. Siitä sitten kahdeksaksi hyvinkäälle josta lähdettiin Netan äidin kyydillä kohti Lohjaa ja meidän ihka ensimmäisiä Mölli Rally-Toko kisoja!

Paikalle saapuessa olin ihan varma ettei tästä tuu yhtään mitään. Itse kipeenä ja koira pomppi ja hyppi remmin päässä minkä kerkesi. Kaiken lisäks kasvattaja oli tulossa kattomaan, joten pelkäsin kauheesti että pilkullinen karkaa kesken radan hänen luokseen. Tällä kertaa pelko oli kuitenkin ihan turhaa.

Rata oli melko simppeli, kylttejä 15 kappaletta.

Lähtö
Istu, maahan
Liikkeestä maahan
Koira eteen vasemmalta sivulle, istu
270 asteen käännös oikealle
Käännös vasempaan
Spiraali oikealle
Askel oikealle
270 asteen käännös vasemmalle
Pujottelu edestakaisin
Koira eteen oikealta sivulle
Vasen täyskäännös
Hitaasti
Pujottelu
Normaalivauhti
Istu, 1 askel istu, 2 askelta istu, 3 askelta istu¨
Maali

Mersu suoritti radan erinomaisesti. Saatiin 92/100 pistettä. Yhden pisteen talutin virheitä tuli useampikin kun en itse tajua katsoa kuinka tiukalla hihnaa pidän. Lisäksi edestakaisin pujoittelulta yksi puutteellinen yhteystyö- virhe kun koira haisteli maata. Näiden lisäksi kolme virhepistettä tuli kun uusin 10. Kyltin eli koira eteen ja oikealta sivulle.



Sijoituksille ei tällä suorituksella valitettavasti ylletty, mutta todella tyytyväisin mielin tänään kotiin lähdettiin. Koira teki parhaansa ja hurmasi tuomarin täysin. Tuomari kehui yhteistyötämme paljon ja asetti ohjaajalle hieman paineita. Meistä kuulemma pitäisi tulla ensi vuoden suomenmestareita ja vuoden päästä ollaan kuulemma jo Rally-Tokovalioitakin.



Sitä en tiedä oliko tuomarin puheet ennustuksia, mutta se on varmaa että me jatketaan Rally-Tokoilua hymyssä suin ja häntä heiluen!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Unelmakoiria vai kulmakunnan kauhuja

Nyt kun Mersu alkaa taas pikkuhiljaa löytää tuon ylitsepursuavan elämänilonsa ja jatkuvan hypetyksen ihan jokaisesta ulkona aistittavasta asiasta olemme palanneet hihnakäytöksessa tilanteeseen: me ei osata mitään. Ja koska mä oon luonteeltani todellinen hihnakäytösnatsi, voitte vaan kuvitella kuinka kireellä mun pinna on ollut lähi päivinä. Luojan kiitos osaan sentään suunnata turhautumiseni muihin asioihin kuin koiriin.

Tää Mersun totaalinen taantuminen pikkupennun tasolle sairasloman jälkeen sai mut kuitenkin tosissani miettimään koirien asemaa yhteisön näkökulmasta taas ihan uudella tavalla. Kuunnellessani naapurin mummon valituksia siitä kuinka nykynuoriso ei osaa edes koiria kouluttaa mä todellakin herään siihen todellisuuteen että mulla on vielä paljon opittavaa. Vaikken ihan täysin otakaan kuuleviin korviini sitä kuinka tämän kyseisen mummon kaikki koirat ovat olleen aina erittäin hyvä tapaisia, kuinka ne eivät ikinä haukahtaneet ja hihna pysyi aina täydellisesti löysällä koiran sipsuttaessa takavasemmalla, mun on pakko myöntää että rouvan puheissa voi olla jotain perää. En sano etteikö (nuoret) koiranomistajat osaisi kukaan kouluttaa koiriaan, mutta nykyään tuntuu olevan jonkin näköinen muoti ilmiö ottaa itselleen liian haastava koira. Halutaan huippukisatykki, jonka kanssa kahmitaan pokaaleita milloin mistäkin lajista. Mutta unohdetaan kokonaan se kuinka kamalaa arki tälläisen koiran kanssa voi pahimmillaan olla. Aletaan vältellä hihnalenkkejä, kun ei kestetä hihnassa veturin lailla eteenpäin kiskovaa koiraa, koira täytyy häkittää työpäivän ajaksi ettei se pistäisi koko kämppää palasiksi omistajan poissa ollessa jne..


Ja mikä on yleisin asia mitä koiranomistaja tekee kun arki ei sujukaan toivotulla tavalla? Hän joko kärsii sen tai hankkiutuu jollekin kurssille -> aktivoi koiraa lisää. Suurin ongelma onkin se että joka tuutista koiranomistajia käsketään aktivoimaan koiria enemmän. Enää ei millekään koiralle englanninbulldogia lukuunottamatta riitä normi lenkit, vaan koiran kanssa pitää tehdä ja touhuta vähintään 5 tuntia päivässä, harrastaa 10 eri koiraurheilulajia ja haastaa koiraa älyllisesti jos jonkin moisilla tavoilla joka ikinen päivä.

Missä välissä listalta jäi pois lepo ja rauhoittuminen? Vaikka itse koenkin olevani koirapiireissä vasta ihan uusi naama, aloittelija joka vasta opettelee asioita, olen sentään oppinut kuinka tärkeä osa koiran elämää on lepo ja rauhoittuminen. Tervepäisen koiran pitäisi pystyä rauhoittumaan muutamaksi päiväksi ilman sen kummempia aktiviteetteja. Peruskoiralle pitäisi riittää normaalit lenkitykset ja jo koiran oppimisen kannalta on äärimmäisen tärkeää että koira osaa olla rento ja rauhallinen. Ylikierroksilla käyvä koira ei opi mitään, eikä jatkuva stressissä eläminen ole hyvästä yhdellekään koiralle. 

En väitä että olisin itse ollut yhtään fiksumpi. Hankkiessani ensimmäisen koirani tein sen kanssa kaikki mahdolliset virheet. Koirasta kasvoi hihnassa kiskova remmirähjä, joka kärsii "eroahdistuksesta" ja nirsoilee ruuan suhteen. Vielä surkeamman koiran omistajan minusta kuitenkin tekee se etten myöntänyt asiaa ajoissa, jonka vuoksi tämä kyseinen partanaama asuu tällä hetkellä äitini luona ja sen kanssa tehdään vieläkin valtavasti töitä mutkattoman arjen eteen. Ehkä vielä jonakin päivän tuostakin koirasta tulee unelmakoira, mutta tällä hetkellä kuulutaan vielä kulmakunnan kauhuihin.

Virheistä kuitenkin oppii. Nykyiset kaksi koiraani ovat tarkkaan harkittuja ja omaan käteeni sopivia koiria niin aktiivisuustasoltaan kuin luonteidensakin puolesta. Paljon töitä on tehty ja tehdään edelleen, mutta toivon mukaan saan näistä kahdesta koulutettua niitä unelmakoiria joista jokainen pikkulapsi unelmoi katsoessaan Disneyn 101 dalmatialaista. Betty alkaa jo täyttää omat kriteerini kunnon koirakansalaisesta, mutta Mersun kanssa on vielä paljon töitä edessä varsinkin nyt kun lapsosella on päällä joku kunnon rellestyskausi. Tähän ongelmaan on kuitenkin olemassa vaan yksi ratkaisu. Me lähdetään yhdessä pilkullisen kanssa nyt muistelemaan mitä se rauhoittuminen tarkoittikaan!


Mites on, osataanko teillä rauhoittua?
kotona, kaupungilla, treeneissä, tapahtumissa, lenkillä...

torstai 14. marraskuuta 2013

Hyvinkää taitaa olla meidän toinen koti

Välillä musta tuntuu että me ollaan enemmän Hyvinkääläisiä kun Järvenpääläisiä. Me valehtelematta vietetään enemmän aikaa Netan ja Riesan luona kun kotona. Mutta mikäs siinä hyvän ystävän seurassa varsinkin kun noi koiratkin suorastaan rakastaa toisiaan.


Maanantaina lähdettiin Hyvinkäälle tarkoituksena käydä ensin vähän tottistelemassa ulkona ja sitten illasta agihallille tekemään Mersun kanssa rally-tokoa ja Bettyn kanssa agia. Meidän lähtö kuitenkin vähän viiväistyi joten ulkona tottistelut jäivät melko vähäisiksi. Tylsää treenata kun ei voi samalla ottaa treenikuvia.. eh. Saatiin kuitenkin ihan kivat mini-treenit tehtyä ja illalla hallilla molemmat koirat osoitti taas kyntensä olemalla ihan superpäteviä!



Keskiviikkona mentiin jälleen Hyvinkäälle. Tällä kertaa suoraan hallille. Suunnitelmat samat kuin maanantainkin suhteen. Mersun kanssa rally-tokoa ja Bettyn kanssa aksaa. Aina ei kuitenkaan kaikki mene ihan suunnitelmien mukaan ja tehtiin Mersun kanssa myös pientä agitreeniä (muistaen tottakai että rehkiminen on kielletty kun vasta ollaan parannuttu) ja Bettyn kanssa painotin enemmän toko juttuihin, kun pikku tirriäinen ei jostain syystä ollut kunnon agimoodilla liikenteessä.


Tänään sitten lähdettiinkin jo heti aamusta Hyvinkäälle treenailemaan ja kuvaamaan koiria. Jostain syystä se treenailujen kuvaaminen kuitenkin vähän jäi, mutta saatiin me sentään otettua kakaroista leikki kuvia ja posetuskuvat. Pilkullinen kun täyttää huomenna puoli vuotta! Äkkiä se aika vaan kuluu. Äskenhän toi vasta oli tälläinen 10 viikkoinen pikku pallomaha.


Ilmotin muuten Mersun ens viikon viikonloppuna pidettäviin Mölli Rally-Toko kisoihin Lohjalle! Saa nähdä miten menee. Bettykin pääsee mukaan ja hyvällä tuurilla kisaamaankin, mutta sitä en ilmoittanut ainakaan vielä. Treenailut kun on sen kanssa vähän jäänyt kun toi joutui olemaan niin kauan hoidossa kun Mersu sairasteli. Mutta mennään nyt ainakin pilkullisen kanssa näyttämään kyntemme, me nimittäin oikeasti osataan!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Betty is back in the building



Eilen illalla hain pikkutirriäisen kotiin ja kyllä muuten huomaa kun talossa on taas se normaalit kahdeksan tassua.. Mersu riemastu kaverin paluusta suunnattomasti ja melko pitkälle yöhön siinä sitten katselinkin noiden tohelointia, kun eivät malttaneet nukkumaan mennä kumpikaan. Lopulta kun päästiin kaikki kolme sänkyyn asti niin eihän siitäkään mitään tullut. Mersukun ei oikein mahdu Bettyn egon kanssa samaan sänkyyn, niin voi että sitä kiukuttelun määrää kun pilkullinen yritti Bettyn kylkeen kiinni nukkumaan. Kamala ärinä jos Mersu edes hipaisi arvon pinseriä. Kyllähän Mersu tota kunnioittaa ja väisti joka ikinen kerta, mutta meni siinä melkoisen kauan ennenkuin pilkullinen tyytyi kohtaloonsa nukkua jalkopäässä.



Tän päivän oonkin omistanut sitten ihan kokonaan Bettylle. Aamulla tehtiin puolen tunnin Rally-Toko treenit ja käytiin kahdestaan pitkällä metsälenkillä. Nyt tässä lepäillään ja illalla ajattelin että tehdään vielä vähän tottisteluja ja testaillaan kaverilta lainaan saatua koirien lautapeliä. Betty muuten täytti viime viikon maanantaina 18kk, eli junnuluokat on nyt kisattu ja seuraavissa näyttelyissä kisaammekin sitten avoimenluokan nartuissa.



Mersun voinnista sen verran, että likka on lähtenyt parantumaan erinomaisesti. Hyvin on jaksettu lepäillä ja nyt saadaan jo käydä pienillä hihnalenkeilläkin ja treenaamassa tokojuttuja. Antibioottikuuri loppuu huomenna ja pikkuhiljaa voidaan liikunnan määrää lisätä ja alkaa taas nähdä kaverikoiria.

Samalla kun Mersu tervehtyy lisääntyy myös meidän treenailut. Varsinkin nyt jos saan asiat järkkäiltyä mietityllä tavalla, niin alan käydä molempien koirien kanssa ohjatuissa treeneissä hyvinkin usein. Koska blogista kuitenkin tulee helposti treenipäiväkirjamainen, haluaisin tehdä kaikkeni välttääkseni tuon kohtalon. Ennen ensimmäistäkään varsinaista treenipostaustani haluan siis kuulla teidän mielipiteenne.

Millainen on hyvä treenipostaus?
minkä pituinen, kuinka usein ilmestyy, kuinka laaja jne..