Ja niin siitä pienestä pallosta kasvoi oikea koira

Nyt kun Bettyä voi jo pikku hiljaa alkaa pitään jo ihan aikuisena koirana, onhan tuo nyt jo 2kk vaille kaksi vuotias. Ajattelin koota teille pientä kasvutarinaa. Yläpuolella fyysinen kasvu 5 viikkoisesta pallerosta tähän päivään. Bettyä hankkiessani en ymmärtänyt koirien rakenteesta hölkäsen pöläystä. Kasvattaja sanoi että se on lupaava, mutten ymmärtänyt vielä silloin millä mittapuulla. näkeehän nuo suurimmat virheet jo tuosta 5 viikkois kuvastakin. Eli mitään näyttelyvoittajaa tuskin kasvattajakaan havitteli tästä pennusta. Tämä pentu oli lupaava ihan toisella tapaa.

Betty oli nimittäin ensimmäinen sen romanialaistuonti isän pentue ja toi mukanaan suomeen ihan uutta verta. Tästä syystä odotukset tämän pienen narttupennun suhteen olivat kovat. Siitä haaveiltiin suvun jatkajaa. Yhdistelmä antoi toivoa myös hyvää luonnetta ja terveyttä, joten sormet syyhyten lähdetiin kasvattajan kanssa seuraamaan pienen pennun kasvua. 

Ensimmäisinä kuukausina kun Betty asui luonani se oli mitä helpoin koira. Todellinen jääräpää, mutta se oppi asiat nopeasti ja tykkäsi tehdä asioita kanssani. Se oli minulla vapaana aina puolen vuoden ikään asti melkein kaikki lenkit. Tuli luokse ensimmäisestä käskystä ja toimi muutenkin kuin unelma. Ongelmat alkoivatkin sitten sen maagisen puolen vuoden iän jälkeen, kun pikkupennusta tuli teini.

Kuin sormia napsauttamalla se unohti kaiken oppimansa. Ei tullut enää käskystä luokse, veti hihnassa, alkoi äristä vastaantulijoille ja mikä ärsyttävintä se protestoi useimmiten kusemalla. Joskus noin kahdeksan kuukauden iässä se kusi sänkyyni lähes päivittäin. Alkoi sanaton valtataistelu. Välillä musta tuntui että en pärjännyt tolle pienelle koiralle ollenkaan. Että mä olen ihan älyttömän huono koiran omistaja kun häviän tuollaiselle pari kiloiselle rääpäleelle. Jostain sitä uskoa ja tahtoa sitten kuitenkin kaivettiin. Mä halusin voittaa tän sodan.

Lisäsin liikuntamäärää todella reilusti. Lenkkeilimme vähintään 10km joka ikinen päivä. Vaihdellen niin kävellen kuin juostenkin, hihnassa tai vapaana. Aloin vaatia koiralta enemmän. En sallinut enää yhtään hihnassa vetämistä. Välillä saatoimme seistä vesisateessa puolisenkin tuntia kun koira kiskoi kotiinpäin minkä kerkesi. Mutta minä en luovuttanut. Liikkeelle lähdettiin vasta kun koira luovutti, tuli viereeni rauhallisesti ja katsoi silmiin. Ruoan sai vasta kun istui ja odotti lupaa. Yksinolot joutui olemaan keittiössä ja sisällä leikkiminen kiellettiin kokonaan. Opeteltiin asioista luopumista ja rauhoittumista.

Pikkuhiljaa koira alkoi taas toimia. Aikaa ja paljon treeniähän toi vaati ja vasta puolitoista vuotiaana toi oli mulla hallussa niin hyvin kuin halusin. Se ei enää yrittänyt uhmata asemaani ja uskoi ensimmäisellä käskyllä. Bettyn kanssa ongelmana on kuitenkin se että se vaatii jatkuvaa käskyjen ylläpitoa ja kun sille ykköspalkka on vapaana juokseminen täytyy tuota harrastaa säännöllisesti. Muuten on turha huudella tota luokse, ei se tule kun se on "palkan" saanut. Nyt kun Mersu on mukana kuvioissa niin oon taas lipsunut ton pienemmän kanssa asioista ihan hirveästi. Hyväksyn luoksetulot toisella tai kolmannella käskyllä, en puutu hihnassa vetämiseen tarpeeksi ja joskus saatan antaa ruokakiponkin ilman odottamista. 

Tätä tekstiä kirjoittaessani päätinkin että nyt alkaa taas Bettyn kanssa natsikuri. Mä tiedän että toi on hieno ja toimiva koira tilanteessa kuin tilanteessa, mutta koska se on pieni ja voi tarvittaessa vaikka napata syliin sitä tulee lepsuiltua ihan huolella. Vaihteluksi Mersu-projektille etsinkin nyt pieniä ja isoja kavereita Bettylle. Vaikka me käydäänkin säännöllisesti agility treeneissä ja omatoimisesti harrastetaan Rally-tokoa ja vetojuttuja niin mä kaipaan lisää yksilöllistä aikaa tän pikku eläimen kanssa. Betty on mahtava olento ja se todellakin ansaitsee enemmän kuin mitä se nyt saa.

Harrastaminenhan me alotettiin pikku tirriäisen kanssa silloin pahimpaan teiniperseily aikaan. Mistä oli varmasti myös ihan hurjasti apua. Yhdessä tekeminen paransi mun ja koiran välistä suhdetta ja meillä oli oikeasti kivaakin, vaikka arki osaskin olla yhtä hel**ttiä välillä. Harrastuksissa kasvu ja edistys tapahtui oikeastaan samaa tahtia kuin arkikin alkoi parantua. Agilityharrastelua on takana nyt vuosi ja 2kk. Keppejä vaille ollaan kisavalmiita. Tokoa ajattelin aloitella ihan tosissaan tuon kanssa ja rally-tokosta pitää jossain vaiheessa kyllä hakea vähintään se RTK1. Ja saakeli kyllä me sinne BH-kokeeseen mennään tonkin kanssa. Mä lupaan!

Tällä hetkellä mulla on käsissä siis oikein kivaksi kasvanut ja kehittynyt pieni pinserityttö. Luonteen puutteesta ei voi valittaa ja sitä mun kaipaamaa sähkäkkyyttä löytyy. Vaikka Betty olikin ihan kamala teini se on silti mun mielestä erittäin hieno koira. Mä tykkään sen luonteesta kaikessa kusipäisyydessään ihan älyttömästi. Se on terve ja vaikka sillä on ulkonäöllisesti isojakin virheitä se on kuitenkin rotuisekseen tunnistettavissa ja omaan silmään kaunis. Yksi ja ainoa oikea Betty <3