lauantai 24. toukokuuta 2014

Huh hellettä!

Vaikka mun koirista, tai no lähinnä niiden turkista, vois päätellä että mä oon kesäihmisiä niin väärässä olette. Nää helteet ei vaan oo mua varten. Ohjaaja on väsynyt, koirat on väsyneitä... Ei ollenkaan mun juttu. Mutta koska kaikessa on aina jotain hyvää niin vesipelastuskausi on täällä!


Oon oikeastaan hylännyt Mersun kanssa vepehaaveet, kun ei tuo tykkää siitä hommasta muuta kuin tuttujen ihmisten kanssa. Omaks iloks on kuitenkin ihan älyttömän hauskaa opettaa tuolle erilaisten esineiden ja asioiden vedestä noutoa. Ja pikkuhiljaa opetellaan myös veteen hyppäämistä eripaikoista (laituri, vene..). Ja jos ohjaaja saa itseään niskasta kiinni niin aletaan ensin kuivalla maalla treenaamaan myös esineiden vientiä pikkuhiljaa. Sais sitten sitäkin otettua vedessä joskus.



Eli se mitä me sitten ollaan tehty niin uitu, uitu ja uitu vielä paljon lisää! Pilkkueläin tykkää, varsinkin vedestä noutaminen on ihan pop! Välillä kiusataan rannalla roikkuvia kavereita ja eikun takaisin veteen. Edelleen käydään uimalassakin, kun ei nää kääpiöt luonnonvesiin oikein tahdo mennä. Että sais niitäkin välillä uitettua, jos ei muuta niin urheilun kannalta. 

Tosin voi olla että Rojeliosta kuoriutuu vielä kunnon vesipeto. Pentu on päässyt jo pari kertaa uimaan uimalassa ja rantareissulla se kyllä kahlailee ja kitisee syvemmälle veteen menevien ihmisten ja koirien perään. Valvotusti pientä pätkää on saanut nyt uida luonnonvesissäkin, mutta tarvitsee vielä vähän apuja uimaan lähtemisessä. Uimaan päästyään ui kuitenkin oikein hyvällä tekniikalla ja iloisesti häntä heiluen.



Harmittaa älyttömästi sitten kun pitää lähteä Tampereen suunnalle kun ei siellä oo samanlaisia uittopaikkoja kuin täällä etelämmässä. Vai onko?

8 kommenttia:

  1. Mulla on ratkaisu: Älä lähe Tampereelle! :D

    VastaaPoista
  2. Tampereen läheisyydessä on yksi koirauimala (pirkanmaan ainoo), joka on Nokian ja Tampereen rajalla nokian puolella. Mä oon menossa sinne tiistaina porukalla. http://www.koirauinti.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tosta uimalasta tiesinkin, mutta lähinnä rantoja mietin missä pääsis koiraa uittamaan. :)

      Poista
  3. Khyyyllä täällä vesistöjä riittää ja uimakaveriaki meistä saa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma! Täytyy siis sulta kysellä kun ilmaannutaan taas sinne suunnalle. :)

      Poista
  4. Kyllähän siellä rantaa on vaikka kuinka :) Peltolammilla Valkamankadun päässä on veneenlaskupaikka tms. ni siellä ollaan ite käyty sillon kun tampereella asuttiin. Siellä taitaa joku vepe porukkakin välillä harjotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääkin käydä tuo paikka tsekkaamassa kun Tampereelle mennään. :)

      Poista
  5. Myös aivan Tampereen rajalla Kangasalla on hyvä uittopaikka koirille, hiekkapohja ja matala ranta. Siellä käy todella monet uittamassa koiriaan, mukaan lukien me. Paikka on Liuttu, aivan Kaukajärven rajalla. :)

    VastaaPoista