Mitä sitten tapahtuu?

Taustatiedoksi voin tietämättömille kertoa että vasen jalkapöytäni on väärin rakentunut, jonka vuoksi olen koko ikäni kävellyt väärin ja kärsinyt jonkin asteisista jalkakivuista. Tänä vuonna "tauti" levisi myös käsiin ja heräsi kysymys onko jalkakivut puhtaasti tuon rakenteellisen vian syytä vai onka kyse isommistakin ongelmista. Vielä ei ole minkään näköistä diagnoosia löytynyt, joten kipujen kanssa koitetaan elellä mahdollisimman normaalisti. Koska en pysty koulua käymään on arki nyt melkoisen koirapainotteista.

Koirat vaikuttavat ihmisiin monella tasolla. Tutkimusten mukaan jo pelkkä koiran katsominen voi saada onnellisemmaksi. Koirien läsnäolo voi rauhoittaa ja lievittää stressiä. Koirat saavat ihmiset liikkumaan ja tuovat seuraa ja turvaa. Se miten koirat vaikuttavat minuun henkilökohtaisesti on kuitenkin ihan oma lukunsa.

Aloitetaan liikunnasta. Ennen kuin siirryin koiramaailmaan oli meillä kotona hevosia, omistin oman ponin ja ratsastin päivittäin. Tein myös paljon tallitöitä, joten liikuttua tuli ja paljon. Olin oikein hyvässä fyysisessä kunnossa. Ongelmat kuitenkin alkoivat heti kun lopetin talleilla käymisen ja luovuin ponistani. Lihakset alkoivat kadota ja jalkakivut muuttuivat sietämättömiksi. Mitä vähemmän liikuin sen kipeämpi olin. Osittain sen takia mutta ennen kaikkea siksi että saisin koiran kautta uuden harrastuksen meille kotiutui loppukesästä 2012 pieni kääpiösnautserin pentu. Aloin käydä fysioterapeutilla ja lenkkeillä koiran kanssa. Hitaasti mutta varmasti jalkakivut alkoivat helpottaa ja kuntoni kohota. Kun koirien määrä kasvoi ja varsinkin nyt kun kotoa löytyy tuo vähän isompi ja energisempi dalmatiankoira niin liikuttua tulee. Enkä voi ikinä olla tarpeeksi kiitollinen koirilleni siitä kuinka ne pakottavat lenkkeilemään huonollakin säällä ja pitävät minut jatkuvasti kunnossa.

Tutkimusten mukaan vahva suhde koiraan parantaa myös ihmissuhdetaitoja. Olen itse ollut ennen hyvinkin huono ihmissuhteissa. Minulla kesti todella pitkään löytää oma minuuteni ja seksuaali-identiteettini. Kun on omasta itsestäänkin niin sekaisin, on miltein mahdotonta ymmärtää muita ihmisiä. Ensimmäinen koirani Luna ei näihin taitoihin juuri auttanut. En ikinä saavuttanut tuon koiran kanssa vahvaa sidettä, en ole vielä tänäpäivänäkään saavuttanut. Sen sijaan Bettyn ja Mersun tultua mukaan kuvioihin olen ihan huomaamattani parantunut myös ihmissuhdeasioissa. Nykyään minulle on helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja tulen toimeen mitä erilaisempien ihmisten kanssa. Koirani ovat paitsi parhaita ystäviäni, myös valtava mahdollisuus tutustua aina vaan uusiin ihmisiin ja luoda lisää kontakteja. Ihmiset tulevat elämääsi ja lähtevät siitä kukin ajallaan. Koirasi ei kuitenkaan ikinä hylkää sinua, ei ennenkuin sen elämä päättyy.

Nyt kun kätenikin ovat alkaneet oireilla ja jouduin pidemmälle sairaslomalle olen jollain tasolla eristäytynyt ihmisistä. Tälläisinä hetkinä osaa arvostaa koirien tuomaa seuraa ihan uudella tavalla. Onhan minulla kavereita ja nyt sairauden edetessä onkin saanut huomata ketkä näistä ystävistä todella ovat niitä jotka välittävät. Parhainta on kuitenkin ollut huomata kuinka keskustelu koirapuistossa tuntemattoman kanssa piristää päivää ja kuinka koiraguruista muodostuu päässäni yhä suurempia idoleita. Ilman koiria makaisin sohvalla luultavasti päivät pitkät yksinäni, mutta nyt nuo nelijalkaiset tuovat automaattisesti ihmisiä minun luokseni. Tai oikeastaan minua ihmisten luokse. Jotenkin tämä sairastelu on vakuuttanut minut yhä enemmän että koirat on se mun juttu. Tavallaan tekisi mieli lopettaa koko koulu ja suunnata koira-alalle. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä kukaan ei tiedä kestääkö mun kroppa näin aktiivista liikuntaa vielä kymmenien vuosien päästä vai olenko mä sähköpyörätuolissa jo lähitulevaisuudessa.

Jokatapauksessa koirat tuovat mun elämään jotain sellaista mitä mikään muu ei kykene antamaan. Niiden seurassa ei edes ehdi murehtia liikoja. Sitä vaan nauttii siitä mitä mulla on. Kun ei voi suunnitella omaa tulevaisuuttaa, on ihanaa kun voi suunnitella sitä koirien kautta. Mitä minä haluan harrastaa ja kuinka pitkälle päästä. Mihin koiralla riittää rahkeet ja kuinka pystyn parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Kun mietin mitä haluan harrastaa koirien kanssa tai mitä treenaan tällä viikolla, en ikinä mieti omaa kuntoani. Teen sen minkä pystyn ja improvisoin. Jos jalat ei tänään tykkää agilityn tiukoista käännöksistä, käännetään harjoitus niin että koira suorittaa suurimman työn. Pidetään harjoitukset lyhyenä ja taukoillaan paljon yms. Ja pakko kai se on myöntää että välillä tulee mentyä myös ihan sillä kehossa virtaavan adrenaliinin voimalla. Yleensä se treenien jälkeinen positiivisuus voittaa kyllä siitä aiheutuneen kivun ja malttaa taas muutaman päivän pysyä poissa treenikentiltä. Onneksi liikunta kuitenkin tuo useimmiten vaan apua kipuihin, ei lisää sitä. Canicross on ehkä ainoa itselle tällähetkellä vähän kyseenalainen harrastuslaji. Halua olisi lajissa lähteä Mersun kanssa kisaamaan asti, mutta en vieläkään ota omasta kehosta selvää onko pidemmän matkan juokseminen hyväksi keholle vai ei. Välillä palaan juoksulenkiltä ilman mitään ongelmia, mutta välillä saatan joutua loppumatkan laajustamaan toista jalkaa keventäen.

Noh jos oma keho on arvoitus niin on kyllä tulevaisuuskin, itseni osalta. Koirien tulevaisuus näyttää oikein hyvältä ja suunnitellulta. Kolmisen vuotta takaperin olin jo valmis luovuttamaan ja kulkemaan pyörätuolissa, enää en. Nyt haluan ainakin yrittää parhaani ja panostaa niihin asioihin jotka minulle ovat tässä elämässä tärkeimpiä. Koiriin.