lauantai 19. heinäkuuta 2014

Mitä kuuluu Lunalle?

En edes muista koska olisin viimeksi Lunasta blogin puolelle kirjotellut, mutta mun koirahan tuo on siinä missä Betty ja Mersukin, joten ehkä ihan hyvä päivitellä partanaamankin kuulumisia. Jos joku ei tiedä niin Luna on siis meikäläisen ihka ensimmäinen oma koira ja asustelee tällä hetkellä äitini luona Tampereella. 


Luna on nyt asunut äidin luona reilu puolitoista vuotta, saanut lisää ikää ja kokemuksia. Päätehtävänä sohvanlämmittäminen ja kainalokoirailu. Ei kuitenkaan sovi unohtaa personal trainerin hommia, varsinkaan kun koutsattavana on äidin lisäksi myös yksi veteraani-ikäinen vehnäterrieri vanhus. Pikku partanaama pitää täkäläiset liikkeessä ja varmistaa että kaikilla on kivaa.

Kun Luna tuli meille, siitä odotettiin temperamenttistä harrastushaukkua. Sellaista ei saatu, mutta nyt myöhemmin asiaa ajateltuani olen oikeastaan enemmän kuin tyytyväinen että sain juuri tällaisen koiran. En sitä täpäkkää snautseria mitä odotin. Luna on nimittäin yksi rauhallisimmista koirista jonka tiedän. Se tykkää kyllä erilaisten temppujen opettelusta ja yhdessä touhuilusta, mutta on tyytyväisimmillään kun sen kanssa lenkkeillään säännöllisesti, mutta muuten se saa loikoilla sylissä rapsuteltavana.


Muihin koiriimme verrattuna Luna on vähän semmonen slow motion -koira. Se tekee asiat omaa tahtiaan, yleensä erittäin rauhallisesti. Ehkä veteraaniseurassa vietetty aika on tehnyt tehtävänsä, en tiedä, mutta ei Luna näin rauhallinen aina ole ollut.

Jatkossa Luna saa ennen kaikkea nauttia kotikoirana oleskelusta, mutta on senkin pään menoksi jotain keksitty. Aina Tampere vierailuillani tehdään vähän tokoa ja mikäli tilanne vaan joskus sallii niin aloitamme partanaaman kanssa kaverikoirailun. Ja nyt kun neidin turkki on saatu kuntoon olisi tarkoitus käydä muutamissa näyttelyissäkin.


Lunan toiset näyttelyt korkattiinkin tänään Mäntsälässä, kuten tarkkasilmäisimmät jo huomasivatkin. Partanaama korkkasi avoimen luokan tuloksella EH1. Eli paremmin meni kun odotettiin. Mutta onhan se nyt aika nätti, vai mitä? 

Hyvän kokoinen. Erittäin hyvä tyyppi. Matalajalkainen. Kevyt. Kevyt kuono-osa. Hyvät silmät. Hyvä ylälinja ja hännän kiinnitys. Tasapainoisesti kulmautunut. Erittäin hyvä karkea karva rungossa. Hyvä väritys. Liikkuu hyvin.
Olavi Tuovinen




2 kommenttia:

  1. Onnittelut EH:sta! :) Mekin oltiin turisteilemassa mäntsälässä Riskin kanssa! Helle vaan pääs vähän yllättämään.
    Miten Mersun vaivat, onko jo selkeytyneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oli kyllä vähän turhankin lämmin, mutta noh ei saa valittaa. :D

      Mersun vaivat on edelleen yks iso mysteeri.. :/ (isoja) muutoksia on tapahtunut viime aikoina, mutta niistä kirjoittelen tänne sitten enemmän kun jotain selviää. Näillä näkymin eläinlääkäri kuitenkin kutsuu melko pian.

      Poista