Anna mulle koko maailma niin mä teen

Inspiroituneena Jennyn palkkauspostauksesta päätin itsekin kirjoittaa pitkästä aikaa hieman asiatekstiä. Taino asiaa ja asiaa, jotain omia pohdiskeluja palkkauksesta. 

Useimmat ihmiset ajattelevat palkkaukset olevan niinkin yksiselitteistä kuin nami ja lelut, mutta se ei ole. Palkkaus käsittää sisäänsä koko maailman, kaikki hajut, vietit, sosiaalisuuden. On täysin koira- ja tilannekohtausta miten koiraa kannattaa milloinkin palkata. Täytyy tuntea koira ja ajatella asiaa koiran näkökulmasta, jotta palkkauksessa onnistuttaisiin.

Mitkä asiat koiraa motivoivat, mistä se pitää, mitä se tekee kun saa itse vapauden päättää, mikä on sinun koirallesi maailman hienoin juttu ikinä?

Käytän esimerkkinä tuota pienempää idioottiani. Betty on onnellisimmillaan kun saa juosta pää viidentenä jalkana, syödä hyvää ruokaa, jahdata myyriä ja yksinkertaisesti tuntea olevansa paras.

Kun aloitin Bettyn kanssa agilityn keväällä 2013 meillä oli ongelmana, että Betty juoksi päättömästi ympäri hallia eikä malttanut keskittyä. Sen sijaan että olisimme masentuneet, käänsimme tilanteen voitoksemme. Koira rakasti juoksemista, ei sitä kiinnostanut tippaakaan ohjaajan namit tai lelut. Niinpä aloimme tehdä lyhyitä harjoituksia, koiraa pidettiin kiinni lähdössä ja käytännössä koiralta estettiin mahdollisuus juosta ympäriinsä. Heti kun koira teki töitä mulle se sai vapautus käskyn. Pikkuhiljaa harjoituksia voitiin pidentää, sillä koira tiesi, että joka kerta kun se tekisi mun kanssa töitä, se saisi tehdä sitä mitä se eniten rakastaa, juosta. 

Ajan kuluessa koira oppi että se saa juosta siellä radallakin, jolloin koko hommasta itsessään tuli koiralle todella motivoivaa. Ja koska tilanne muuttui täytyi muuttaa palkkaakin. Nykyään agilityradalla palkkaan koiraa vaihdellen iloisella putkirallattelulla, nami-, lelu- tai sosiaalipalkalla. Riippuen tilanteesta ja tehtävästä harjoituksesta. 

Nyt kun treenaamme Bettyn kanssa myös tokojuttuja täytyy palkkausta miettiä jälleen kerran ihan eritavalla. Ruokapalkka toimii, mutta jotta vire pysyisi parhaimpana mahdollisena haluan käyttää palkkaamiseen muutakin. Kääpiön synnynnäinen vietti jahdata on loistava apu palkkauksessa. Saataan kesken seuruun vaan pyrähtää juoksuun ja aivan taatusti perässä hyppii yksi onnesta soikea kääpiöpinseri. Tai vaihtoehtoisesti heitän maatapitkin lelun tai namin, jonka perään koira saa rynnätä.

Mainitsin ylenpänä myös koiran halun olla paras. Itsevarmuus on yksi erittäin hyvä asia huomioida palkkauksessa. Käytän tätä itseasiassa molempien kanssa jopa huomaamattani todella paljon. Käytännössä siis teen koirien kanssa jotain sellaista temppua tai liikettä jonka koira osaa vaikka silmät kiinni päällään seisoen. Jotain niin pommin varmaa, että se tulee jo alitajunnasta. Kun teemme koiran kanssa jotain sille todella helppoa, sen itsevarmuus kasvaa. Se saa luottoa itseensä ja usein silminähden rentoutuu ja sen viretila nousee. Se palkkaa itse itseään.

Toivonkin että jokainen teistä nyt miettii asiaa, omia koiriaan. Miten minä voin antaa koiralleni palkaksi koko maailman? Miten onnistua palkkauksessa vieläkin paremmin ja saada täten vieläkin parempia tuloksia. Oli kyse sitten hihnassa nätisti kulkemisesta, agilitystä, vedosta, tokosta.. mistä tahansa. 

Toisen koira palkkaantuu asioiden kantamisesta ja noutamisesta, toiselle ykköspalkka on toiset koirat ja niiden kanssa leikkiminen. Kolmas on onnesta soikea jo omistajan huomiosta ja rapsutuksista. Neljäs rakastaa vettä yli kaiken ja viides rakastaa käyttää nenäänsä. Sinun pitää vain keksiä mikä on sinun koirallesi se the juttu, valjastaa se käyttöösi ja palkata koirasi sen ansaitsemalla tavalla.