Oon viettänyt ihan liikaa unettomia öitä.. Miettinyt pääni puhki ja suurinpiirtein vääntänyt itkua. Mä en vaan tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Mikä on oikein.. Mikä on oikein ja kenelle?
Puhe siis Mersusta. Se on nyt ollut reilu kuukauden verran käytännössä pelkästään kotikoirana. Rallya ollaan tehty vähän, mutta kun tuntuu ettei toi koirakaan saa siitä mitään irti. Mä en osaa asennoitua siihen niinkun muihin "vakavempiin" harrastuksiin. Mä en saa omaa asennetta rally-tokoillessa siihen jamaan että saisin koirankin tekeen töitä mun kanssa. Nyt se lähinnä hengailee mukana, mutta mitä muutakaan se voi kun ohjaajan asenne ei oo yhtään sen parempi.
Muita lajeja en uskalla tehdä oikeastaan ollenkaan. Jäljellä toi jumiutuu, viestillä jumiutuu.. Vetohommia en uskalla edes kokeilla. Tokossa isoin ongelma on ohjaajan pää. Mä en vaan osaa olla ajattelematta ton oireilua. Se ei oireile enää yhtä aggressiivisesti. Saattaa olla viikko kun kaikki maahanmenot on siistejä, just niinkun on opetettu. Mutta sitten on päiviä kun se oireelee ja pahasti. Koirasta oikein huokuu kuinka se ei ole kunnossa, kuinka se ei yksinkertaisesti pysty. Näissä tilanteissa ohjaajalle sitten iskee jäätävä syyllisyys. Olisinko mä omalla toiminnallani voinut välttää tän?
Mä en vaan tiedä mitä mun sitten pitäis tehdä.. Koiralta alkaa pikkuhiljaa hajota pää. Se on tottunut tekemään asioita, treenaamaan, oppimaan uutta... Parhaani mukaan koitetaan opetella uusia temppuja ja lenkitän koirat eriaikaan, jotta Mersu saisi omaa yksilöllistä aikaa. Silti koirasta huomaa että jokin pilke sen silmäkulmasta on kadonnut..
Yritän ajatella asiaa koiran näkökulmasta, mutta palaan aina siihen ongelmaan että koko oireilu on loppujen lopuksi yksi iso mysteeri. Joo koiralla on heikko etuosa, mutta onko siellä jotain muutakin. Mä en tiedä, mutta sen mä tiedän että lisää tutkitaan, heti kun vaan saan päähäni mistä lähteä liikkeelle.
Mä tiedän että näin ei voi jatkua pitkään. Luultavasti viimeistään syksyllä kun jatkan koulua ja Mersun saama yksilöllinen aika ja tekeminen vähenee, se flippaa totaalisesti. Jos ei niin tuskin se ainakaan parempaan päin menee kun näinkin lyhyessä ajassa toi muutos on huomattava. Oon nyt pyöritellyt päässäni muutamia vaihtoehtoja tulevaisuuden suhteen, mutta en silti todellakaan tiedä mitä mä ton koiran kanssa teen. Voisko tälläset päätökset ulkoistaa jotenkin..
Kaikille olisi varmaan parasta, jos etsisit Mersulle uuden kodin, jossa koiraa arvostetaan omana itsenään eikä harrastusvälineenä.
VastaaPoistaNäkemys koiran arvostuksesta on melko outo siinä kohti kun ihminen on harmissaan jos aktiivinen eläin pitäisi laittaa pumpuliin tekemään ei yhtään mitään ja se katsotaan heti kieroon... Harrastusväline? Niin kun se koira olisi varmaan paljon onnellisempi sohvaperunana...
PoistaMulla on hyvin vahva epäilys tän anonyymin henkilöllisyydestä, joten jätän tän asian sikseen. Myönnän että olen uutta kotiakin miettinyt, mutta puhtaasti koiran takia. Mulla ei kaikelta harrastelulta ole aikaa antaa sille niin paljon yksilöllistä aikaa mitä se kotikoirana tarvitsisi. Tässä on kuitenkin vielä niin monta muttaa, enkä todellakaan lähde mahdollisesti sairasta koiraa myymään. Ensin tutkitaan ja oikeasti punnitaan mikä on _koiralle_ paras.
Poistaylempi anonyymin kommentti aivan turha! huhhuh..........pelle
VastaaPoistaOlen kuullu paljon hyvää tästä naisesta: http://www.elainosteopatia.fi/index.php/fi/koirat . Selvitti vähän aikaa sitten käyttis sakemannin oireet joille monet muut eläinlääkärit (mm. aisti) antoivat diagnoosin koira täysin terve...
Jätetään anonyymit omaan arvoonsa.. mä arvostan tota koiraa paljon, sen tietää jokanen koiraa ja mua yhdessä nähnyt. Se ei todellakaan ole mulle mikään harrastusväline.
PoistaMutta kiitos vinkistä! Oon jotain osteopaattia miettinytkin, täytyykin heti pistää tuolle viestiä.
Ano, eikös tässä juuri koiraa arvostetakkin?
VastaaPoistaOn kyllä inhottava tilanne! Uskon kyllä, että löydät oikean ratkaisun ajan kanssa. Helpottaisi tietenkin, jos edes jotain löytyisi.. tsemppiä ja paljon!!
asia olisi ihan eri jos Mersu oli jokin seurakoira rotu mutta kun ei ole vaan varsin päinvastoin niin toi anonyymin kommentti on siksikin ihan turha. Tsemppiä Tiia, toiv. Mersu saatais kuntoon!
VastaaPoistaNiimpä. Aktiivinen suht iso koira, niin ei sitä ihan hihna- tai edes irtipitolenkeillä väsytetä ja pidetä tyytyväisenä. Mersu on muutenkin hyvin kontaktinhaluinen koira ja tottunut tekemään yhtä sun toista niin ei ole ihan helppo homma yhtäkkiä ollakin ulkona kaikesta harrastamisesta.
PoistaParhaani kuitenkin yritän, että selviäis kunnon syy oireilulle ja mahdollisesti sitten saatais koira kuntoon. Jos se ei ole mahdollista niin sitten että saatais se elämä kuitenkin niin laadukkaaks kun mahdollista koiran ehdoilla.
Magneettikuviin ehdottomasti. Ja rajut leikit koirakaverien kanssa kokonaan pois.
VastaaPoistaMagneettikuviin ei olla ihan heti menossa, kun ei osaa lekuritkaan oikein sanoa että mitä sieltä ylipäätänsä yritetään etsiä ja kun ei ole kauhean halpaa hommaa nuo magneettikuvat niin en niitä ehkä ensimmäisenä lähtis ottamaan.
PoistaMersuhan ei siis oireile normaalissa arjessa mitenkään. (ainoa ero ettei mielellään enää makoile lattialla vaan ennemmin pedeillä, sängyssä tai muulla pehmeällä alustalla) Kavereiden kanssa menee kieltämättä rajummin kun yksin liikkuessa, mutta en ole uskaltanut tätäkin iloa koiralta kokonaan ryöstää kun muutenkin huomaa että koira hieman "maassa" kun ei pääse harrastamaan. Eli kohtuullisesti saa kyllä riehua kavereiden kanssa, mutta ei niin paljon kuin ennen.
Se mistä sitten huomaan että koira edelleen oireilee, niin käydään niinkuin ennenkin hallilla kyllä kun kääpiöiden kanssa treenaan. Mersu on lähes poikkeuksetta mukana ja teen sen kanssa sitten jotain temppuja tai rallya pikkasen. Maahanmenoja on rallyssa otettu nyt 1-2 maximissaan per viikko eli hyvin vähän. Useimmiten en tee niitä ollenkaan.
"Ongelmahan" tässä on varmaan se, että niinkuin itse olet todennut niin koiran kanssa on harrastettu ja puuhattu pienestä pitäen aktiivisesti ja sen takia sen on vaikea tyytyä vähempään ja sen "pää hajoaa". Vaikea se on aktiivista ja aktiiviseksi opetettua koiraa tosiaan yhtäkkiä lepoon pistää. Koira on kuitenkin sopeutuvainen eläin ja uskon, että ajan kanssa voisi tyytyä myös vähempään harrasteluun.
VastaaPoistaJa luulen, että sun oma asenne on aika ratkaseva myöskin. Ihan sama mitä sen koiran kanssa tekee niin tee täysillä, ei se koira nää eroa sillä treenataanko temppuja vai tokoa vai rallya vai mitä. Tokossakin löytyy ylemmistä luokista paljon liikkeitä joihin ei tarvitse maahanmenoa yhdistää (tunnari, ruutu, ohjattu nouto, merkki) kuten myös siellä rallyn puolella. Eli nyt se asennemuutos myöskin voisi auttaa :)
Se voi olla kyllä aktiivinen kotikoiranakin ja mun mielestä voit treenata aktivointimielessä ihan samallalailla noita juttuja kuin ennenkin vaikket kisaamaan koskaan pääsisikään. Siis koiran ehdoilla ja rajojen mukaan tietenkin eli jättämällä vaikka maahanmenojutut kokonaan pois. Mietin vaan sitä, että miten sulla ei ole aikaa sille kotikoirana, mutta harrastuskoirana ei olisi ongelmaa? Mitä tarkoitat "ei ole aikaa antaa sille niin paljon yksilöllistä aikaa mitä se kotikoirana tarvitsisi." Mitä tämä yksilöllinen aika pitäisi sisällään? Jos koira ei oireilisi, olisiko sinulla silloin syksyllä aikaa koiralle? Onko mahdollisuudet sun mielestä oikeasti joko tai? Eli joko se harrastaa aktiivisesti tai se ei harrasta ollenkaan? Onko sen oireilut niin pahat, ettei se sun mielestä voi harrastaa ollenkaan? Jos se arjessa on kuitenkin ihan normaali? Saakohan kukaan mun ajatuksesta kiinni.
Tiedän kyllä tuon huonon omantunnon. Kun Jalilla löydettiin näitä haukkariongelmia fyssarilla niin mulla oli ihan hirveän huono omatunto kaikesta treenailusta vaikkei se siis edes oireillut mitenkään. Se on vaan se tunne, että mitä jos se onkin kipeä. Että ymmärrän kyllä jos treenailut ei maistu.
Tutki tosiaan loppuun asti ja mikäli mistään ei mitään syytä löydy niin mieti sitten uudestaan. Mä tutkisin ainakin sen selän. Mun mielestä se ois kannattanut kuvata samalla kun muutkin kuvattiin ihan just in case. Nyt se jää vaivaamaan kun sitä ei ole kuvattu eikä voi olla varma, ettei sieltä mitään löydy. Mutta hyvähän se on näin jälkikäteen jossitella. Osteopatia ei varmastikaan ole huono idea sekään. Onko sen liikeradat ihan normaalit fyssarin käsittelyssä vai aristaako se venyttäessä esimerkiksi etupäätään? Saako siitä lääkäritkään irti mitään (kipu)reaktiota?
Yleisesti puhuen, jos aktiivisen koiran joutuu laittamaan kokonaan pumpuliin (joka minulle on yhtä kuin pelkkiä hihnalenkkejä) ja koira ei selvästikään pysy tyytyväisenä niin parempi se on ehkä silloin päästää kokonaan pois. Näin ulkopuolisena on hyvä täältä huudella neuvoja ja ajatuksia koiraa ja tilannetta tuntematta, sinä kuitenkin parhaiten tiedät koiran tilanteen ja mihin se pystyy ja mihin ei. Loppuviimein se olet kuitenkin sinä, joka sen päätöksen joutuu tekemään.
Huh, tulipas romaani ja silti tuntuu, että kirjoittelin ihan sekavia enkä saa ajatuksia sanoiksi.
Joo en todellakaan pidä itseäni hyvänä koiranomistajana tän asian takia. Jos asiat vois tehdä uudestaan niin varmasti olisin tehnyt pennun kanssa vähemmän. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäks. Tottahan se on että minä tästä koirasta kasvatin aktiivisen harrastuskoiran ja ainoastaan itseäni saan siitä syyttää ettei se nyt kestä elämää kotikoirana.
PoistaJa ehdottomasti on omalla asenteella väliä ja oon kanssas todellakin samaa mieltä, että koira ei erota että mitä treenataan, että mikä on vakavempaa ja mikä ei. Ja voin sanoa että omaa asennettani oon yrittänyt muuttaa, mutta eipä se ookaan niin helppoa kun luulis. Vinkkejä tähän otetaan kyllä vastaan, tottakai asiat joissa mä pystyn kehittämään itseäni olis hyvä hoitaa nyt ensin kuntoon.
Ymmärrän pointtisi ton harrastamisen suhteen ja ymmärrän hyvin että meidän tilannetta on tosi vaikea ulkopuolisen ymmärtää, varsinkaan kun en osaa sitä itsekään kunnolla selittää. Se pitää nähdä. Kouluttajien kanssa on asiasta keskusteltu, samoin oikeastaan kaikkien koiran kanssa tekemisissä olevien tahojen kanssa. Mersun kanssa harrastaminen on jossain määrin vähän jokotai hommaa. Kyllähän sen kanssa jossain määrin pystyis tekemään kun vaan karsis ne kaikki maahanmenot, hypyt, noudon yms missä etuosa joutuu kovemmalle rasitukselle. Mutta kun oireilu on niin pientä. Kokoajan saa olla pelkoperseessä että koska se oireilee jossain muussakin. Maahanmenot ja hypyt on ainoa sellanen selkeä, mistä tyhmempikin näkee sen oireilun. Mutta olen pistänyt merkille että jos esim tehdään tänään tokoa (ilman noita mersulle rankkoja liikkeitä) niin seuraavana päivänä koira on vähän erilainen, vähän kai kipeä jollain tavalla.
Voihan se olla että mä vaan kuvittelen, mutta kouluttajankin kanssa asiasta keskusteltu ja tultu siihen tulokseen että kun mä en vaan osaa olla ajattelematta sitä oireilua, mä oon treenatessa kokoajan vähän jännittynyt ja kyttään koiraa sillä silmällä että koska se tekee jotain normista poikkeavaa. Ei sellanen treenaaminen oo yhtään kivaa kenellekään.
Normiarjessa ei tosiaan oireile, muuten kuin että jumiutuu herkästi. Eli metsässä juoksentelua ja kavereiden kanssa riehumista pitää rajoittaa jonkin verran. Raviliikunnan lisääminen on varmaan auttanut, sillä parhaassa kunnossa lihakset pysyy silloin kun ei pääse ollenkaan riehumaan kavereiden kanssa. Mutta en tosiaan lähde tota koirakavereiden kanssa juoksentelua siltä kokonaan ryöstämään.
Tuolla yksilöllisellä ajalla meinasin juuri sitä mitä se on harrastuskoirana tottunut saamaan. Että tehdään yhdessä jotain kivaa. Oli se sitten treenailua, temppujen opettelua, kaksistaan lenkkeilyä... ihan sama mitä, mutta niin että mä ja koira tehdään jotain KAKSIN. Syksyllä mulla on koirille ihan yhtä paljon aikaa kun viime syksynäkin. Ongelma tuleekin siinä että tällä hetkellä mä treenaan koirat aina samalla kertaa. Käydään hallilla/metsässä/pellolla/kentällä treenaamassa kuitenkin se 2-4 kertaa viikossa. Hallillekin menee suuntaansa tunti plus se itse hallilla vietetty aika. Jos mä pääsen koulusta kolmelta ja meen illalla hallille tunniks. Mulla menis se 3 tuntia pelkästään Bettyn kanssa, niin missä välissä mä ehtisin oikeasti tehdä Mersun kanssa jotain? Hallille en sitä mielelläni ota mukaan jos se ei pääse mitään tekemään. Se on nimittäin ton koiran kanssa erittäin itsetuhoista. Se että mä vien ton kattomaan Bettyn (ja roipen) treenailuja, mutta se ei ite pääse tekeen mitään, se on sitten seuraavat pari päivää ihan maassa ja sen kanssa on turha yrittää tehdä yhtään mitään..
Mutta tosiaan jos joku nyt käsitti että olisin tota myymässä niin en todellakaan. Läheisimmät tutut tietää tarkemmin mun mietinnöistä, avaan niitä sitten täällä enemmän jos tulee ajankohtaiseksi. Joka tapauksessa koira on nyt menossa osteopaatille seuraavaksi. Syksyllä varmaan kuvataan se selkä ja mahd tutkitaan jotain muutakin sitten. Liikeradoissa ei ole havattu mitään epänormaalia, mitä nyt askel on aika lyhyt varsinkin liikkeelle lähtiessä. Lekurilla viimeks aristi niin olkanivelen kuin kyynärnivelenkin koukistuksessa.
Olen pidättäytynyt tässä blogissa kommentoimasta, koska aiemminkin mun kommentit on poistettu blogin kirjoittajan toimesta. Yritän nyt siis taas kerran. Mielestäni ylläoleva kirjoittaja pureutuu asian ytimeen: Miksi aikaa riittäisi harrastuskoiralle, mutta ei kotikoiralle? Onko kertaakaan tullut mieleen, että jos Mersun vaivat eivät vaikuta normaalielämään, vaan pelkästään tiettyihin liikkeisiin, että siihen voisi olla joku syy? Ihan näin vaatimattoman lyhyen dalmiskokemuksen perusteella voisin arvata syyksi kyllästymistä. Sitä ei vaan huvita. Tämä on muuten yleisin syy siihen miten vähän dalmiksia pärjää pk-tottiksissa tai toko-kokeissa. Jos huvittaa, niin sit huvittaa. Jos ei, niin sit ei. Tämän olen selittänyt sulle monen monituiset kerrat ennenkuin Mersun meiltä hait. Silloin sulla oli vielä tavoitteena vain "omaksi huviksi harrastelu". Nyt sitten onkin jo otsikossa, miten mikään ei mene niinkuin suunniteltiin... Mersustahan piti tulla sulle lenkkikaveri, mihin se suunnitelma on hävinnyt? Jos sä itse asetat tavoitteita tai suunnitelmia, ne täytyisi aina tehdä kuitenkin koiran ehdoilla. Itse en ole yhtäkään pentua myynyt tai sijoittanut niin, että olisin niille muka luvannut jotain erinomaista harrasteuraa. Olen aina korostanut sitä, että dalmikset tykkäävät oppia uusia asioita, nauttivat harrastelusta, mutta kisoihin vaadittavaa, jo osattujen asioiden moneen kertaan toistamista varten ne kyllä tarvitsevat aika pirun hyvän ohjaajan, jos sitten sekään riittää.
VastaaPoistaJa koska sä itse tän aloitit, niin varmaan sitten tähän voit vastata että missä näyttelyssä kohdatessamme olen kohdellut sua kuin ilmaa? Tämä kohta eräässä sun kirjoittamassa foorumitekstissä mua huvitti aivan erityisesti. :)
Mä olen poistanut vaan mielestäni asiattomat kommentit, enkä missään vaiheessa ole pyytänyt tai mielestäni edes antanut osoittaa että sun kommentointi olis jotenkin epätoivottua. Sen takia mulla on anonyymitkin sallittu että mielläni otan kommentteja vastaan, vaikka sitten naamattomana jos ei muuten uskalla.
PoistaEdelliselle avasin tuota miksi harrastuskoiralle aikaa olisi mutta ei kotikoiralle. Lyhyesti sanottuna siksi että kun käyn sillä treeneissä joka tapauksessa oli mulla sitten yksi, kaksi tai vaikka viisikoiraa. Siellä treeneissä menee aina se aika x, joka on sitten pois kotikoiralta joka ei treeneihin mukaan pääse. Mä kun treenaan kaikki koirani samalla kertaa.
Kyllästymiseen en usko. Eikä kukaan muukaan koiraa treenikentällä nähnyt. Kyllä se kipeä on. Se selkeästi varoo, pahimmillaan jopa ahdistuu kun ei pysty toteuttamaan sille annettua käskyä.
Kun mä Mersun hain mä otin sen harrastuskäyttöön. Tavoitteena kokeilla oikeastaan kaikkea maan ja taivaan välillä ilman kisatavoitteita. Se tavoite ei ole muuttunut. Ainoat lajit missä meillä sitten matkan varrella nousi tavoitteet vähän korkeammalle oli viesti ja rally-toko, mutta nekin on nyt tuon oireilun takia hylätty. Miltä osin mun tavoitteet menee yli koiran rajojen?
Se on kiva että huvitti, mutta muistelepa vaikka Tampere KV:ta. :)
Ensin olit blogissasi haukkunut kasvattajan pystyyn, ja kun vastasin jotakuinkin näin: "Tämä vastuuton kasvattaja on huolissaan kasvattinsa hyvinvoinnista ja terveydestä.", olit katsonut sen asiattomaksi?
Poista"Kun mä Mersun hain mä otin sen harrastuskäyttöön." Anteeksi, mutta missä vaiheessa tuollaisesta oli puhetta? Sun kanssa juteltuani muutaman kerran, useampaankin kertaan otin asiakseni nostaa puheenaiheeksi sen, että dalmisten kanssa on kiva harrastella ja opetella uutta, mutta mitään kisatykkejä niistä ei saa. Vannoit ja vakuutit, että ihan vaan omaksi iloksi harrasteltaisiin... Että nyt "hieman" harmittaa että uskoin sua.
Tampere KV: Sua ja Mersua etsi useampikin ihminen kehänlaidalla. Oltiin jo ihan varmoja, ettet ole tuonut Mersua paikalle, kunnes Mersu jostain ilmestyi kehään vieraan handlerin kanssa. Arvostelun jälkeen Mersu hävisi kuin tuhka tuuleen ihan yhtä nopeasti kuin oli paikalle ilmaantunutkin. Varmaan mun olis sun mielestäsi ollut pakko hylätä nuo muut kasvatinomistajat sille tielleen, ja lähteä sua etsimään siinä ihmisvilinässä. Toki, huomiota sä haetkin. Joten ilmeisesti mun olis oikeasti pitänyt jättää omat koirat, muut kasvatit ja niiden omistajat, ja lähteä jonnekin sinne ruuhkaan sua etsimään ja huutamaan? Sittenkö en olis kohdellut sua kuin ilmaa?
Voisitko ilmoittaa sitten kun olet kasvanut aikuiseksi, ja ilmoittaa että voit ottaa vastuuta sanoistasi?
Koska kaiken olet jo repinyt auki täällä netissä, toivoisin että skannaisit myös Kallion lausunnon Mersusta tänne. Nimenomaan skannaisit etkä kirjoittaisi. Josko sitten voisin luottaa siihen, että lekuri on oikeasti ollut huolissaan Mersun etuosasta, ja samaan hengenvetoon kehottanut juoksuttamaan sitä fillarin vieressä.
PoistaMä en haukkunut sua pystyyn. Vittuunnukseltani vaan ragesin siitä kun SINÄ aloitit kirjoittamalla täyttä paskaa minusta omalle facebook seinällesi. En kokenut kovin asialliseksi kommenttiasi täällä, sillä asia ei siinä vaiheessa mielestäni tänne kuulunut sen enempää. Voi olla että poistin kommentin vähän turhan herkästi mutta niiden kaikkien syytösten jälkeen ei paljon kunnioitusta herunut sinne suuntaan.
PoistaIkävä että sulla on noin eri käsitys meidän keskusteluista, mutta mulla ei oo syytä valehdella. Ja omaksi iloksi harrastelua se on sekin että kokeillaan kaikkea maan ja taivaan väliltä ilman niitä kisatavoitteita. Kyllä mä tällaista koiraa kutsun harrastuskoiraksi. Kyllä mä tiedostin että mitään kisatykkejä dallut ei ole, enkä sellaista halunnutkaan vaan nimenomaan koiran jonka kanssa kokeilla kaikkea. Harrastaa omaksi iloksi sitä mikä koiralle ja ohjaajalle parhaiten sopii. Edelleenkin ilman niitä kisatavoitteita.
Meillä on selkeästi piiiiiikkasen eri näkemykset tuosta Tampere KV:sta mutta olkoot. Mä en ala sun kanssa edes keskustelemaan asiasta ennen kun saat oman asenteesi kuntoon. Sen mä sanoin sulle sillon sun facebook tempauksen jälkeen ja sanon nyt. Mä voin nää asiat sopia ja selvittää, mutta se vaatii sen että molemmat pysyy asiallisena ja puhuu totta. Mä en yksin tätä asiaa kykene selvittämään. Riidassa on aina kaksi osapuolta.
Sen verran vähässä on kuitenkin kunnioitus ja luottamus sua kohtaan etten todellakaan koe tarvetta todistella sulle mitään. Pelkkä lääkärin lausunto ei muutenkaan kerro kaikkea sitä keskustelua mikä lääkärin kanssa vastaanotolla käytiin. Mun puolesta voit ihan vapaasti soittaa Juhalle ja kysellä siltä. Mä en koe tarvetta olla sun kanssa missään tekemisissä niin kauan kun sun asenne mua kohtaan on tuo.
Ole hyvä ja selvennä vielä tuota Tampereen reissua. Siinä meitä oli useampikin ihminen kimpassa, jotka sua ja Mersua sieltä katseilla haeskeltiin. Ja vielä juuri ennen junnunarttujen kehän alkamista kimpassa todettiin, ettet ole tainnut Mersua tuodakaan. Ehkä sinulla ja meillä kaikilla muilla on sitten se eri käsitys. Sä et ole mitenkään tunnettu toden puhumisesta, ilmeisesti valehtelu on jo niin patologista että uskot valheisiisi itsekin. Vaan kaikesta valehtelusta huolimatta minunko tässä pitäisi asennettani muuttaa?
PoistaMä tosiaankin voin soittaa Juhalle, mutta katsos kun eläinlääkäri ei saa puhua koiran vaivoista kuin koiran omistajan kanssa.
Tampere KV:ta edeltävänä iltana puhuin jennin kanssa ja sanoin että Rita tuo Mersun kehään, mä olin silloin vielä hyvin vihainen sulle eikä todellakaan kiinnostanut tulla kuuntelemaan sun haukkujasi.
PoistaAamulla sitten toin Mersun paikalle. Jätettiin yhdessä Ritan kanssa sen häkki vähän sivummalle dallukehän viereen. Kävin itse useampaan kertaan päivässä kusettamassa ja juottamassa koiran, muuten se oli aika pitkälti Rita joka siitä piti huolen. Mä kävin henk.koht dallukehällä pyörähtämässä useaankin otteeseen. Ricon ja Masin arvostelut mm seisoin ihan tuomaripöydän vieressä katsomassa. Näin sut useeseen kertaan ja aivan varmasti näit säkin mut. Mitään huomiota en tällä sun kutsumalla "piileskelyllä" todellakaan yrittänyt hakea. Mua ei vaan kiinnostanut tulla henk. koht sun nyryytettäväksi, joten aina kun olin dallukehällä hengasin mielummin o'zone porukassa tai juttelin jennin kanssa.
Jos se koira on vaan niin totaalisessa jumissa koko kropaltaan, että maahanmeno ei esim. maistu. Siihen ei muutama fyssari ja hierojakerta riitä, vaan se vaatii enemmän jotta sitä rankaa ja lihaksistoa aletaan saada johonkin kuntoon.
VastaaPoistaKannanpa minäkin nyt korteni tähän keskusteluun. Itse neljän dalmiksen omistajana en ymmärrä sinun "pakonomaista tarvetta" suorittaa koko ajan koirasi kanssa. Mikä pakko on kasvattaa valtavia lihaksia? Ei se suora etuosa niillä lihaksilla korjaannu. Meillä kaikille neljälle, nuorille ja vanhemmille, on riittänyt ihan normaalit remmi/metsälenkit aina. Toisistaan saavat seuraa muutoin itsensä aktivoimiseen. Ikinä lähes 15 vuoden "dalmisurani" aikana en ole ajatellut, että koirat eivät olisi tyytyväisiä ellen juoksuta niitä läkähdyksiin päivittäin. Mielestäni sinunkin tulisi miettiä, että vaaditkohan nyt yksi vuotiaalta(!) koiraltasi aivan liikaa. Omieni kohdalla ei olisi tullut mieleenkään esimerkiksi vedättää niillä ennen kahta vuotta. Nehän ovat vielä silloin täysin kesken kehityksen. Nuo kuvaamasi oireilut etupäässä saattavat hyvinkin olla merkki ylirasituksesta. Ei dalmis tarvitse kuvailemaasi määrää liikuntaa. Jossain määrin rotu on sellainen sohvaperuna, joka rakastaa loikoilua takkatulen äärellä sadepäivänä. Anna Mersulle mahdollisuus olla keskeneräinen ja kasvaa aikuiseksi. Mielestäni dalmis tarvitsee jossain määrin aivojumppaa, joten toko/rallytoko ovat hyviä harrastuksia nuoren koiran energian purkamiseen. Sen lisäksi riittää normaalit vapaana juoksutukset metsässä, eikä sielläkään tarkoitus ole loppuun asti läkähdyttää. Juuri vuoden ikäiselle riittää pyöräilyäkin pari kertaa viikossa muutama kilometri ja ehdottomasti pehmeällä alustalla. Ei asfaltilla! Uskon, että Mersu olisi iloisempi ja yhteistyökykyisempi jos antaisit sille hieman iloista yhdessäoloa, sen sijaan että lasket kilometrejä metsälenkilläkin. Toivottavasti et loukkaannu näistä ohjeista, puhun vain kokemuksesta. Ja Mersu rauhoittuu aivan varmasti iän myötä ilman kovaa lenkitystäkin (ja niitä lihaksia:)).
VastaaPoistaTodella ikävää että olet saanut minusta sellaisen kuvan, että minulla on tarve kokoajan suorittaa tai kasvattaa koiralleni lihaksia. Ei suinkaan. Meillä elellään oikein rentoa, mutta aktiivista elämää. Se että me harrastetaan ja aktiivisesti touhuillaan noiden koirien kanssa, ei pois sulje sitä sohvilla loikoilua ja rentoa kotielämää. Ja tottakai harrastuksista pidetään myös taukoja.
PoistaEn ota itseeni, kaikilla saa olla omat mielipiteet ja jos meillä tosiaan oikeasti suoritettaisiin asioita hikipäässä ja laskettaisiin kuljettuja kilometreja niin ehdottoman kiitollinen olisin neuvoistasi. Onneksi meillä tilanne on se etten neuvojasi kuitenkaan tarvitse.
Tiedän että jos lukee pelkästään meidän blogia, seuraa instagramia ja facebookia niin voi luulla että me ollaan kokoajan menossa ja tehdään sitä ja harrastetaan tota ja lasketaan kilometrejä. Mutta kun katsoo kuinka usein postailen mihinkään edellä mainituista niin aika pitkälti ne välipäivät on vaan sellasta kotona hengailua ja rentoa hihnalenkkeilyä. Näistä vaan ei tule kirjoitettua kun ei se "suurta yleisöä" kiinnosta.
Mä en ole missään vaiheessa "treenannut" koirilleni lihaksia. Mersulle silloin ensimmäisen fyssarikäynnin jälkeen yritettiin monipuolisen liikunnan kautta parantaa peruskuntoa, saada lihaksiin venyvyyttä ja kestävyyttä. Se lihasmassa mikä tällä meidän pilkullisella on, on tullut nimenomaan siellä metsässä ja hiekkakuopilla juoksentelusta. Mersu saa olla keskenkasvunen kakara ja mikään tarve mun ei ole sitä juoksuttaa läkähdyksiin päivittäin. Pyöräilylenkeillä käydään Juhan suosituksesta, mutta pyörällä mennään nimenomaan pehmeällä alustalla ja just ja just semmosta vauhtia että koira kulkee rennolla pitkällä ravilla vieressä.
Otsikossa on mielestäni jo se ydin. Koiran kanssa eläessä kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, joten sitten on vaan elettävä koiran ehdoilla - ja mahdollisesti muutettava se oma asenne siinä samassa. Varmasti vuosikas koira oppii elämään hieman rennommalla meiningillä ja mikäli ei (mitä epäilen kyllä suuresti) niin aktivointi on oikeasti todella laaja käsite. Jos koira ei kykene menemään maahan, niin se on pieni osa pois kaikesta siitä, mitä muuta sen kanssa voi tehdä.
VastaaPoistaMulla on bortsu-uros, joka on viimeisimmät vuodet viettänyt vaan kotikoiran elämää, koska on sairas ja sen tekeminen on paljon rajatumpaa kuin Mersulla sen perusteella, millaisen käsityksen olen kirjoituksistasi saanut. Joskus haaveilin saavani Dacusta ties miten monen lajin valion ja nyt meidän meininki onkin vaan sellaista, että opetellaan turhanpäiväisiä temppuja olohuoneen matolla Salkkareiden mainoskatkoilla. Ei se koiraa liikuta. Se saa työskennellä ja kuluttaa energiaansa, jonka jälkeen se on tyytyväinen. Jos siitä jotain ongelmaa vielä löytää, niin se on vain minun oman pääni sisällä, kun koira kerran on tyytyväinen.
Kesällä ei tehdä juuri mitään, saan väsytettyä koiran liikkumalla, kun käydään uimassa. Muuten en sitten kuvittelekaan, että saisin nuo väsytettyä liikunnalla, aivotoiminta on se the-juttu, eikä siihen tarvitse laittaa tavoitteita tai etsiä sen suurempaa hyötyä. Sekä nykyään se tuntuu olevan tyytyväinen pelkästä lenkkeilystäkin, joskin mun koirista kukaan ei ole sellainen, että pää hajoaa, vaikka otettaisiin rauhallisemmin muutama viikkokin.
Dacu kulkee usein mukana siinä missä muutkin, vaikkei sen kanssa voi sen suurempaa tehdä. Kun ollaan hallilla, muut useimmiten aksaa tai tokoilee ja Dacu saa tehdä kanssani turhia temppujaan, kuten vaikka esineiden tunnistamista tai kielen näyttämistä. Ei se koira ajattele, kauanko sen kanssa teet tai mitä sen kanssa teet. Kyllä tuo usein on mätsäreissäkin mukana, vaikka sen kanssa ei mennä edes kehään. Sille tuntuu usein riittävän se, että saa kulkea meidän mukana paikasta toiseen, vaikkei itse pääsisi tekemään sen kummempia. Väsynyt koira on onnellinen koira, jonkun mätsärireissunkin jälkeen se makaa reporankana sohvalla. Paljon parempi vaihtoehto sille, kuin että olisin jättänyt sen kotiin kyseisen reissun ajaksi.
Sekä lopuksi totean vielä, että koirani eivät ole suorittajia, enkä edes haluaisi niiden olevan sellaisia. Ne tietää, millaista on aktiivinen elämä, kun ravataan paikasta toiseen ja ollaan tuntitolkulla kentällä. Ei se tarkoita, että ne kasvaisivat siihen. Aivan yhtä hyvin ne osaavat ottaa yli kuukauden treenitauon aivan lunkisti, vaikkei tehtäisi mitään lenkkeilyä tai uimista kummoisempaa. Koirien kanssa on kivaa ennen kaikkea se, kun niiden kanssa voi vaan olla miettimättä sitä, montako minuuttia treenaa kutakin per päivä.
Miksi kotikoiran tulisi jäädä pois kaikesta siitä, mihin harrastuskoira voi osallistua? Eikö kotikoira voi tehdä vaikka muutaman minuutin jotain kivaa ja helppoa hommaa, miksi sen pitäisi jäädä kotiin nököttämään? Ei mulla aika riittäisi neljälle koiralle, jos kolme harrastuskoiraa ja yksi kotikoira pitäisi hoitaa erikseen.
Kiitos kommentistasi! Totta ettei koirien kanssa ikinä mee asiat niinkun suunniteltiin. Mersun kanssa suurin ongelma onkin että mä olen itse kasvattanut siitä aktiivisen harrastuskoiran. Vaikka mersun ollessa nuorempi tehtiinkin pennun ehdoilla ja pääasiassa leikittiin, me tehtiin sitä kuitenkin liian usein. Kuukauden treenitauot on meilläkin sujunut ongelmitta pienestä pitäen, mutta nyt kun koko kevät on menty rauhallisemmin ja viimeinen kuukausi käytännössä täysin harrastelematta niin koiralta rupeaa hajota pää. Oma vika, seuraavan kanssa osaan sitten olla fiksumpi.
PoistaMeillä suurin ongelma tuossa Mersun ottamisessa mukaan harrastuksiin, on se että koira vetää ittensä kauheille kierroksille kun tajuaa että mennään treenaamaan, mutta kun huomaakin että sen kanssa touhutaan vaan jotain säälittävää pientä tai ei mitään niin koira on vähintään loppu illan, pahimmillaan pari päivää ihan maassa. Ei ota kontaktia, ei tule viereen nukkumaan... Tääkin suurimmalti osalti varmasti omasta asenteesta kiinni, oon tuon kanssa tehdessä niin saakelin varovainen, minkä koira tottakai huomaa.
Omaa asennetta pitäis muuttaa, tiedän sen. En vaan onnistu siinä. Vaikka saisinkin itseni hetkeksi tsempattua siihen tokomoodiin rally-tokoillessa, hetken päästä iskee kauhea epäilys. Enkö mä huomaa jotain? Oireileeko se? Onko se kipeä? Entä jos se on vaan niin kovassa vireessä ettei näytä kipua.... Stressaannun, eikä kenelläkään ole kivaa. Ja kun tämä tapahtuu myös temppuja tehdessä, oikeastaan kaikessa. Jopa silloin kun ollaan metsälenkillä ja koirat on irti.
"....mutta kun huomaakin että sen kanssa touhutaan vaan jotain säälittävää pientä tai ei mitään niin koira on vähintään loppu illan, pahimmillaan pari päivää ihan maassa. Ei ota kontaktia, ei tule viereen nukkumaan..." Koira elää hetkessä, eli näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Koira ei osaa tällätavoin pettyä. Jos Mersun mieliala vaihtelee, sille on jokin muu selitys, mutta ei inhimillistäminen.
PoistaAktiiviseenkin elämään tottunut harrastuskoira tottuu vähempään. Normaali koira jolla normaali hermorakenne sopeutuu kyllä eikä sen kuuppa hajoa vaikka kokoajan ei tehdä. Koiralta voi ja pitää osata myös vaatia rauhottumista ja kertoa sille että nyt ei höslätä.
Jos et tiedä mistä aloittaa tutkiminen, niin älä mieti yksin. Mieti lääkärin kanssa, osaavan sellaisen. Jos vikaa on, niin se kyllä löytyy. Pohtiminen ja ressaaminen ilman tutkimuksia on aika turhauttavaa. Suosittelen myös osteopaatti Maarit Kaiperlaa.
Mikä koiralle on parhaaksi, sen tiedät loppujen lopuksi itse. Mutta ensin on kunnolla tutkittava. Tsemppiä teille!
Joo no ehkä vähän huonosti ilmaisin itseni. Ihan totta ettei koira osaa pettyä. Mutta siltä se tuntuu. En vaan osaa selittää sitä paremmin. Se pitää nähdä.
PoistaAjan kanssa toivottavasti helpottaakin, mutta tällä hetkellä tilanne on melko huono. Varsinkin nyt kun oon itse todella pahasti kipeä, eikä koira saa edes sitä normaali määrää lenkkejä. Mutta se mua huolestuttaakin, mä sanoisin ettei mersun hermorakenne todellakaan ole paras mahdollinen. Monesti oon miettinytkin että onko sillä päässä jotain vikaa. Sen luonne ja reaktiot samoissa tilanteissa vaihtelee niiin radikaalisti riippuen päivästä. Kun ihmiset kysyy multa minkä luontonen mersu on, mun on rehellisesti tosi vaikea vastata tähän kysymykseen kun en itsekään ota oikein selvää tuosta.. Vielä muutama kuukausi takaperin luulin tuntevani ton koiran, enää mulla ei oo mitään käsitystä millanen se pohjimmiltaan on. Se miksi en tästä ole täällä puhunut, niin en halua että ihmiset ajattelee, että pistän kaikki ongelmat tuon "heikon pään" piikkiin tai mitään sellaista.
Lekurin kanssa on juteltu, mutta semmoseks jaaritteluks se meni kun vika voi olla oikeastaan missä vaan. Oon nyt kuitenkin ollut yhteydessä Maarit Karpelaan, toivottavasti päästään pian hänen vastaanotolleen. Kiitos kuitenkin vielä tsempeistä.
Ensimmäinen virhe on tehty jo koiraa ottaessa, kun ei ole varauduttu täysin todennäköiseen vaihtoehtoon, eli siihen ettei koirasta tulekaan harrastuskoiraa. Tämän vuoksi itse vierastan ajatusta nimenomaan harrastuskoiran hankkimisesta, vaikka itse aktiiviharrastaja olenkin. Jos koiralle ei ole aikaa treenikentän ulkopuolella, ei sitä pitäisi hankkia lainkaan. Mutta tässä tapauksessa maito on jo maassa, eikä auta kuin pelata näillä korteilla.
VastaaPoistaBlogin perusteella koiran kivun hoitaminen vaikuttaa hieman puolhuolimattomasti toteutetulta. Nyt äkkiä koira asiansa osaavalle fyssarille/osteopaatille (olette ilmeisesti onneksi jo menossakin?), unohda koirahierojat yms. hömpötykset. Jos koira on oikeasti kipeä, se vaatii useammankin hoitokerran ja kunnon hoito- ja kuntoutussuunnitelman.
Oma pää on näissä tapauksissa huono tekosyy. Vaikka itseä tietenkin (ymmärrettävästi) harmittaa ja pelottaakin, se ei ole koiran vika. Nyt keräät itsesi, kasaat pääsi ja ryhdistäydyt. Ei se koira ymmärrä, tokoillaanko sen kanssa tosissaan vai saako se tehdä vain helppoja temppuja. Koira ei osaa loukkaantua tuollaisesta, vaan lukee sua.
Tsemppiä! Mersu on vielä nuori ja lihaksistoltaan keskenkasvuinen, se voi kehittyä tuosta vielä mihin vain.
Ylempänä taisin tästä jo mainitakin. Eli oma virhehän tuo käytännössä on. Minä siitä aktiivisen harrastuskoiran kasvatin. Kun mä otin mersun, en kuitenkaan ikinä ajatellut että voisi käydä näin, etten mä oikeastaan voi ottaa sitä edes hallille mukaan. Jos asiat hoituis sillä että se kulkis mukana niinkun ennenkin ja tehtäis sen kanssa vaan jotain pientä niin eihän meillä olisikaan mitään ongelmaa. Kyllä mulla sille sitten olisi aikaa. Ja parhaani mukaan koitan omia asioitani nyt järkkäillä niin että aikaa koiralle riittää jatkossakin.
PoistaKoira on tosiaan menossa osteopaatille. Fyssarilla ollaan käyty ja sitten toki myös siellä eläinlääkärissä. Hoitaminen vaan on ollut vähän haasteellista monestakin syystä. Suurinpana se että riippuu täysin mitä koira on tehnyt viimeiset kolme päivää, että missä kunnossa sen lihaksisto on. Ja kun toi kipuilukin on tommosta mysteeristä. Olisin toki voinut jo aiemmin vaatia että koiraa tutkittaisiin enemmän ja vienyt sitä osteopaatille, mutta enpä tajunnut. Nyt luustokuvien jälkeen on sitten menty juhan ohjeilla, mutta edelleen on ongelmia. Toivottavasti osteopaatilla sitten selviää jotain.
Kiitos tsempeistä!
Lueskelin blogia myös hieman taaksepäin ja olen hieman hämmentynyt. Asiat ovat jotenkin hyvin ristiriitaisia. Koira oireilee niin, ettei sen kanssa voi tehdä mitään (mitä sinä haluat harrastaa), mutta koiran pää ei kestä pelkkää olemista (ei kenenkään kestä), kuitenkin suurin osa elämästänne on sitä tavallista arkea. Koiraa ei voi käskyttää maahan, eikä se voi hypätä tokohyppyä, mutta kuitenkin vepekirjoituksessa suunnittelet opettavasi sitä hyppäämään laiturilta. Jotain pientäkin sen kanssa touhutessasi pelkäät, että sitä sattuu ja oireilu alkaa. Kuitenkin annat sen leikkiä muiden koirien kanssa, jossa todennäköisyys itsensä satuttamiseen on melkoisen suuri. Koiran kanssa ei voi tehdä mitään pientä ja kevyttä toimintaa, koska se pahoittaa siitä vain mielensä ??? eikä nuku vieressäsi tämän jälkeen. Kannattaisi varmaan ylipäätään panostaa ohjaajajn ja koiran väliseen suhteeseen tässä kohtaa... Ja jos dalmis on muuttanut makuupaikkansa lattialta pehmeälle paikalle, niin en koe tämän olevan oireilua. Se on dalmis :) Ne eivät käsittääkseni juurikaan makoile lattialla, paitsi pentuna. Mitä pehmeämpi peti, sen parempi. Luustokuvauksesta taitaa olla jo viikkoja aikaa, etkä ole vieläkään lähtenyt sen enempää selvittämään miksi koira mahdollisesti oireilee, vaan edelleen mietiskelet mistä päästä lähtisi asiaa edes selvittämään. Jos koira on kipeä ja oireilee, niin ei se miettimällä parane, jotain pitäisi oikeasti tehdä. Lisäksi olen sitä mieltä, että vuosikas pentu on vielä hyvin opetettavissa "kotikoiraksi", eli vähemmälle toiminnalle. Eikö siellä tuntemissasi kouluttajissa ole ketään, joilta on aktiivinen reenikoira jäänyt jostain syystä tauolle tai eläkkeelle? Jos saisit vaikka jotain vinkkejä... Ja mitä oireita tällä koiralla nyt oikeastaan on edes ollut? Jos siis ei lasketa maahanmeno-ongelmaa ja mielensä pahoittamista?
VastaaPoistaMinä muuten ottaisin ihan mielelläni tuollaisella kuvailemallasi työmoodilla olevan dalmiksen, ihan vaikka vähän vähemmän aktiiviseen käyttöön. Tsemppiä teille ;)
Mä en selkeästi osaa selittää tätä asiaa niin että ulkopuolinen sen voisi ymmärtää. Mutta siitä nyt voin syyttää taas kerran vain itseäni.
PoistaMersun oireilua on erittäin hankala selittää, varsinkin kun kukaan ei osaa sanoa että mikä menee teiniperseilyn piikkiin ja mikä on oikeasti sitä oireilua. Tästä on fyssarinkin kanssa keskusteltu kun se raja voi olla niin häilyvä. Oireet kun ovat pääasiassa käytösmuutoksia. Koira tekee asioita eritavalla kuin ennen, yleensä eron oireilun ja perseilyn välillä huomaa koiran ilmeestä. Juuri nuo maahanmenot mistä olen monta kertaa selittänyt, koira ei tahdo hypätä (paitsi autoon, mutta tässä vetää itsensä todella koville kierroksille ennen hyppyä) kotonakin maahanmenot tehdään "mersutyylillä" ei niinkuin ennen. Sen nivelet naksuu melko paljon, se on alkanut venytellä välillä jopa liioitellusti, lihakset jumiutuvat todella herkästi laukassa ja "vinoissa" liikkeissä (esim. tokon seuruu) tähän kuitenkin mainittakoon vielä että lihakset tosiaan myös palautuvat jumeista melko helposti heti kun tekee pari päivää ihan vaan rentoja ravilenkkejä pehmeällä pohjalla, joten ihan pelkästään lihasjumien piikkiin en oireiluja pistäisi. Hieronnankin jälkeen oireilee ihan samalla tavalla. Ja kai mä voin noi luonnevaihtelutkin mainita oireena, vaikken niitä välttämättä olisi halunnut tänne vielä tuoda esille ollenkaan. Esimerkiksi voisin ottaa tilanteen joka on nyt tapahtunut kaksi kertaa tismalleen samassa paikassa. Olemme Mersun kanssa kaksin hihnalenkillä. Tulemme risteykseen, josta näemme edessämme noin 10 metrin päässä olevan metsikön, metsiköstä tulee polkua pitkin pyrillään kaksi poikaa. Ensimmäisellä kerralla Mersu vilkaisi poikia ja jatkoi matkaa rauhallisena. Sama tilanne toistui muutaman päivän päästä, jolloin reaktio oli aivan eri. Mersu meni koko hihnan mitalla taakseni, mahdollisimman kauas pojista. Pöhisi, painoi korvat ja hännän aivan kroppaansa vasten, kulki kaikki lihakset jännittyneenä seuraavat 200 metriä, jonka jälkeen oli taas täysin normaali.
Nuo ristiriidat joita blogista löysit, johtuvat varmasti hyvin pitkälti siitä että koira tosiaan saattaa oireilla tänään todella voimakkaasti, jolloin kirjoitan asiasta blogiin. Seuraavalla kerralla kun kirjoitan koira saattaakin olla ollut pari viikkoa käytännössä täysin oireeton jolloin elättelen toivoa että voisimmekin ehkä tehdä jotain. Meidän elämä on pääosin ihan kotikoirailua, joskin liikun koirien kanssa hyvin paljon milloin hyvinkäällä, milloin vantaalla, helsingissä, espoossa, tampereella... Silloin kun Mersu oli mukana aktiivisessa harrastamisessa (opettelemassa harrastuskoiraksi) me pidettiin taukoja, koiran pää kesti ne ihan hyvin. Nyt syystä tuntemattomasta koiran pää kuitenkin alkaa "hajota", en mä osaa sitä asiaa selittää. Vepepostaus on kirjoitettu juuri luustokuvien jälkeen. Luustokuvien jälkeen tilanne kun piti olla se että koiran kanssa pystyy tekemään asioita, mutta kevyemmin. Silloin kun tosissaan luultiin että oireilu on saanut alkunsa siitä osteokondroosista, mutta jatkunut tämän parantumisen myötä huonoista etukulmista aiheutuvien lihaskipujen takia. Näin ei kuitenkaan ollut. En mä enää suunnittele opettavani tuolle laiturilta hyppäämistä kun tiedän että koira ei olekaan kunnossa. Koirien kanssa leikkiminen on tietoinen riski, mutta tällä hetkellä yksi niistä ainoista keinoista jolla säilyttää koiran elämänilo. Tätä kuitenkin tehdään kohtuudella ja aina kun on saanut leikkiä kavereiden kanssa niin vastapainoksi tarjotaan seuraavina päivinä pelkkää raviliikuntaa.
Se miksi en ole luustokuvien jälkeen rynnännyt heti tutkimaan koiraa lisää on juurikin se että sieltä saadun diagnoosin mukaan koiran pitäisi nyt olla oireeton kun sen jumit on hierottu auki. Noh eipäs olekaan. Siksi olenkin nyt vähän suuauki ja ihmettelen että mitä h*lvettiä mun pitäis tehdä. Osteopaatille nyt mennään, toivotaan että sieltä löytyy apua.
Elämässä kaikki tekee virheitä, mutta Mersun oireilut ei tee susta yhtään sen huonompaa koiran omistajaa kuin muistakaan. Asiat ei vaan oo menny ihan niinku ois pitäny. Tsempit teille! (:
VastaaPoistaKiitos tsempeistä! Ihanaa että tällasiakin anoja vielä löytyy, vaikka ymmärränkin myös nämä kritisoivat ja ehkä syyttävätkin kommentit.
Poista