sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Riemuidiootit

Koska remmilenkkeily on tylsää niin koirien kun omistajankin mielestä hoidetaan meillä liikunta mahdollisuuksien mukaan paljon hauskemmilla tavoilla. Yleisin tapa lienee että meikäläinen pakkaa koirat mukaan ja suuntaa hyvinkäälle Netan ja Riesan luo. Siellä sitten tehdään milloin mitäkin. Treenataan pk-juttuja, mennään agilityhallille tai ihan vaan metsään juoksuttamaan koiria. Ja näin tehtiin tänäänkin, tosin tänään saatiin lisää seuraa myös riihimäen suunnalta. Yhteensä 6 koiran voimin suuntasimme siis ratapihalle juoksuttamaan koiria. 


Ihana nähdä miten toi suhtautu niin neutraalisti vieraisiin koiriin ja ihmisiin tänään. Meillä kun on nyt ollut päällä tosi paha mörkökausi ja tällaisen todella pidättyväisen koiran kanssa se tarkoittaa sitä että ennen itsestään selvät asiat onkin ihan kamalia ja vieraat ihmiset varsinkin on totaalinen IIK HYI YÖK! Mutta saakeli toihan meni ihan ite vieraiden rapsuteltavaks! Hieno pieni dalmatiankoiran alku.


Betty ei tänään ollut mukana sillä se on tampereella äidin luona hoidossa juoksujensa ja erilaisten kulkemisongelmien takia. Mutta ei tätä pikku tirriäistä suinkaan ole unohdettu. Tänään lähti pikku-pinserille tilaukseen uusi edustuspanta ja heti kun saan koiran takaisin käsiini niin alkaa järjetön rally-toko treenaus, sillä meikäläinen on hyvin suurella ehkällä menossa joulukuussa ekoihin rally-toko kisoihin. Iiks!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti