tiistai 16. syyskuuta 2014

Hei hei


Olen tahallani ollut pitkään kirjoittamatta Mersusta. Odottanut että tilanne ratkeaa kunnolla ja antanut ihmisten rauhoittua. Asian otin täällä kuitenkin esille ja jotta kaikki eivät jää aivan monttu auki että minne se pilkkuotus nyt katosi niin ehkä on aika selittää miten meidän tilanne loppujen lopuksi päättyi. 

Viime kuussa sain todella reilun tarjouksen ongelmakoirakouluttaja Kristian Heliniltä. Hän lupautui ottamaan koiran luokseen ja kuntouttamaan sen uuteen kotiin. Pienen epäröinnin jälkeen päädyinkin ottamaan tarjouksen vastaan ja tästä päivästä lähtien mä en ole enää Mersun omistaja. 

Mä luovutin Mersun omistajuuden Kristianille ja toivon mukaan jonkin ajan kuluttua Mersu pääsee nauttimaan loppuelämästään maaseudun rauhassa ainoana koirana tai samankokoisen/isomman koiran kaverina. Yhteiselo kääpiöpinsereiden kanssa olisi ollut aivan liian hankalaa ja työlästä meille kaikelle. On oikein kaikkia kohtaan että Mersu on nyt muualla.


Mun on nyt jo ihan älyttömän ikävä tuota koiraa, mutta mä tiedän että se on hyvissä käsissä. Tuo edelleen maailman paras pilkkuotus opetti mulle paljon elämästä ja mä olen kasvattajalle erittäin kiitollinen että hän käsiini uskoi tuon upean luontokappaleen. Kulunut vuosi tämän koiran kanssa on ollut aivan mahtava, enkä vaihtaisi siitä pois hetkeäkään. Asiat olisivat voineet päättyä onnellisemmin minun osaltani, mutta ainakin asiat ovat onnellisesti koiran osalta. 

Toivon Mersulle pitkää ikää ja onnea tulevaisuuteen. Toivonmukaan kuulen koirasta jatkossakin, mutta toistaiseksi on aika sanoa hyvästit. Hyvää matkaa Mersu! ♥

8 kommenttia:

  1. Toivottavasti pääsee hyvään kotiin:) varmasti oli vaikeaa luopua rakkaasta lemmikistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luotan kyllä Kristianiin että hyvä koti löydetään. Oli kyllä elämäni vaikein päätös, mutta uskon ja toivon sen olleen oikea.

      Poista
  2. Hienoa että päädyit ratkaisuun joka on koiran kannalta reilu, tsemppiä myös sulle ja pikkuhauvoille tulevaisuuteen! :)

    VastaaPoista
  3. Tuo oli varmasti todella vaikea päätös, mutta on ihanaa, miten ajattelit koko ajan koiran parasta. Mersu oli onnekas, kun sai sut omistajakseen ensimmäisen vuotensa ajaksi, sillä kaikki eivät olisi noin hyvin sen ongelmia selvittäneet. Onnea matkaan Mersulle ja tsemppiä sinulle! :)

    VastaaPoista
  4. Kiva että Mersu sai uuden mahdollisuuden, toivotaan Mersulle onnea :)

    VastaaPoista
  5. Luojan kiitos koira sai uuden mahdollisuuden.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tiia kun annoit Mersulle vielä mahdollisuuden, onhan tämä huomattavasti parempi vaihtoehto kuin koiran lopetus ilman että kaikki vaihtoehdot on kokeiltu. Tiia on myös fiksusti pitänyt minua ajantasalla siitä mihin koira on menossa. Kaikkea hyvää jatkoon ja toivottavasti saan kuulla joskus Mersun kuulumisia.

    VastaaPoista
  7. Hienoa, että koira saa mahdollisuuden!! Moni mieluummin tappaa koiransa kuin hyväksyy sen, että koira mahdollisesti toimii/sopii paremmin jollakin/jollekin toisella.

    VastaaPoista